Opiskelijan opas

Uutiset

Sisun opintojen suunnittelun toiminnallisuudet uudistuivat

Sisun opintojen rakenteen ja aikataulutuksen näkymät uudistuivat, jotta ne vastaisivat paremmin saavutettavuusvaatimuksia. Voit valita, käytätkö opintosuunnitelmasi tekemiseen uutta vai nykyistä näkymää. Huomioithan, että jotkut toiminnot ovat käytettävissä ainoastaan nykyisessä näkymässä.

Opintojen rakenne -näkymä

Opintosuunnitelmasi pohjautuu jatkossakin oman tutkinto-ohjelmasi mukaiseen pohjaan. Uudessa näkymässä hallitset sisältöjä valintaikkunassa ja vahvistat muutokset tallentamalla. Nykyisessä näkymässä muokkaukset tehdään sivuvalikossa ja tallennus tapahtuu automaattisesti. Suunnitelmasi säilyvät samanlaisina kummassakin näkymässä, eikä mitään tietoja häviä.

Vuonna 2026 uudistuva opintojen rakenteen näkymä korvaa nykyisen näkymän. Kannustamme sinua kokeilemaan uutta näkymää ja antamaan siitä palautetta! Uuden opintojen rakenne -näkymän ohjeet löydät samoilta sivuilta kuin nykyisen näkymän ohjeet:Sisu-ohjeiden etusivu

Ajoitus-näkymä

Ajoituksen näkymä on täysin uudistettu, ja aiempi näkymä on poistettu käytöstä. Tekemäsi ajoitukset säilyvät ja näkyvät heti uudessa näkymässä.

Ajoitus-toiminnalla sijoitat opintosuunnitelmasi opintojaksot eri periodeille. Tässä voit hyödyntää oman tutkinto-ohjelmasi malliajoituksia.Ajoituksen ohjeet

Lisätietoja

sisu@aalto.fi Anna palautetta Sisun käytöstäSisun Funidatan blogikirjoitus: Saavutettavuus ohjaa Sisun uudistuksia – mitä tämä tarkoittaa opiskelijalle?

Kaksi hymyilevää henkilöä ja teksti "let's move on with Sisu"

Sisu

Perustietoa Aallon opetuksen ja opiskelun ydintietojärjestelmästä.

Palvelut
Kolme kuvitettua hahmoa 'Plan with Sisu' -tekstin alla; ensimmäinen kannettavalla, toinen punaisessa, kolmas valkoisessa laboratoriotakissa.

Sisu-ohjeiden etusivu

Opiskelijan Sisu-ohjeiden etusivu.

Hakemukset, ohjeet ja säännöt
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Auringon valaisema metsäpolku koivujen ja tiheän vihreän aluskasvillisuuden keskellä
Opinnot Julkaistu:

Metsät, puu ja hiili: nyt myös suomeksi ja saatavilla avoimen yliopiston kautta

Elokuusta 2026 alkaen verkkokurssi Metsät, puu ja hiili on saatavilla englanniksi ja suomeksi. Opiskelijat voivat valita haluamansa kielen ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssi on saatavilla myös Aalto-yliopiston avoimen yliopiston kautta.
Hymyilevä nainen siniraitaisessa paidassa esittelee kollegoiden ja avoimen kannettavan edessä
Opinnot Julkaistu:

Ilmoittaudu nyt syksyn Inventors-ohjelmiin: tekoäly, bioteknologia ja monialainen kohortti

Kolme eri innovaatiokoulutusta on tulossa tänä syksynä ja ilmoittautuminen on nyt auki kaikille Aaltolaisille tutkijoille!
Insinöörikettu matkalaukun kanssa lähdössä vaihtoon.
Opinnot Julkaistu:

Tekniikan alan opiskelija! Opiskelijavaihdon täydennyshaun paikat on julkaistu

Vaihda maisemaa ensi kevääksi! Tekniikan alan täydennyshakuun tulevat paikat on julkaistu. Haku aukeaa 31.8. ja päättyy 18.9. klo 16.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.