Uutiset

Talousguru ei pelkää epävarmuutta

Kauppiksen valinneelle Maija Löyskälle on tärkeämpää ymmärtää maailmaa ja kokeilla asioita kuin tietää, mikä hänestä tulee isona.
talousguru_voittaja_maija_loyska_aalto-yliopistolla_7-6-2016_photo_mikko_raskinen_005_fi.jpg

Yläasteella Maija Löyskä havahtui kahteen asiaan: talous ohjasi maailmaa, mutta hän ei tiennyt aiheesta juuri mitään.

– Olen lukenut uutisia lapsesta asti, mutta Hesarin taloussivut skippasin, koska ne olivat täyttä hepreaa. Kun tajusin, että minua kiehtovat isot globaalit kysymykset olivat kytköksissä talouteen, pakotin itseni kiinnostumaan asiasta, hän muistelee ja helähtää nauruun.

– Aluksi se ei tosiaan ollut mitään herkkua, mutta kun asiat alkoivat aueta, aloin tosissaan innostua.

Innostus ja kova työ palkittiin maaliskuussa, kun Maija Löyskä voitti lukiolaisten Talousguru-kilpailun. Etelä-Tapiolan lukiota edustanut Löyskä myöntää osallistuneensa kisaan ennen kaikkea palkinnon houkuttelemana: moni yliopisto tarjosi finaalin kolmelle parhaalle opiskelupaikkaa ilman pääsykoetta. Talousguru harkitsi kolmen vaihtoehdon välillä ja päätyi lopulta Aallon kauppakorkeakouluun.

– Käytännönläheisyys painoi vaakakupissa. Taloustiede on hirveän kiehtovaa, mutta pelkkänä teoriana se jää irralleen todellisuudesta. Minä halusin kosketuksen myös siihen, mitä oikea elämä on, mitä yritykset ajattelevat toimiessaan – ymmärtää mikrotasoa makrotason lisäksi. Se oli ehdottomasti Aallon valtti.

Luovuudelle ja analyysille riittää kysyntää

Vaikka opiskelupaikka on selvillä, Löyskällä ei ole tarkkoja urasuunnitelmia – eikä hän halua niitä tehdäkään.

– Haluaisin opiskella mahdollisimman monia kiinnostavia juttuja, ja saada työharjoitteluiden ja kesätöiden kautta tuntumaa eri vaihtoehtoihin. Nyt olen kesätöissä EK:lla, ja on ollut mahtavaa päästä oppimaan fiksuilta ekonomisteilta ja kurkistamaan esimerkiksi kiky-neuvotteluiden kulisseihin. Seuraavaksi menen Finanssialan keskusliiton kanssa SuomiAreenaan, jossa puhutaan työn murroksesta, hän kertoo innoissaan.

Digitalisaatioon ja robotiikkaan liitetyt uhkakuvat eivät Löyskää pelota.

– Totta on, että monet työpaikat katoavat myös finanssialalta, mutta samalle syntyy uusia, hän muistuttaa.

– Kauppiksen antama koulutus on aika yleispätevä ja mahdollistaa siten monia juttuja. Joustavuus on varmasti tärkeä asia tulevaisuuden työmarkkinoilla, samoin kuin tietotekniikkataidot ja jatkuva oppiminen. Koneet vievät rutiinihommia, mutta samalla luovuutta, isojen kokonaisuuksien hallintaa, ihmissuhdetaitoja ja tunneälyä vaativien tehtävien merkitys on koko ajan kasvussa.

*

Aalto-yliopistosta saat enemmän kuin tutkinnon – kuten arvokasta osaamista, kokemusta ja verkostoja. Valitse itsellesi sopivin koulutusohjelma laajasta valikoimastamme ja löydä lisätietoa hakemisesta: aalto.fi/fi/opiskelu-aallossa

#madeinaalto esittelee aaltolaisten saavutuksia.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Aalto Squad students on campus
Opinnot Julkaistu:

Hakijoiden määrä Aalto-yliopistoon kasvoi kevään toisessa yhteishaussa

Suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattikoulutuksiin oli 13 500 hakijaa
Nuoret arkkitehdit istuvat ulkoportaikossa ja hymyilevät
Yhteistyö Julkaistu:

Ella Kaira ja Matti Jänkälä kuratoivat Suomen paviljongin vuoden 2025 näyttelyn Venetsiassa

Arkkitehtikaksikon näyttelykonseptin tematiikka on modernin arkkitehtuurin säilyttäminen.
Mustavalkokuvassa hattupäinen mieshahmo katsoo eteenpäin kädet rinnan edessä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Jussi-palkintoja elokuvataiteen laitoksen alumneille

Kotimaisen elokuvan viime vuoden parhaimmistoa palkittiin.