Suhteemme elinkeinoelämään on elävä ja rikas, sanoo markkinoinnin professori Pekka Mattila

Helmikuun alussa markkinoinnin professorina Kauppakorkeakoulussa aloittaneella Pekka Mattilalla on jo pitkä ja monipuolinen kokemus Aalto-yliopistosta. Hän aloitti työt Aallossa kesällä 2010. ”Olin silloin ensimmäinen Professor of Practice. Aalto University Executive Educationin (Aalto EE) toimitusjohtajana työskentelin vuodet 2011–2021. Profiilini siinä tehtävässä oli vähän eri kuin yleensä toimitusjohtajilla, olinhan kuitenkin tutkijakoulutettu, ja tulin yliopistosta, vaikka tausta onkin pääosin liike-elämästä. Nyt tulevina vuosina saan ja ehdin ensimmäistä kertaa Aalto-urallani keskittyä kunnolla myös tutkimuksen tekemiseen.”

Näin viisivuotisen professuurin alkaessa kysyimme Pekka Mattilan mietteitä Kauppakorkeakoulun kansainvälistymisestä, opetuksesta ja siitä, millaisena opiskelupaikkana hän näkee Kauppiksen.

Pekka Mattilan mukaan vuodet, jotka on rakennettu Aalto-yliopistoa, ovat olleet tärkeitä yhtenäisen yliopiston synnyttämiseksi. ”Samalla koulujen omat identiteetit ovat kuitenkin vähän hämärtyneet. Kauppis on saanut vetoapua isosta Aallosta, mutta sen omat piirteet eivät ehkä ole niin erottuvia kuin ne saisivat olla. Kauppis on vahvasti tutkimuslähtöinen, eurooppalainen huippukoulu, ja sitä haluaisin vielä rikastaa Kauppiksen ja koko Suomen vahvuudella: koska tulemme pienestä maasta, meidän on lähtökohtaisesti oltava aika avoimia maailmalle. Olen nähnyt läheltä korkeakouluja Aasiassa ja Yhdysvalloissa, jotka ovat melko itseriittoisia ja sulkeutuneita. Meiltä sellainen puuttuu, ja hyvä niin.”

Kauppakorkeakoulussa on lähdetty reippaasti hakemaan erilaisia kumppanuuksia, niin instituutioita kuin henkilöitä, sekä tutkimuksessa että opetuksessa.

”Aina ei tarvitse leikkiä vain vanhojen tuttujen kanssa. Erilaiset kumppanuudet ovat lisääntyneet samanaikaisesti kuin oma henkilöstömme on kansainvälistynyt. Meillä on kumppaneina vakiintuneita laatukouluja, mutta olemme myös ennakkoluulottomia ja meillä on yhteistyötä nopeasti kasvavissa kehittyvissä maissa. Ne eivät välttämättä vielä edes löydy miltään listaltamme, jollaiselle mielellään sijoitamme kumppanimme, mutta jotka voivat silti olla Aallon ja Kauppiksen toiminnan kannalta hyödyllisiä.”

”Meillä on myös poikkeuksellisen hyvät suhteet elinkeinoelämään, ja ne eivät suinkaan perustu vain lahjoittamiseen. Suhteemme yrityksiin on elävä, mikä näkyy myös opetuksessa. Yritysverkosto voi tarjota myös pääsyn täysin ainutlaatuisiin tutkimusaineistoihin. Pohjoismainen elinkeinoelämä on lähtökohtaisesti melko tutkimusmyönteistä. Tähän olen havahtunut työskennellessäni globaalien suuryritysten kanssa.”

Opetuksemme taso on parantunut koko ajan

Pekka Mattilan mukaan opetuksen taso Kauppakorkeakoulussa on noussut viimeksi kuluneiden runsaan kymmenen vuoden aikana. Opetukseen on tullut myönteistä kilpailullisuutta; olemme kiinnostuneita vertaamaan ja oppimaan. Myös kunnianhimoa ja luovuutta on aiempaa enemmän. Mattila tekee paljon yhteistyötä esimerkiksi ruotsalaisten kollegojen kanssa, ja kertoo, miten he usein ihmettelevät, miten opiskelijaorientoitunutta opetuksemme on. Heillä opetus on vielä melko opettajakeskeistä.

