Suomi 100 -satelliitin laukaisu viivästyy
Laukaisun lykkääntyminen johtuu kantoraketille tehtävistä ylimääräisistä tarkistuksista.
Avaruusyhtiö SpaceX on ilmoittanut, että maanantaiksi (19. marraskuuta) suunniteltua kantoraketti Falcon 9:n laukaisua on lykätty toistaiseksi raketille tehtävien ylimääräisten tarkistusten takia.
Tämän vuoksi myös Suomi 100 -satelliitin lähtö avaruuteen viivästyy edelleen.
Satelliitti odottaa laukaisupaikalla Kaliforniassa, eikä sille – eikä muille matkaan lähteville satelliiteille – aiheudu viivästyksestä vaaraa.
Suomi 100 -satelliitti mittaa erikoisvalmisteisella radiolaitteistollaan lähiavaruudessa olevia avaruussääilmiöitä. Lisäksi satelliitin kamera kuvaa avaruussään näkyviä merkkejä, esimerkiksi revontulia, sekä maapalloa ja erityisesti Suomea.
Lue lisää uutisia
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025
94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.