Uutiset

Taloustieteen Nobel professori Bengt Holmströmille

Aalto-yliopiston hallituksen jäsen Bengt Holmström palkittiin Nobelilla yhdessä professori Oliver Hartin kanssa.
Kuva: Aalto-yliopisto / Janne Lehtinen

Tämän vuoden Nobelin taloustieteen palkinto myönnettiin professori Bengt Holmströmille ja professori Oliver Hartille. Palkinto myönnettiin heidän työstään sopimusteorian tutkimuksessa. Holmström ja Hart ovat luoneet arvokkaita teoreettisia työkaluja sopimusten ja instituutioiden ymmärtämiseksi.

Holmström on toiminut Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksessa aina sen perustamisesta lähtien.

”Aalto-yhteisö onnittelee Bengt Holmströmiä hienosta saavutuksesta. Palkinto osoittaa, miten ainutlaatuista työtä hän on tehnyt. Olemme onnekkaita, että olemme saaneet hänen asiantuntemuksensa koko yliopiston käyttöön”, sanoo Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja Anne Brunila.

"Bengt Holmström on kuulunut maailman taloustieteilijöiden parhaimmistoon jo pitkään. Hän on myös loistava yhteiskunnallinen keskustelija, joka on ottanut kantaa muun muassa suomalaiseen tiede- ja koulutuspolitiikkaan. On ollut hienoa rakentaa Aalto-yliopistoa yhdessä hänen kanssaan, iloitsee Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Ph.D Bengt Holmström (s. 1949) on taloustieteen professori yhdysvaltalaisessa Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT). Aiemmin hän on ollut professorina Yalen yliopistossa. Holmströmillä on useita tiedeakatemioiden, tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän luottamustehtäviä. Hän on Aalto-yliopiston lisäksi EVAn ja ETLAn hallituksen jäsen.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Tanja Kallio
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon

Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Sotilaita maastopuvuissa metsässä, edessä naissotilaan kasvot
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan

Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Vasemmalta: professori Stefan Weinzierl (Berliinin teknillinen yliopisto), professori Johannes M. Arend (Aalto-yliopisto) ja professori Christoph Pörschmann (Kölnin ammattikorkeakoulu) Lothar-Cremer-palkinnonjakotilaisuuden jälkeen DAGA 2026 -tapahtumassa Dresdenissä Saksassa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon

Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.
Havainnekuva, jossa piha, pastellisävyiset talot, puita, istutuksia ja kävelijöitä tiilipoluilla
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

SAFA:lta Wuorio-palkinto Heikki Myllyniemelle diplomityöstä, joka haastaa purkamisen normin

Diplomityö nostaa ansiokkaasti esiin olemassa olevan rakennuskannan arvon ja ilmastovastuun merkityksen.