Uutiset

Suomalaisen rock-oopperan Amerikan-valloitus alkaa Manhattanilta

Aalto-yliopiston filosofien luoma rock-konsertin ja teatteriesityksen yhdistelmä kertoo geenitekniikan etiikasta.
Playing God -esitys, keskellä Matti Häyry punaisessa puvussa.

Playing God on kahden suomalaisen filosofin, tutkimuspäällikkö Tuija Takalan ja filosofian professori Matti Häyryn, sekä kanadalaissyntyisen Laurence Corky Laingin säveltämä, sanoittama ja tuottama rock-konsertin ja teatteriesityksen yhdistelmä, jonka aiheena on geenitekniikan etiikka.

Tuija Takala ja Matti Häyry ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijoita, jotka ovat tarkastelleet genetiikan etiikkaa vuosien ajan ja julkaisseet siitä monia tutkimuksia, viimeisimpänä Matti Häyryn vuonna 2012 ilmestynyt Ihminen 2.0.

Kyse on ihmisyydestä, valinnoista ja vastuusta

Ooppera ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan vaatii ihmisiä pohtimaan genetiikan tuomia mahdollisuuksia ja niihin mahdollisesti liittyviä eettisiä ongelmia. Sen käsittelemiin teemoihin kuuluvat kuolemattomuus, pelastajasisarukset, geneettinen testaus ja lasten geneettinen muuntelu.

Rock-oopperan kolmas kirjoittaja Corky Laing on muusikkolegenda, joka tunnetaan parhaiten 70-luvun yhtyeistä Mountain ja West, Bruce and Laing. Hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet myös Bo Diddley, Leonard Cohen, John Lennon, Meat Loaf, Ian Hunter (Mott the Hoople), Noel Redding (Jimi Hendrix Experience) ja Eric Schenkmann (Spin Doctors).

Esityksen pohjana on 2013 kansainvälisesti julkaistu konseptialbumi Playing God – Corky Laing and the Perfct Child Perform Original Music from Test: The Rock Opera, jolla Laing, Häyry ja Takala esiintyvät yhdessä kahdeksan muun yhdysvaltalaisen ja suomalaisen muusikon kanssa.

Albumin saamat arvostelut ovat olleet ylistäviä, ja sitä on verrattu sellaisiin genren klassikoihin kuin Andrew Lloyd Webberin Jesus Christ Superstar, Pink Floydin The Wall, Alice Cooperin Welcome to My Nightmare, Paul Williamsin Phantom of the Paradise ja Jim Sharmanin Rocky Horror Picture Show.

Rock-oopperaa on esitetty täysille saleille

Salit täyttyivät kuulijoista Baselissa Sveitsissä kesällä 2013 ja Glorian Kulttuuriareenassa Helsingissä alkukeväästä 2014.

Playing God tulee Amerikan ensi-iltaansa 23. huhtikuuta 2015 Kaye Playhouse -teatterissa ylemmällä Itä-Manhattanilla. Kaye Playhouse on kunnianarvoisa Off Broadway -teatteritalo, jonka debytoijiin ja muihin vierailijoihin ovat lukeutuneet Jussi Björling, Andrés Segovia, Marcel Marceau ja Philip Glass.

Esityksen rahoituksesta vastaa suurimmaksi osaksi maineikas Cornellin yliopisto, jonka Weill Cornell Medical Collegen etiikan keskusta johtava professori Joseph J. Fins on toiminut puuhamiehenä rock-oopperan saamiseksi maahan.

Ennen Manhattanin esitystä Playing God vierailee Yalen yliopistossa, jossa järjestetään ennakkonäytös 18. huhtikuuta.

Lavalla Amerikassa:

Corky Laing (Kanada/USA)
Matti Häyry (Suomi)
Johanna Ahola-Launonen, projektikoordinaattori (Suomi)
Sebastian Bisso Mifflin (Suomi)
Maya Korvela (Suomi)
Mikaela Mansikkala (Suomi)
John Vihervä (Suomi)
Harri Väyrynen (Suomi)
Phil Baker (Englanti)
Peter Baron (USA)
Stefan Berggren (Ruotsi)
Denny Colt (USA)
Bonnie Parker (USA)
Niall Scott (Englanti)
Ken Sidotti (USA)
Joe Venti (USA)

Ohjaus

Kate Mueth (USA)

Tuottaja

Tuija Takala (Suomi)

Lisätietoja:

Weill Cornellin esitystä koskeva sivusto

Playing God -projektin verkkosivut

Kiitoskirje rahoittajille (27.4.2015)
Kiitoskirjeessä on Playing God -esityksen paikallisen eli New Yorkin järjestäjän/vaikuttajan, Joseph J. Fins, M.D., M.A.C.P., kuvaus ja kiitokset suomalaisille rahoittajille, joista Aalto-yliopisto on tärkein.

Tiedustelut ja haastattelupyynnöt:

Tuija Takala
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
[email protected]

Matti Häyry
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Shankar Deka on sähkötekniikan ja automaation laitoksen apulaisprofessori.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Robotiikka tarvitsee turvallisia käyttäytymismalleja

Robotiikka ja autonomiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Algoritmit, jotka kestävät häiriöitä ja epävarmuustekijöitä järjestelmässä ja ympäristössä, ovat kehityksen kannalta kriittisiä.
kuva puhelimesta ihmisen kädessä
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kuinka helpottaa tekstin näpyttelyä puhelimella? Tutkijat loivat ensi kertaa ihmisen tekstinsyöttöä simuloivan tekoälymallin

Malli auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät sujuvoittavat ja mitkä puolestaan vaikeuttavat puhelimen näpyttelyä erilaisilla käyttäjäryhmillä.
Tundramaisema, jossa maassa yläosastaan avoimia tutkimuskammioita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus selvitti ilmastonmuutoksen vaikutusta tundralla: lämpeneminen voi lisätä hiilen vapautumista hälyttävästi

Ilman ja maaperän lämpeneminen sekä maaperän kuivuminen lisäsi hiilen vapautumista tundran ekosysteemistä.
People registration to SSD
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vuoden suurimman kestävyystapahtuman ohjelma julkaistu - mukana muun muassa taloustieteilijä Kate Raworth ja presidentti Tarja Halonen

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston Sustainability Science Days -tapahtuma yhdistyy tänä vuonna maailman suurimman kestävyys- ja innovaatiokonferenssin kanssa. Tapahtumassa 2000 asiantuntijaa kokoontuu ratkaisemaan kestävyyshaasteita.