Uutiset

Teknologiateollisuus ry lahjoittaa miljoona euroa yliopistoille

Aalto-yliopiston osuus lahjoituksesta on 100 000 euroa.
Ihmisen käsi kättelemässä robotin kättä.
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Teknologiateollisuus ry lahjoittaa kymmenelle yliopistolle yhteensä miljoona euroa. Aalto-yliopisto ja yhdeksän muuta yliopistoa saavat kukin 100 000 euroa.

Lahjoituksella halutaan kannustaa yliopistoja strategiseen yhteistyöhön ja vahvistamaan kumppanuuksia yritysten kanssa kestävän kasvun mahdollistamiseksi. Yrittäjyyden ja osaamisen johtaja Laura Juvonen Teknologiateollisuus ry:stä korostaa Aalto-yliopiston roolia kestävän tulevaisuuden rakentajana.

”Aalto-yliopisto on lyhyessä ajassa noussut kansainvälisesti tunnistetuksi, innovatiiviseksi tutkimusyliopistoksi. Nyt yliopiston uusi strategia osuu kestävän tulevaisuuden ydinkysymyksiin – Aalto-yhteisöllä on kaikki edellytykset rakentaa maailmanluokan osaamiskeskittymiä sekä innostavia ja yrittäjyyteen kannustavia ekosysteemejä ja ottaa vahvasti vastuuta tulevaisuuden osaajien kouluttamisesta sekä jatkuvasta oppimisesta”, Laura Juvonen toteaa.

”Kiitämme Teknologiateollisuutta lahjoituksesta ja yhteistyöstä kestävän tulevaisuuden hyväksi. Käynnissä oleva vastinrahakampanja lisää lahjoitusten vaikuttavuutta ja kutsummekin myös muita säätiöitä, yrityksiä kaikilta toimialoilta sekä tieteen ja taiteen tukemisesta kiinnostuneita yksityishenkilöitä mukaan lahjoittamaan”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.

Teknologiateollisuus ry, sen jäsenyritykset ja 100-vuotissäätiö ovat lahjoittaneet korkeakoulutukseen viime vuosina yhteensä yli 150 miljoonaa euroa.

Lue lisää:

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä istuu nojatuoleissa vastakkain ja keskustelee puhuen mikrofoneihin. Käynnissä on podcast-nauhoitus.
Yliopisto Julkaistu:

Uusi Osaamisen Aalloilla -podcast avaa vieraidensa tärkeimmät oivallukset ja opit elämän varrelta

Osaamisen Aalloilla on Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen uusi podcast.
Opiskelijoita Harald Herlinin oppimiskeskuskessa
Yliopisto Julkaistu:

Uudistuneet kielelliset linjaukset kannustavat monikielisyyteen

Toimeenpanosuunnitelma viimeistellään vuoden loppuun mennessä.
Kunniamerkki
Yliopisto Julkaistu:

Onnittelut itsenäisyyspäivän kunniamerkkien saajille!

Tasavallan presidentti antaa kunniamerkkejä ansioituneille Aalto-yliopiston työntekijöille.
Ilona Jääskeläinen
Yliopisto Julkaistu:

Kesäkoulun Program Assistant Ilona Jääskeläinen: “tunsin aina olevani osa tiimiä.”

Ilona Jääskeläisestä tuli nopeasti korvaamaton osa kesäkoulun tiimiä kesällä 2023.