Uutiset

Samuel Kaski on valittu akatemiaprofessoriksi

Suomen Akatemia on valinnut kahdeksan akatemiaprofessoria, joista yksi työskentelee Perustieteiden korkeakoulussa.

Professori Samuel Kaski on tietojenkäsittelytieteen professori ja Aallon ja Helsingin yliopiston yhteisen Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin johtaja. Hän johtaa myös Suomen Akatemian laskennallisen päättelyn huippuyksikköä (COIN).

Samuel Kaski kehittää laskennallisia niin sanottuja koneoppimismenetelmiä useiden tietolähteiden analysointiin ottaen huomioon asiantuntijoiden tuottamaa taustatietoa interaktiivisen mallinnuksen avulla. Menetelmiä voidaan hyödyntää esimerkiksi yksilöllistetyn lääketieteen tutkimuksessa, jossa tavoitteena on oppia ennustamaan hoitojen tehoa käyttämällä aineistoja, joissa näytemäärä on erittäin pieni, mutta muuttujien määrä valtava. Samuel Kaski on edelläkävijä koneoppimisen tekniikoiden ja sovellusten kehittäjänä monella saralla, ja hän on tehnyt merkittäviä tieteellisiä avauksia monitieteisellä tutkimusalallaan.
Akatemiaprofessuurin tavoitteena on antaa kansainvälisellä huipulla olevalle tieteenharjoittajalle mahdollisuus tehdä täysipäiväistä tieteellistä tutkimustyötä.

Akatemiaprofessorin odotetaan edistävän alansa tutkimusta merkittävästi ja kehittävän luovaa tutkimusympäristöä. Akatemia rahoittaa tällä hetkellä 42 viisivuotista akatemiaprofessuuria monipuolisesti eri tieteenaloilla. Professuureista kaksi on määritelty tarkemmin: Minna Canth -akatemiaprofessuuri ja Martti Ahtisaari -akatemiaprofessuuri, jotka tulevat haettavaksi kerran viidessä vuodessa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Portrait of Professor Ville Vuorinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Suomen akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19 taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta

Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Professori Visa Koivunen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Professori Visa Koivunen Academia Europaea -järjestön jäseneksi

Signaalinkäsittelyn professori ja Aalto-professori Visa Koivunen on valittu Academia Europaean jäseneksi.
Art For All -festivaali järjestetään elokuussa Kalasataman asuinkortteleissa
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Art For All -festivaali Kalasataman asuinkortteleissa elokuussa – hae mukaan!

Art For All -festivaali etsii taiteilijoita – hae 12.6. mennessä!
Omistajuuden professori Samuli Knüpfer. Kuva: Nita Vera
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Omistajuuden professori Samuli Knüpferille FiBAN ry:n Vuoden suojelusenkeli -palkinto

Palkinnon jakamisella nostetaan esiin toimijoita, jotka ovat työllään edistäneet kasvua hakevien yritysten toimintaedellytyksiä Suomessa.