Uutiset

Tohtorin urapolku: esittelyssä markkinoinnin professori Joonas Rokka

Joonas Rokka sai Kauppakorkeakoulusta sekä vahvan tutkijakoulutuksen että laajat verkostot.

Joonas Rokka on työskennellyt vuodesta 2015 alkaen markkinoinnin associate professorina EMLYON Business Schoolissa, joka on yksi Ranskan johtavista ja perinteikkäimmistä kauppakorkeakouluista. Tätä ennen hän oli valmistunut kauppatieteiden tohtoriksi Kauppakorkeakoulun tohtoriohjelmasta vuonna 2010. Vuonna 2011 hän aloitti markkinoinnin apulaisprofessorina Rouen Business Schoolissa (nyk. NEOMA Business School), joka on ranskalainen huippuyliopisto ja maan toisiksi vanhin kauppakorkeakoulu.

Joonas Rokka, valmistuit kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2005. Haitko heti maisteriopintojen jälkeen tohtoriohjelmaan? Oliko sinulle itsestään selvää, että haluat jatkaa kauppatieteen opintoja tohtoriksi asti?

Maisteriopintojeni loppupuolella työskentelin osa-aikaisesti Valiolla, josta minulle oli jo etukäteen tarjottu kokopäiväistä työtä opintojen jälkeen. Kun olin palauttamassa gradua joulukuussa 2005, sattui kuitenkin niin, että minulle tarjottiin paikkaa markkinoinnin laitoksen assistenttina. Olin tehnyt melko perusteellisen gradututkielman ja minulle ehdotettiin, että voisin vaikka kirjoittaa siitä akateemisen artikkelin ja miettiä jatko-opintoihin hakemista. En ollut ennen tätä ajatellut tohtoriopintoja vaihtoehtona, enkä varsinaisesti tiennyt niiden vaatimuksista tai luonteesta paljoakaan. Haaste oli kuitenkin erittäin kiinnostava ja halu oppia uutta kova. Jätin Valion pestin sillä kertaa ja siirryin laitosassistentiksi. Vähän myöhemmin minut valittiin markkinoinnin tohtoriohjelmaan. En ole katunut tätä päätöstä kertaakaan.

Mikä oli mielestäsi parasta Kauppakorkeakoulun tohtoriopinnoissa? Entä olisiko jotain kehitettävää?

Kauppakorkeakoulun tohtoriopinnot tarjosivat minulle sekä erittäin vahvan tutkijakoulutuksen että laajan osaajaverkoston sekä resurssit, joiden avulla oli mahdollista tähdätä kansainvälisiin professoritehtäviin. Yksi ohjelman parhaimpia puolia on tutustuminen muihin jatko-opiskelijoihin. Voin ilokseni sanoa, että näen heistä monia yhä säännöllisesti ja he ovat minulle hyvin läheisiä. Tohtoriohjelmaa ei tosiaan tarvitse tai kannata suorittaa yksinäisyydessä, vaan se toimii parhaiten, kun on hyvä meno päällä ja hauskaa yhdessä. Tutkijan työ on luovaa ja sen vuoksi on erittäin tärkeää tuntea, että ympäristö ja ihmiset edistävät luovaa ja hyvää fiilistä. Aallossa tämä toteutui hyvin, ainakin markkinoinnin laitoksella.

Erinomainen asia verrattuna aiempaan on, että ohjelma on kansainvälistynyt isoin harppauksin viime vuosina. Silloin, kun itse tein tohtoriopintoja, valtaosa tutkijoista ja professoreista oli vielä suomalaisia.

Kauppakorkeakoulun tohtoriohjelma on tosiaan kansainvälistynyt paljon viime vuosina. Kuinka paljon sinä osallistuit opintojesi aikana seminaareihin tai konferensseihin ulkomailla?

Konferenssit ovat merkittävä foorumi tutkijoille paitsi oman tutkimuksen kehittämisen myös uusien kontaktien, yhteistyökuvioiden ja maineenrakentamisen kannalta. Kauppakorkeakoulu tukee jatko-opiskelijoiden konferenssimatkoja hyvin, jopa kansainvälisestikin vertailtuna. Jatko-opintojeni aikaisista kongresseista minulle jäivät mieleen erityisesti mm. Bostoniin, Torontoon, Pittsburghiin, Milanoon, Sao Pauloon ja Odenseen tehdyt visiitit.

Teitkö tohtoriopintojesi aikana opintoja ulkomaisissa yliopistoissa? Jos, niin haitko tätä varten rahoitusta jostain säätiöstä?

