Uutiset

Tapani Järvisen ympäristörahaston apuraha professori Tuula Tuhkaselle

Tuula Tuhkanen on perehtynyt ympäristöanalytiikan kehittämiseen sekä ympäristötekniikkaan ja sen soveltamiseen käytännön ongelmien ratkaisussa.
Professori Tuula Tuhkanen ja Tapani Järvinen. Kuva: Matti Rajala, TAF

Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahaston vuosittain myöntämän apurahan tarkoituksena on edistää teollisuuden ympäristöteknologian tutkimusta ja tutkimustulosten hyödyntämistä. Tänä vuonna 10 000 euron suuruinen apuraha myönnettiin ympäristötieteen ja -teknologian professori Tuula Tuhkaselle tunnustuksena hänen toiminnastaan ympäristöteknologian osaajana. Tuhkasen tutkimukset ovat pääasiallisesti keskittyneet yhdyskuntien ja teollisuuden vesiin ja niiden puhdistamiseen.

Viemäri ei ole musta aukko

Professori Tuhkanen on seurannut vesihuollon kehitystä 80-luvun alusta saakka. Hänen tutkimusalaansa on kuulunut orgaanisen aineen poisto talous- ja jätevedestä, olipa kyse luonnosta peräisin olevista aineista tai haitallisista, pieninä pitoisuuksina esiintyvistä yhdisteistä kuten lääkeaineista. Tutkimusaihetta voisi kutsua nimellä ”mikro- ja makropollutantit urbaanissa hydrologisessa kierrossa”.

”Tämä liittyy erittäin läheisesti kiertotalouteen; veden kiertokulusta voitaisiin hyödyntää vettä, orgaanista ainetta, ravinteita tai jopa metalleja, mutta pienetkin haitta-ainemäärät voivat pilata hyödynnettäviä jakeita”, Tuula Tuhkanen sanoo. Hänen viimeisimpänä tutkimuskohteenaan on ollut antibioottien joutuminen jäteveteen ja sitä kautta lietteeseen ja ympäristöön. ”Jos haitallinen komponentti päästetään laimenemaan kokonaisjäteveteen, on sen poistaminen vaikeaa ja erittäin kallista.”

Rahasto edistää tutkimustulosten hyödyntämistä

Ympäristöteknologiarahaston apurahan tarkoituksena on edistää teollisuuden ympäristöteknologian tutkimusta ja tutkimustulosten hyödyntämistä teknologiatuotteina ja -palveluina.  Se jakaa vuosittain apurahan ansioituneelle osaajalle alan tutkimus- ja kehitystyöhön.

Outotec Oyj:stä eläkkeelle jääneen toimitusjohtaja Tapani Järvisen nimeä kantavan rahaston on perustanut Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun hallitus vuonna 2009, ja sen peruspääoman lahjoitti Outotec Oyj. Rahasto vahvistaa osaltaan Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun metallien valmistukseen ja prosessiteknologiaan liittyvän ympäristöteknologian tutkimusta ja parantaa siten suomalaisen teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä.

Lisätietoja:

Professori Tuula Tuhkanen
Jyväskylän yliopisto
[email protected]
p. 040 534 5120

Lisätietoja toimitusjohtaja Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahastosta:

Professori Simo-Pekka Hannula
Aalto-yliopisto
p. 040 552 6605
[email protected]

Professori Olli Dahl
Aalto-yliopisto
p. 040 540 1070
[email protected]

http://chem.aalto.fi/fi/about/funds/

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Oskari Vilamon palkinnot
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet

Aalto-yliopistosta palkittiin kolme väitöskirjaa ja kolme diplomityötä.
aula
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Älyrakennukset, käyttäjäkokemus ja kestävyys: Talotekniikan avainasema 2030

Talotekniikka 2030 -ryhmän perustamisen pontimena oli rakentamisen muutos yhä teknisemmäksi ja siitä seuraava tarve muuttaa vakiintuneita toimintatapoja ja talotekniikan asemaa. Talotekniikan rooli rakentamisen arvoketjussa -tutkimus pureutui näihin ydinkysymyksiin. Haastattelimme tutkimuksen tekijöitä.
vihreät liput, green flags. Kuva: Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Liikesivistysrahastolta merkittäviä apurahoja Aalto-yliopiston tutkijoille

Aalto-yliopisto saa yliopistoista suurimman tuen. Apurahan saa 62 projektia ja tuen suuruus on yhteensä 728 400 euroa.
Janne Naapuri
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon

Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.