”Toisaalta olemme myyneet opiskelijoillemme kovin tehokkaasti sen, mihin kaikkeen heillä on oikeus, ja mitä kaikkea he voivat odottaa. Asiakas onkin aika rohkea toiveissaan ja opetuksen on joskus mahdotonta olla ihan niin joustavaa kuin toivotaan. Yhtäältä luennon pitäisi olla keskusteleva, toisaalta tiiviisti pakattu tietopaketti, yhtäältä tarjottu verkossa, toisaalta tapahtua luokassa, yhtäältä opetusta pitäisi olla saatavilla aamuvarhaisella, toisinaan iltamyöhällä. Joskus opiskelijoille luvataan monenlaista, jotta heidän arkensa helpottuisi miettimättä käytännön toteutusta. Ilman muuta opiskelijaorientoituneisuus on hyvä asia, mutta joissain asioissa voisimme olla vähän jämäkämpiä. Ihan kaikkea ei tarvitse tehdä mahdolliseksi, ettei muoto vie kaikkea huomiota sisällöltä.”

Aallossa halutaan tukea yhteisiä tapoja ja jakaa parhaita käytäntöjä, mutta onko opettajakunnassa tilaa persoonallisuuksille?

”Valtavirrasta poikkeavat opettajat eivät välttämättä saa parhaita arvosanoja pedagogisissa arvioinneissa, mutta heidän äänensä ja menetelmänsä jättävät oppijaan usein positiivisen jäljen. Mielivaltaisen tai poliittisesti epäkorrektin opetuksen ei tietenkään pidä olla sallittua, mutta opettajan persoona, ääni ja käsiala saisivat näkyä ja kuulua. Niistä syntyy mieleen jääviä kokemuksia. Standardit eivät saisi syödä opettajien taiteellista vapautta. Kovasti puhumme diversiteetistä ja inkluusioista, ja tämä olisi tapa osoittaa sitä myös työyhteisössä”, sanoo Pekka Mattila.

Työkalupakissamme ei ole mitään hävettävää

Pekka Mattila on terveellä tavalla ylpeä Kauppiksesta. Hänen mukaansa Kauppiksen eväät ja opit yhdistettynä muusta elämästä ja työkokemuksesta saatuihin oppeihin, saavat opiskelijoiden tulevaisuuden näyttämään erittäin valoisalta ja vaikuttavalta.

”Sillä työkalupakilla, jonka meiltä saa, pystyy etenemään sellaisiin rooleihin, joissa oikeasti voi vaikuttaa ja tehdä merkityksellisiä päätöksiä, jotka ovat kestäviä ja eettisesti oikeita. Vaikuttamispaikka voi olla oma tai toisen yritys, globaali konserni, julkinen sektori, järjestö tai mikä vain. Kun markkinoimme ja esittelemme Kauppakorkeakoulua opiskelupaikkana, niin tuo on se lupaus, jonka voimme antaa, ja joka meidän myös pitää antaa. Ja tietysti lunastaa.”

”Uskon, että meistä kiinnostuneet tulevaisuuden opiskelijat varmasti osaavat ajatella itse. Vaikka joskus Kauppiksesta nostetaan esiin se, että koulu on miesvaltainen ja että niin sanotut kovat aineet, kuten rahoitus, ovat kovin kilpailtuja, niin Kauppiksessa on tarjolla paljon eri ohjelmia ja suuntautumisvaihtoehtoja. En yhtään lähtisi aliarvioimaan yleisöämme, vaan uskon, että laajan opetustarjonnan lisäksi he kyllä tietävät senkin, että Kauppiksessa opiskelee hyvin monenlaisia ihmisiä ja että kaikille opiskelupaikan saaneille löytyy kyllä oma paikkansa. Joskus ulos välittyy tarpeettomasti vanha stereotypia”, Pekka Mattila päättää.   

Pekka Mattilaa haastatteli Terhi Ollikainen.
Kuva: Mika Levälampi