Koska tavoitteeni oli hakea ulkomaille tutkijaksi, koin että vaihto-opinnot tarjosivat erittäin tärkeän kokemuksen jatko-opiskeluun ja CV:hen. Menin vuonna 2008 puolen vuoden tutkijavaihtoon HEC Paris Management Schooliin, joka on Euroopan johtava kauppakorkeakoulu. Tämä oli kaikin puolin silmiä avaava kokemus ja opin erityisesti tuntemaan laatu- ja vaatimustason alan korkeatasoisessa, eliitti-instituutiossa. Sain vaihdon rahoitettua hienosti Kauppakorkeakoulun tukisäätiön sekä Liikesivistysrahaston apurahoilla. Vaihdon ja rahoituksen järjestyminen ei ollut missään nimessä hankalaa. Yksi merkittävä seuraus vaihdosta oli päätös hakea myöhemmin tutkijan töitä Ranskasta.

Kuinka kauan tohtoriopintosi kestivät?

Aloitin tohtoriopintoni virallisesti syyskuussa 2006 ja väittelin toukokuussa 2010. Eteneminen sujui hyvin, varsinkin jos huomioidaan, että pystyin sisällyttämään tuohon jaksoon puolen vuoden vaihdon Pariisissa ja että palasin keväällä 2009 hetkellisesti töihin Valiolle vetämään heidän digitaalista markkinointiaan – projektissa, joka liittyi erittäin läheisesti väitöskirja-aiheeseeni ja tutkimusintresseihini. Myös tämä odottamaton käänne oli erittäin mieluisa. Se myös osaltaan havainnollistaa Kauppakorkeakoulun jatko-opiskelijoiden kysyntää yrityspuolellakin.

Työllistyitkö tohtoriopintojen jälkeen toivomallasi tavalla?

Työllistyin heti kansainväliseen markkinoinnin apulaisprofessorin pestiin – voisi sanoa, että unelmatyöhöni. Työnhaussa tärkeää tuntui olevan paitsi oman väitöstutkimuksen ja julkaisujen lisäksi Aalto-yliopiston/Helsingin kauppakorkeakoulun erittäin hyvä maine. Lisäksi Ranskaan hakiessani HEC Paris Management School oli merkittävä brändi CV:ssä.

Joonas Rokka keskittyy tutkimuksessaan ja opetuksessaan brändiin, kuluttajakokemukseen ja -kulttuuriin, digitaaliseen mediaan ja luoviin visuaalisiin tutkimusmetodeihin. Hän on saanut lukuisia tunnustuksia työstään, kuten The Sidney J. Levy Awardin parhaasta väitöskirjaan pohjautuneesta kuluttajatutkimusartikkelistaan ”Timeflow: How Consumption Practices Shape Consumers’ Temporal Experiences”, ja hän on julkaissut jatkuvasti alansa korkeatasoisimmissa julkaisuissa, mukaan lukien Journal of Consumer Research, Journal of Business Research, European Journal of Marketing ja Journal of Marketing Management.

Rokka tunnetaan myös videografisten tutkimusmenetelmien pioneerinä. Hän toimittaa asian tiimoilta parhaillaan Journal of Marketing Managementiin videografiaerikoisnumeroa, joka tulee perinteisten tekstipohjaisten artikkeleiden lisäksi julkaisemaan tiettävästi ensimmäisenä maailmassa akateemisia vertaisarvioituja tutkimusvideoita.

Lue lisää Kauppakorkeakoulun tohtoriohjelmasta
Hakuaika tohtoriohjelmaan jatkuu 16.1.2017 klo 14.00 asti. (into.aalto.fi)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi marraskuussa 2024

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Aalto-yliopiston kampus syksyllä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistosta valmistuneet kokevat saaneensa hyvät eväät työelämään

Aalto-yliopistosta valmistuneet kokevat tutkintoaan arvostettavan työmarkkinoilla.
Kannettava tietokone ja älypuhelin puisella pöydällä.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Uusi toissijainen sivuvalikko aalto.fi-sivustolle

Uusi toissijainen sivuvalikko julkaistaan aalto.fi-sivustolla keskiviikkona 2.10.2024.
Shaking up tech 2023
Kampus, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Shaking up Tech kutsuu lukiolaisia kampuksille seuraavan kerran tammikuussa

Puhujana on tällä kertaa muun muassa aivotutkija Minna Huotilainen. Tapahtuman tarkoituksena on tehdä tekniikan alaa tutuksi aliedustetuille ryhmille.