Suomen kaksivuotisen esiopetuskokeilun toteutus voi toimia mallina maailmalle

Teksti: Richard Fisher
Kuvitus: Satu Kettunen

Keväällä 2021 tuhannet perheet eri puolilla Suomea saivat kirjeen.

”Onneksi olkoon, lapsenne on valittu elokuussa 2021 alkavan kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun koeryhmään”, siinä sanottiin.

Kirjeessä kutsuttiin osallistumaan hankkeeseen, joka on yksi Suomen kaikkien aikojen kunnianhimoisimmista ja laajimmista koulutuskokeiluista. Nyt tuo kokeilu lähestyy jo ensimmäistä välietappiaan.

Mukana on noin 35 000 lasta. He osallistuvat kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun joko kokeilu- tai verrokkiryhmässä.

Suomessa esiopetus alkaa perinteisesti kuusivuotiaana, mutta nyt tarkoituksena on selvittää, olisiko esiopetuksen aloittamisesta vuotta aiemmin jo viisivuotiaana myönteisiä vaikutuksia sekä lapsille itselleen että myös heidän perheilleen ja koko maan taloudelle.

Kaikkiaan 30 miljoonaa euroa maksavan kokeilun malli ja laajuus voivat tarjota uutta oppia tutkijoille ja päättäjille muuallakin maailmassa, sillä hanketta analysoidaan tieteellisesti ennen lopullista käyttöönottoa. Tämä on koulutuspoliittisissa hankkeissa poikkeuksellista.

”Päättäjät haluavat testata politiikkaa ennen sen toteuttamista”, sanoo yksi kokeilun suunnittelijoista, taloustieteilijä ja professori Matti Sarvimäki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

”Tämä voi toimia erinomaisena esimerkkinä. Mikään ei estä tekemästä samankaltaisia kokeiluita monien muiden politiikkatoimien kohdalla tai muita maita omaksumasta samanlaista lähestymistapaa. Oikealla tavalla toteutettuna kokeilut voivat edistää poliittisten uudistusten suunnittelua ja toimeenpanoa.”

Nobel-palkittu metodi

Suurten yhteiskunnallisten satunnaistettujen kokeiluiden tekeminen alkoi Suomessa vuonna 2015, jolloin vastavalittu hallitus pohti, miten poliittisia uudistuksia olisi mahdollista testata ennen niiden käyttöönottoa. Tämä johti kansainvälistäkin huomiota saavuttaneeseen perustulokokeiluun vuosina 2017–2018. Kokeilussa 2 000:lle työttömälle myönnettiin kuukausittain 560 euroa riippumatta siitä, työllistyivätkö he kokeilun aikana vai eivät.

Kokeilu oli paitsi hyvin laaja, myös tieteellisesti kestävällä pohjalla, sillä se toteutettiin satunnaistettuna kokeiluna (randomized controlled trial, RCT). Osallistujat jaettiin satunnaisesti kokeiluryhmään, eli niin sanottua perustuloa saaviin 2 000:een, sekä verrokkiryhmään eli niihin 173 222 työttömään, jotka eivät saaneet perustuloa.

Talous- ja yhteiskuntatieteilijät voivat satunnaistetuilla kokeiluilla luoda uskottavia verrokkiryhmiä, joiden avulla on mahdollista luotettavasti selvittää, mitä kokeiluun osallistuneille olisi keskimäärin tapahtunut, jos he eivät olisikaan osallistuneet kokeiluun. 

Satunnaistettu kokeilu on tutkimusmetodina ollut käytössä esimerkiksi lääketieteellisessä tutkimuksessa jo vuosikymmeniä, mutta sen hyödyntäminen yhteiskuntatieteissä oli pitkään varsin harvinaista. Vuosituhannen vaihteessa lähestymistapa alkoi kuitenkin nopeasti yleistyä taloustieteen piirissä. Tämä kehitys nousi laajempaan tietoisuuteen viimeistään vuonna 2019, kun Ruotsin keskuspankki myönsi Alfred Nobelin muistoksi jaettavan taloustieteen palkinnon kolmelle taloustieteilijälle, joiden vaikutus satunnaistettujen kokeiluiden yleistymisessä oli erityisen merkittävä.

Koulutus koetuksella

Perustulokokeilun jälkeen Suomessa aloitettiin kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu. Siinä tarkastellaan, mitä tapahtuisi, jos lasten esiopetus aloitettaisiin vuotta nykymallia aikaisemmin.

