Uutiset

Sekuntipeliä avaruudessa – Suomalaisteknologia kuvaa varhaisen aurinkokunnan salaisuuksia kuljettavan komeetan

Aalto-yliopisto ja VTT toimittavat kuvausteknologiaa Euroopan avaruusjärjestön missioon, joka tutkii aurinkokunnassamme ensimmäistä kertaa vierailevaa komeettaa.
aalto university comet interceptor image: George Brydon, MSSL/UCL
Entire Visible Sky -kamera, jossa on Aallon kehittämää ohjelmistoa, kuvaa komeetan ympäristöä, pyrstöä ja kaasuhuntua. Kuva: George Brydon, Mullard Space Science Laboratory / University College London

Suomalainen avaruusosaaminen on merkittävässä roolissa aurinkokunnan syntyvaiheita tutkivassa Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Comet Interceptor -avaruusmissiossa. Aalto-yliopisto ja VTT toimittavat luotaimeen kuvausteknologiaa ja ohjelmistoja data-analyysiin. ESA vahvisti mission kokoonpanon lokakuussa.

Mission tavoitteena on päästä tutkimaan vielä tuntematonta komeettaa, joka lentää aurinkokuntamme läpi ensimmäistä kertaa. Aurinkokunnan laitamilta sinkoutuvat komeetat ovat pysyneet jäässä aurinkokunnan syntymästä saakka. Siksi tutkijat uskovat, että niitä tutkimalla on mahdollista tehdä päätelmiä varhaisen aurinkokunnan olosuhteista.

Kolmeosainen Comet Interceptor -luotain laukaistaan suunnitelmien mukaan avaruuteen vuonna 2028. Alus pysähtyy noin 1,5 miljoonan kilometrin päähän maasta, missä se odottaa sopivaa kohdetta jopa vuosia. Kun sopiva komeetta havaitaan teleskoopeilla maasta käsin, luotain lähtee sitä kohti. Ennen kohtaamista kaksi pienempää luotainta irtautuu pääaluksesta ja lähtee suorittamaan ohilentoa komeetan eri puolilta.

Toisessa pienemmistä luotaimista on kaksi kuvausinstrumenttia, jotka käyttävät Aalto-yliopiston kehittämää ohjelmistoa. Emoluotain kantaa mukanaan VTT:n kehittämää spektrikameraa ja infrapunaspektrometriä, joilla voidaan selvittää komeetan kemiallista ja mineraalikoostumusta.

”Ohilento on riskialtis, ja luotain saattaa hajota, joten kameroiden ottamat kuvat on lähetettävä Maahan välittömästi.  Luotaimen tietokoneen on suoritettava kuvien valinta ja lataus itseohjautuvasti. Siinä kehittämämme kuva-analyysin automaatio on ratkaisevassa roolissa”, kertoo tutkijatohtori Andris Slavinskis Aalto-yliopistosta.

Mahdollisuus jopa tähtienvälisen vierailijan bongaamiseen

Comet Interceptor on ensimmäinen Euroopan avaruusjärjestön Fast-luokan missio. Nopeiden missioiden on määrä lähteä avaruuteen kahdeksassa vuodessa suunnittelun aloittamisesta. Alusten paino on rajoitettu alle 1000 kiloon, jotta ne voidaan laukaista kimppakyydillä suurempien avaruuslaitteiden mukana. Comet Interceptor -luotaimen on määrä lähteä avaruuteen ESA:n eksoplaneettoja tutkivan ARIEL-teleskoopin laukaisussa.

Mission tekee poikkeukselliseksi se, että se suunnitellaan ilman tietoa tutkittavan kohteen ominaisuuksista, kuten koosta tai ohilennon vauhdista. Etukäteen ei myöskään tiedetä, kuinka kauan sopivaa kohdetta joudutaan odottamaan.

Comet Interceptor -luotain odottaa vierailijoita aurinkokunnan ulko-osissa sijaitsevasta Öpik-Oortin komeettapilvestä.  Parhaassa tapauksessa luotaimen avulla voidaan päästä tutkimaan aurinkokuntamme ulkopuolelta saapuvaa komeettaa lähietäisyydeltä – ensimmäistä kertaa historiassa. 

University College London -yliopiston ja Edinburghin yliopisto johtamassa missiossa on mukana parin sadan hengen tiimi yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja yrityksistä ympäri maailmaa. Aalto on tehnyt yhteistyötä Tarton yliopiston kanssa kuvausinstrumentin kehittämisessä. Myös Helsingin yliopisto on mukana mission tutkimustiimissä.

Lisätiedot

Tutkijatohtori Andris Slavinskis
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu
andris.slavinskis@aalto.fi

Tiimipäällikkö Antti Näsilä
VTT
Antti.Nasila@vtt.fi

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pitkähiuksinen henkilö, jolla on vaaleanpunainen neulepaita, seisoo metsässä vihreän kasvillisuuden keskellä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Palkitusta elintarvikepakkauksesta biodesign-tilojen tutkimiseen

Ena Naito oli jo nuorena kiinnostunut sekä tieteistä että muotoilusta. Hän löysi täydellisen paikan yhdistää nämä kaksi maailmaa.
Henkilö mustassa paidassa ja sinisessä hameessa pitää kahta teksturoitua materiaalia käsissään, taustalla harmaa seinä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Arkkitehti ja muotoilija Talisa Dwiyani yhdistää työssään intohimon, materiaalit ja yhteistyön

Indonesiasta kotoisin oleva Talisa oppi opiskeluaikanaan Aalto-yliopistossa monialaisen työskentelytavan.
Väitöskirjatutkija Giiguulen Enkhsaikhan laboratorioympäristössä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Giiguulen Enkhsaikhan: Ympäristöystävällisempiä tekstiilejä hemiselluloosan avulla

Aalto-yliopiston väitöskirjatutkijan esitys hemiselluloosasta sai kolmannen palkinnon Marcus Wallenbergin säätiön nuorten tutkijoiden tapahtumassa marraskuussa.
Kaksi maailmankarttaa, jotka näyttävät tuloerojen muutokset vuosina 1990-2023, eri värit edustavat eri muutostasoja.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tuloerot kasvaneet lähes puolella maailman väestöstä – aiempaa tarkempi aineisto paljastaa myös alueellisia onnistumisia

Taloudellisen eriarvoisuuden mittaamisessa on vakavia puutteita eri puolilla maailmaa.