Uutiset

Tampereen ja Aallon kauppisten kautta kansainväliselle uralle

Dean's List -stipendillä palkittu Sari Nevanpää imaistiin heti Lidlin mielenkiintoiseen uraputkeen.
Kuvassa näkyy Sari Nevanpää.

Kesällä 2019 markkinoinnin maisteriohjelmasta valmistunut Sari Nevanpää palkittiin viime viikolla Dean’s List -stipendillä. Tämän palkinnon voivat saada tuoreet kauppatieteiden kandidaatit ja maisterit, jotka ovat suorittaneet tutkintonsa erinomaisilla arvosanoilla ja tavoiteajassa. Stipendi yllätti Sari Nevanpään iloisesti.

”On hienoa saada tällainen tunnustus opintojen eteen tehdystä työstä.”

Nopeasti kansainväliselle uralle

Sari Nevanpää aloitti heti syksyllä työt Lidlin International Trainee -ohjelmassa, joka on monipuolisuutensa johdosta erinomainen vastavalmistuneelle ekonomille.

”Tulen ohjelman aikana työskentelemään sekä Suomen pääkonttorin eri osastoilla, että kentällä eri myymälöissä. Kenttäjakson aikana pääsen tutustumaan myyjän, myymäläpäällikön ja aluepäällikön tehtäviin, ja lopuksi vielä jakelukeskuksen toimintaan. Juuri nyt teen kenttäjaksoa Jyväskylässä”, Sari Nevanpää kertoo.  

”Puolitoistavuotisen ohjelman viimeiset kuusi kuukautta tulen työskentelemään Saksassa, ja ohjelmasta valmistumisen jälkeen työllistyn Suomen pääkonttorille digitiimiin, jonka vastuulla on muun muassa Lidlin verkkokauppa.”

Tampereen yliopiston kautta Aaltoon

Kauppatieteiden kandidaatin opinnot Sari Nevanpää suoritti Tampereen yliopistossa, josta hän valmistui keväällä 2016. Yhdysvalloissa vietetyn opiskelijavaihdon jälkeen hän päätti hakea Aalto-yliopistoon markkinoinnin maisteriohjelmaan.

”Arvostan Tampereen yliopistossa saamaani opetusta ja viihdyin siellä hyvin. Päätin kuitenkin hakea Aallon maisteriohjelmaan, sillä Aallossa minua kiinnostivat kansainvälisyys ja monipuolinen markkinoinnin kurssien tarjonta. Minusta oli hienoa, että pystyin pääaineeni sisältä valitsemaan erilaisista kursseista, ja tätä kautta rakentamaan omannäköiseni tutkinnon. Toki myös Aallon maine hyvätasoisena yliopistona vaikutti päätökseeni hakea juuri Aallon Kauppiksen maisteriopintoihin”, Sari Nevanpää kertoo.

”Tein sivuaineena Aallon ITP-ohjelman (Information Technology Program) ja uskoisin, että nopeaan työllistymiseeni on KTM-tutkinnon lisäksi voinut vaikuttaa tämän ohjelman aikana kerryttämäni projektikokemus. Lidlin digitiimi vastaa erilaisten projektien läpiviennistä, joten projektikokemuksesta on varmasti hyötyä tulevassa työssäni.”

Opintomenestyksen takana aito kiinnostus sekä opintojen ja työn jaksotus

Dean’s list -stipendin saaminen edellyttää nopeaa opiskelua ja hyviä arvosanoja. Sari Nevanpää kertoo, miten hän on onnistunut yhdistämään nopean ja erinomaisin arvosanoin palkitun opiskelun työntekoon.

”Opintomenestykseni taustalla on varmaankin se, että olen ollut aidosti kiinnostunut käymistäni kursseista, ja olen tämän myötä jaksanut nähdä vaivaa opintojeni eteen. Minulle on ollut tärkeää, että olen voinut opiskella sitä, mikä minua kiinnostaa, ja valita kursseja tämän mukaan”, hän kertoo.

Sari Nevanpää suosittelee työntekoa opiskelujen aikana. Hänen keinonsa yhdistää opinnot ja työnteko oli niiden jaksottaminen.

”Jaoin opinnot ja työn teon omiksi jaksoikseen. Esimerkiksi kun suoritin kesällä 2018 ITP-ohjelman, olin kesän sijaan töissä kevätlukukauden tammikuusta toukokuuhun. Jaksottaminen oli ainakin minulle hyvä tapa toimia, sillä pystyin sitä kautta antamaan vuorollaan enemmän sekä työlle että opiskelulle. Olen iloinen, että jaksottaminen onnistui, sillä työkokemuksen kerryttämisestä oli hyötyä hakiessani ensimmäistä työpaikkaa.”

Suosikkina yrityscaset, urapalvelut – ja gradu!

