Uutiset

Suomi kehittää kyberturvallisuuden kansalaistaitoja koko Euroopan unionin alueelle

Aalto-yliopiston tutkijat kehittävät kyberkoulutuspaketin kaikkiin EU-maihin. Suomen saama hankeraha EU:n elpymisvälineestä on kolmivuotinen ja arvoltaan viisi miljoonaa euroa.
Nainen yhdistää television älytoimintoihin.jpg
Kuva: Mika Pakarinen, Keksi/LVM

Kyberturvallisuuden kansalaistaidot ovat yhä tärkeämmässä roolissa digitalisoituvissa yhteiskunnissa. Aalto-yliopisto ja liikenne- ja viestintäministeriö toteuttavat laajan hankkeen, jossa luodaan EU-jäsenmaihin yhteinen kyberturvallisuuden kansalaistaitojen koulutuspaketti. Kolmivuotisen hankkeen sopimus on allekirjoitettu.

”Tietoturvan ymmärtäminen ja perustaidot ovat yhä tärkeämpiä ja on kansalaistaito jokaiselle digitaalisissa yhteiskunnissa”, Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori ja hankkeen johtaja Jarno Limnéll sanoo.

”Aalto-yliopistolla on pitkäaikainen kokemus kyberturvallisuuden asioiden tutkimuksesta, opetuksesta, verkko-opetusalustojen luomisesta sekä koulutusmateriaalien tekemisestä. Meillä on erinomaiset lähtökohdat viedä osaamistamme Euroopan laajuisesti ja samalla vahvistaa Suomen jo entisestään hyvää mainetta kyberturvallisuudessa”, Limnéll jatkaa.

”Kansalaisten tahto ja taito käyttää digitaalisia palveluita ratkaisee sen, miten digitalisaatio yhteiskunnassa etenee. Olennaista on, että voimme luottaa digitaalisiin tuotteisiin ja palveluihin. Luottamus syntyy, kun turvallisuus on sisäänrakennettu ja käyttäjä ymmärtää sen merkityksen”, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka sanoo.

”Kyse on sekä nykyhetken että tulevaisuuden kansalaistaidoista, joiden merkitys kasvaa vuosi vuodelta digitalisaation kehittyessä. Asian tärkeyttä kuvaa se, että hankkeen rahoitus on osa EU:n elpymisvälinettä. Näiden taitojen opettamiseen ja kouluttamiseen kannattaa panostaa ja samalla hyödyntää uudenlaisiakin oppimisen keinoja”, valtion kyberturvallisuusjohtaja Rauli Paananen toteaa.

Kybertaitoja opettava peli innostamaan kaikkia kohderyhmiä

Aalto-yliopiston tutkijaryhmä Limnéllin johdolla aloittaa työnsä heti. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe on jo itsessään hyvin laaja. Tavoitteena on tutkimuksen keinoin selvittää kyberkansalaistaitojen opettamisen tapojen ja materiaalien nykytila Euroopan unionin jäsenmaissa. Tuloksena syntyy kattava raportti kyberkansalaistaitojen opettamisen nykytilasta koko Euroopan unionin alueella.

Aalto-yliopistolla ja sen kyberturvallisuuden tutkijoilla on pitkä kokemus EU-hankkeista ja niiden onnistumisen edellytyksistä sekä vahva poikkitieteellinen yhteistyö yliopiston sisällä. Projektissa hyödynnetään Aallon monialaista osaamista ja kehitetään kyberturvaopetukseen uusia keinoja esimerkiksi pelillistämisen avulla. Pelin sisältö ja visuaalisuus ovat tärkeitä keinoja oppimiseen innostamisessa.

Projektin suurin tuotos on kyberkansalaistaitoja opettavan, kaikille avoimen verkkosivun avaaminen. Verkkosivun sisältö on saatavissa kaikilla Euroopan unionin virallisilla kielillä. Verkkosivuilla oleva koulutusmateriaali tulee olemaan käyttäjille mahdollisimman helppokäyttöinen ja käytännönläheinen, ja se huomioi kaikki ikäryhmät. Mahdollisimman aikaisin tehtyjen käyttäjäkokemuksien hyödyntäminen toteutuu niin verkkosivujen opetusmateriaalin kuin pelin toteuttamisessa.

Lisätietoa:

Jarno Limnéll
työelämäprofessori ja hankkeen johtaja Aalto-yliopisto
jarno.limnell@aalto.fi
040 5276173

Rauli Paananen
valtion kyberturvallisuusjohtaja
rauli.paananen@gov.fi
0295 342 212

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä suorahiuksinen nainen vihreässä paidassa, sisällä kasvien edessä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttihypen anatomia

Väitöskirjatutkija Christa Schauman kertoo, miten Suomi ja Eurooppa pärjäävät kisassa, johon kaikki haluavat mukaan – palkinnon epävarmuudesta huolimatta.
TH15-artikkeli-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Määrälaskennan automatisointi tekoälyllä vaatii muutoksia nykykäytäntöihin

Määrälaskentaa tehdään rakennushankkeissa useita kertoja vaihtelevin tuloksin. Talotekniikka 2030 -hankkeen TH15-tutkimus selvitti, miten määrälaskennan laatua voitaisiin parantaa ja miten laskelmien tuottaminen voitaisiin automatisoida tekoälyn avulla. Tutkimuksen toteutti Tampereen yliopisto.
Talotekniikan-kiertotalous-v1.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikan kiertotalous: halukkuutta riittää, käytännöt puuttuvat

Taloteknisiin järjestelmiin sitoutuu merkittävä osa rakennusten materiaalipäästöistä. Silti alan kiertotalous rajoittuu yhä pääosin materiaalien kierrätykseen, vaikka monet tuotteet soveltuisivat uudelleenkäyttöön. Tampereen yliopiston tutkimus Talotekniikka 2030 -konsortiolle selvitti, miten kiertotalous saataisiin laajennettua alan käytäntöihin.
Kolme tutkijaa tarkastelee johdotettua aivomallia laboratoriossa, taustalla aivokuva näytöllä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Terveys x teknologia: Magneettistimulaatio aktivoi hermosoluja ja puree masennukseen

Aivojen magneettistimulaatio on auttanut masennuspotilaita jo vuosia, mutta hoitoa saa edelleen vain harva. Tutkijat kehittävät siitä helpompaa, nopeampaa ja yksilöllisempää. Tavoitteena on automatisoida hoitoa ja parantaa sen tehoa.