Esiopetuksen- ja koulunaloitusikä vaihtelee eri puolilla Eurooppaa. Suomessa lapset aloittavat esiopetuksen tavallisesti kuusivuotiaina ja siirtyvät perusopetukseen vuotta myöhemmin, kun useimmissa muissa maissa koulunkäynti aloitetaan jo aikaisemmin. Mielipiteet usein eriävätkin siitä, mikä olisi lapsen kannalta paras koulunaloitusikä, ja onko pedagogisesti tai taloudellisesti kannattavaa investoida varhaisemman koulunaloittamisen vaatimiin resursseihin.

Asian selvittämiseksi eduskunta sääti joulukuussa 2020 lain kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta, jolla mahdollistettiin tuhansien lasten esiopetuksen aloittaminen vuotta tavallista aiemmin.

Kokeiluun valittiin satunnaisesti kuntia ja päiväkoteja eri puolilta Suomea. Perheiden, joille kutsukirjeet lähetettiin, tuli vielä erikseen hakea mukaan kokeiluun. Valtaosa kutsutuista halusi mukaan. Ensimmäinen kokeiluryhmä aloitti kaksivuotisen esiopetuksen elokuussa 2021.

Kaksivuotisen esiopetuskokeilun opetussuunnitelman perusteet pohjaavat vuoden 2014 opetussuunnitelmakäsitykseen ja -rakenteeseen. Molemmissa keskeinen työtapa on leikki, ja molemmissa korostuu lapsilähtöinen pedagogiikka ja lasten osallisuus. Esiopetuskokeilun vuoden 2020 perusteissa on kuitenkin vahvistettu tutkivaa oppimista, kestävän kehityksen teemoja ja matemaattisiin taitoihin liittyviä tavoitteita. Myös pedagogisen dokumentoinnin ja hyvinvoinnin osuus on tukevampi ja mukailee varhaiskasvatussuunnitelman perusteita.

Suurin ero onkin siinä, että kokeiluryhmissä varhaiskasvatuksen opettajilla on kaksinkertainen aika toteuttaa opetussuunnitelman tavoitteita, sanoo tutkimushankkeessa mukana oleva kasvatustieteen professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta. Kaksi vuotta antaa paitsi opettajalle ja lapsille paremman mahdollisuuden tutustua toisiinsa, myös pedagogiselle toiminnalle kiireetöntä aikaa tutkia ja havainnoida ympäristön ilmiöitä, leikkiä pitkäkestoisesti ja opetella tavoitteellisesti erilaisia taitoja. Myös oppimisen tuen ja oppilashuollon tuen suunnittelulle ja toteutukselle on paremmin aikaa.

”Juttelin juuri erään opettajaryhmän kanssa, ja he kertoivat, että kaksivuotinen esiopetus on antanut heille paitsi rauhaa, myös enemmän aikaa tukea lasten yksilöllistä kehitystä ja taitojen oppimista. Ei ole sellaista kiirettä kuin yksivuotisessa esiopetuksessa on ollut”, Lerkkanen sanoo. 

Kokeilun taustalla on hypoteesi, että kaksivuotinen esiopetus valmistaa lapsia peruskoulun aloittamiseen paremmin kuin nykymuotoinen yksivuotinen esiopetus. Tutkimusryhmän tehtävä on kuitenkin varmistaa, että kokeilun vaikuttavuus perustuu vankkaan empiiriseen analyysiin eikä pelkästään teoriaan tai mututuntumaan. Tutkimusaineistoksi saadaan monenlaisia tietoja: lasten testituloksia, lasten ja opettajien haastatteluja, opetuksen järjestäjien, opettajien sekä  vanhempien kyselyjä, opetussuunnitelman ja tuen suunnitelmien dokumenttiaineistoja sekä taustatietoja niin lapsesta, hänen vanhemmistaan kuin opettajista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman tutkimuksen loppuraportti julkaistaan vuonna 2025. Siinä kerrotaan paitsi kokeilun mahdollisista vaikutuksista lapsiin koulun alkaessa, myös osallistuneiden perheiden, opettajien ja julkishallinnon virkamiesten kokemuksista. Tutkijat haluavat myös selvittää, onko esiopetuksen varhaisemmasta aloittamisesta hyötyä erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville lapsille kuten esimerkiksi matalan tulotason perheiden tai maahanmuuttajataustaisten perheiden lapsille.

Työ kuitenkin jatkuu myös loppuraportin jälkeen. Tutkijat jatkavat lasten ja heidän perheidensä seuraamista läpi koulupolun – mahdollisesti jopa lasten koko elämän ajan.

Pitkäaikaisten vaikutusten arviointi

Koulutuspoliittisen hankkeen kokeellinen testaaminen ei ole ainoa asia, joka tekee kaksivuotisesta esiopetuskokeilusta poikkeuksellisen.