Sari Nevanpää arvosti sitä, miten maisterikursseilla oli mahdollista kehittää uudenlaisia ratkaisuja erilaisten yritystapausten parissa, toimia aidosti kansainvälisessä ympäristössä, ja jatkuvasti haastaa itseään ja omaa ajatteluaan. Aallon maisteriopinnot antoivat hyvät eväät toimia nykyisessä yritysmaailmassa, jossa muutokseen sopeutuminen ja uudenlaisten ratkaisujen kehittäminen ovat jatkuvasti läsnä. Pieni yllätys oli, miten mukavaksi hän koki gradun tekemisen.

”Tutkin gradussani arkikuluttamista ja kuluttajien omaisuussuhteita, ja graduni kontekstina olivat muumimukien keräilijät. Pidin kovasti keräilijöiden haastattelemisesta, ja mielestäni oli hienoa, miten vapaasti ohjaajani antoi minun viedä graduani haluamaani suuntaan. Graduprosessini huipentui siihen, että sain mahdollisuuden päästä esittelemään löydöksiäni Fiskarsin pääkonttorille ja sain lisäksi tietää, että graduni pohjalta ollaan tekemässä tieteellistä artikkelia!”

Erityismaininnan Sari Nevanpää haluaa antaa Kauppakorkeakoulun urapalveluille.

”Sain apua niin CV:n hiomiseen kuin tulevaisuuden urapolun pohtimiseenkin. On mahtavaa, että koululta saa opintojen lisäksi tukea myös työelämään siirtymisessä.”

Suurempi joustavuus nopeuttaisi opintoja

Kehitysehdotuksena Kauppakorkeakoulun maisteriopinnoille Sari Nevanpää mainitsee entistä paremman joustavuuden.

”Nykyisin on hyvin vaikea työllistyä ilman yliopisto-opintojen aikana kerrytettyä työkokemusta. Monet tekevätkin paljon töitä opintojen ohessa, ja se voi pitkittää valmistumista. Opintoja voisikin kehittää vielä entistä joustavammiksi, jotta työn ja opintojen yhdistäminen onnistuisi helpommin.”

Aallon maisteriohjelmiin pyrkimistä harkitsevia Sari Nevanpää kannustaa hakemaan.

”Jos kansainvälisyys ja Aallon maisteriohjelmien tarjonta kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti hakea. Koen, että Aallon maisteriopinnot ovat antaneet erittäin hyvän pohjan, jonka kautta voin ponnistaa työuralle niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Opiskelupaikkaa vaihtavien ei myöskään kannata pelätä, ettei uudesta opinahjosta löytyisi kavereita. Itse löysin heti ensimmäisten viikkojen aikana tapahtumista ja kursseilta saman henkisiä ihmisiä, joiden kanssa oli mukava nähdä niin kursseilla kuin vapaa-ajallakin”, Sari Nevanpää vakuuttaa.

Business students gathered around a table to study together.

Marketing, Master of Science (Economics and Business Administration)

Nykyaikaiset markkinoijat ovat luovia, strategisia ajattelijoita, jotka osaavat toimia digitaalisessa ympäristössä vaivatta ja intuitiolla.

Koulutustarjonta
Students working in the School of Business

Tule meille opiskelemaan kauppatieteiden maisteriksi

Tervetuloa Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun! Olemme Suomen johtava kauppakorkeakoulu ja yksi Euroopan tasokkaimmista kauppakorkeakouluista. Tavoittelemme mottomme "Better Business – Better Society" mukaisesti parempaa liiketoimintaa ja parempaa yhteiskuntaa. Olemme vahvoja koulutuksessa ja tutkimuksessa, joita toteutamme monialaisesti yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa.

Kauppakorkeakoulu
Aalto University students on campus. Photo by Aleksi Poutanen.

Haku maisterikoulutuksiin

Aalto-yliopiston kaksivuotisiin maisteriohjelmiin haetaan yliopiston maisterihaussa.
Hakuaika maisteriohjelmiin on kerran vuodessa.
Hakuaika syksyllä 2024 alkaviin opintoihin on 30.11.2023 - 2.1.2024.

Opiskelu Aallossa
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kukka-asetelma
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Yli 60 kauppatieteiden kandidaattiopiskelijaa palkittiin stipendillä

Ilkka Kontulan säätiön henkilökohtaisen apurahan suuruus on 1 000 euroa.
Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Aalto-yliopiston valaistu logo. Juhlavieraita logon takana tarkastelemassa radioantennia.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Metsähovin radio-observatorion 50-vuotisjuhla - kurkkaa kuvia tapahtumasta

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorio täytti tänä vuonna 50 vuotta. Observatorion syntymäpäivänä, torstaina 11. huhtikuuta, juhlavieraat kokoontuivat observatoriolle juhlistamaan menneitä vuosikymmeniä radioastronomisen tutkimuksen parissa.
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.