Uutiset

Scholars at Risk -verkosto suojelee tutkijoita vainolta ja väkivallalta

Aalto-yliopisto kantaa osaltaan globaalia sosiaalista vastuuta toimimalla kansainvälisessä Scholars at Risk (SAR) -verkostossa, jonka tarkoituksena on edistää ja suojella akateemista vapautta sekä puolustaa tutkijoiden ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa.
Aalto University Dipoli building

Verkosto tarjoaa turvapaikkoja tutkijoille, jotka joutuvat pakenemaan väkivaltaa ja vainoa. Tutkijat voivat näin jatkaa tutkimustyötään verkostossa mukana olevissa yliopistoissa ja korkeakouluissa.

Aalto-yliopisto kuuluu suomalaisten yliopistojen SAR Finland -verkoston perustajajäseniin, ja suomalaiset yliopistot ovat kutsuneet hädänalaisia tutkijoita vieraakseen joko omalla rahoituksellaan tai hakemalla ulkopuolista rahoitusta. Aaltoon on tullut tutkijoita esimerkiksi Jemenistä ja Syyriasta.

Tutkijoiden suojelu on entistä tärkeämpää

Professori Elina Vuola Helsingin yliopistosta toimii Scholars at Risk Finlandin puheenjohtajana. Hänen mukaansa tutkijoiden suojelu, joka on SARin perusidea, on ehkä jopa entistä tärkeämpää turbulentissa maailmantilanteessa. 

Myös akateemisen vapauden kysymykset ovat tulleet keskeisiksi jopa Euroopan maissa eli vaikka yksittäinen tutkija ei olisi suoranaisen vainon tai uhan alla, hänen tutkimusalansa tai työnsä saatetaan käytännössä tehdä mahdottomaksi poliittisista syistä. Vakavat konfliktit, kuten Ukrainassa, tai autoritaariset hallitukset, kuten Taleban Afganistanissa, aiheuttavat eri tavalla vaaran tutkijoille. 

Elina Vuola on iloinen, että kaikki Suomen yliopistot ovat mukana SAR Finlandin työssä: ”Toisaalta voisimme tehdä vielä paljon enemmän. Tutkijan SAR-status ei itsessään vielä takaa rahoitusta, joten yksittäiset yliopistot ovat keskeisessä roolissa paikan ja rahoituksen järjestämisessä.” 

Aalto University, Dipoli, Partners lounge, artwork

Tunnelin päässä on aina valoa

Kokemuksistaan kertovat myös kaksi tutkijaa, jotka ovat tulleet Aalto-yliopistoon tämän toiminnan avulla vaikeista olosuhteista. Kommentit on annettu nimettöminä. 

Ensimmäisen tutkijan mukaan: ”Kotimaani levottomuuksien ja sodan vuoksi halusin siirtyä turvalliseen paikkaan jatkaakseni tutkimusta. Kehotan kaikkia vaarassa olevia tutkijoita hakemaan apua. SAR ja muut vastaavat organisaatiot tarjoavat suurta apua vaarassa oleville kansainvälisille tutkijoille. Kuka tahansa riskiryhmään kuuluva tutkija voi ottaa yhteyttä ja hakea ohjelmaan.” 

Hän jatkaa: ”Kansainväliset organisaatiot ja niiden kumppaniyliopistot sekä yksityishenkilöt tekevät hyvää työtä vaarassa olevien tutkijoiden hyväksi. Ne eivät ainoastaan pelasta tutkijoiden henkeä, vaan tarjoavat myös turvallisen paikan akateemisen työn jatkamiselle sekä lapsille mahdollisuuden jatkaa koulua. On tärkeää, että ne myös turvaavat tietoa ja auttavat tutkijoita parantamaan taitojaan. Tämän vuoksi tutkijat voivat tehdä merkityksellisiä asioita kotimaissaan, kun he palaavat takaisin maiden toivuttua ongelmistaan.”

Toinen tutkija neuvoo vaarassa olevia tutkijoita: ”Jos jäät jumiin uhanalaiseen maahan ja sinusta tuntuu, että menetät pitkän akateemisen uran aikana oppimaasi tai sinulla on suora turvallisuusuhka – älä koskaan anna periksi, tee kaikkesi turvataksesi tulevaisuutesi. Yritä hakea ulkomaisia työpaikkoja, jopa pienemmällä palkalla, niin kauan kuin ne ovat akateemisella alallasi, ja ole tietoinen siitä, että jotkut ihmiset maailmassa työskentelevät lujasti paitsi suojellakseen uhanalaisia tutkijoita, myös edistääkseen akateemista vapautta. Maailma on edelleen kaunis, joten älä masennu, tunnelin päässä on aina valoa. Selitä ongelmasi selkeästi, yritä löytää tapa turvata tietoasi ja pysyä positiivisena samalla, kun todella piirrät tulevaisuuttasi.”

Lisätietoja

Mervi Rantanen

Mervi Rantanen

Senior Advisor, Global Engagement

Scholars at Risk -verkosto Aalto-yliopistossa

Scholars at Risk (SAR) on kansainvälinen verkosto, joka edistää akateemista vapautta ja suojelee uhkaa tai vainoa kokevia tutkijoita.

Lue lisää
Aalto University logo.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Shankar Deka on sähkötekniikan ja automaation laitoksen apulaisprofessori.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Robotiikka tarvitsee turvallisia käyttäytymismalleja

Robotiikka ja autonomiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Algoritmit, jotka kestävät häiriöitä ja epävarmuustekijöitä järjestelmässä ja ympäristössä, ovat kehityksen kannalta kriittisiä.
kuva puhelimesta ihmisen kädessä
Mediatiedotteet Julkaistu:

Kuinka helpottaa tekstin näpyttelyä puhelimella? Tutkijat loivat ensi kertaa ihmisen tekstinsyöttöä simuloivan tekoälymallin

Malli auttaa ymmärtämään, mitkä tekijät sujuvoittavat ja mitkä puolestaan vaikeuttavat puhelimen näpyttelyä erilaisilla käyttäjäryhmillä.
Tundramaisema, jossa maassa yläosastaan avoimia tutkimuskammioita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus selvitti ilmastonmuutoksen vaikutusta tundralla: lämpeneminen voi lisätä hiilen vapautumista hälyttävästi

Ilman ja maaperän lämpeneminen sekä maaperän kuivuminen lisäsi hiilen vapautumista tundran ekosysteemistä.