Toinen merkittävä piirre tutkimuksessa on se, miten tutkimusryhmä yhdistää nyt kerätyn valtavan uuden tietoaineiston kymmenistä eri viranomaisrekistereistä saatuihin tietoihin. Nämä aineistot voivat yhdessä kertoa tutkijoille kokeiluun osallistujista ja heidän perheistään sellaisia yksityiskohtia, joita ei yleensä ole saatavilla.

”Tämä on kuin rakentaisimme teleskooppia, jonka avulla näemme selkeämmin kuin koskaan aikaisemmin”, Sarvimäki sanoo.

Suomalaiset viranomaisrekisterit sisältävät henkilötunnuksen, joiden avulla eri rekisterissä olevia tietoja voidaan yhdistää. Näin syntyvät tutkimusaineistot voivat sisältää valtavan määrän tietoa.

Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana tutkijat ja tilastoviranomaiset ovat kehittäneet tapoja yhdistää aineistoja tietoturvallisella tavalla. Näin syntyy monipuolista ja täsmällistä tietoa esimerkiksi ihmisten työstä, terveydestä ja koulutuspäätöksistä heidän elämänsä aikana. Aineistot myös paranevat jatkuvasti, kun uusia tietoja kerätään ja toisaalta vanhoja digitoidaan.

Vuosikymmeniä kattavat rekisteritiedot mahdollistavat pitkäaikaiset – jopa sukupolvia ylittävät – tutkimukset, joita on selvästi vaikeampi toteuttaa monissa muissa maissa. Rekisteritieto on hyödyllistä, koska joissain tapauksissa hallitusten ajaman politiikan seuraukset tulevat esiin vasta vuosikymmenien kuluttua.

Suomalaiset aineistot mahdollistavat kaksivuotisen esiopetuskokeilun seurantatutkimuksen pitkäaikaisten vaikutusten arvioinnin, kun tutkijat seuraavat lapsia läpi kouluvuosien työelämään. Sarvimäki toteaa, että hän ja hänen kollegansa eivät tätä enää välttämättä tee – he ovat jääneet eläkkeelle, kun viisivuotiaana esiopetuskokeilunsa aloittaneet varttuvat – mutta seuraava tutkijasukupolvi voi halutessaan jatkaa tutkimusta.

1960-luvun maatalousuudistuksen pitkä varjo

Suomen hallitus aloitti 1960-luvun lopulla suuren pellonvarauspolitiikan, jonka seurauksia ei arvioitu riittävästi ennalta. Keinotekoisen korkeat elintarvikkeiden hinnat ja maatalouden ylituotanto johtivat uudistukseen, jossa valtio maksoi maanviljelijöille, jotta nämä luopuisivat tiloistaan ja siirtyisivät muiden ammattien pariin.

”Tämä pellonvaraustoiminta ei saanut kannatusta. Maanviljelijät protestoivat voimakkaasti sitä vastaan, ja poliittinen vastareaktio näkyi myös seuraavien vaalien tuloksessa”, sanoo taloustieteilijä Aapo Stenhammar Aalto-yliopistosta.

Mutta miten uudistus vaikutti pitkällä aikavälillä? Stenhammar sai kysymykseen osittain selkoa suomalaisista tietokannoista, mutta havaitsi pian, että suuri osa maanviljelijöitä koskevista tiedoista oli tallennettu 300 000 paperiseen asiakirjaan Kansallisarkistossa. Tekoälyn avulla Stenhammar digitoi kaikki maatiloja, maanviljelijöitä ja heidän perheitään koskevat maatalouslaskennan tiedot ja yhdisti keräämänsä tiedot laajempiin suomalaisiin rekisteritietoihin.

Kävi ilmi, että suurin muutos poliittisesta uudistuksesta koitui maanviljelijöiden lapsille.

”Uudistuksen seuraukset ovat hyvin pitkäkestoisia, joten niitä kannattaa tarkastella vielä 20–30 vuotta politiikan toteuttamisen jälkeen”, Stenhammar sanoo.

“Ne lapset, jotka erityisesti altistuivat perhettään koskettaneelle maatalouden uudistukselle, ovat korkeammin koulutettuja kuin uudistukselle vähemmän altistuneet, ja todennäköisemmin suorittaneet toisen asteen tutkinnon. Lisäksi he siirtyivät maataloudesta työskentelemään muille aloille, esimerkiksi toimisto- tai johtotehtäviin, jolloin he myös ansaitsevat enemmän kuin vanhempansa.”