Kielibuusti – kansainväliset osaajat kotimaisten kielten taitajiksi
Tutustu, miten Kielibuustissa kehitetään suomi ja ruotsi toisena kielena -koulutusta.
Kielikoulutuspolitiikan verkosto ja Soveltavan kielentutkimuksen keskus ovat myöntäneet professori Kari Sajavaaran nimeä kantavan tunnustuspalkinnon Kielibuusti-hankkeelle, jossa Aalto-yliopisto on vahvasti ollut vahvasti mukana hankkeen alusta eli vuodesta 2021 lähtien.
Hankkeen tehtävänä on kotimaisten kielten oppimismahdollisuuksien parantaminen, ja yksi kantavista ajatuksista on se, että kielenoppiminen ei ole vain maahan muuttaneen itsensä vastuulla, vaan koko yhteisön asia.
Palkittu hanke on tunnettu erityisesti kielibuusti.fi-sivustosta, joka kokoaa yhteen kaiken kotimaisten kielten oppimiseen ja sen tukemiseen liittyvän materiaalin eri käyttäjäryhmille. Sivusto palvelee esimerkiksi suomen tai ruotsin kielen oppijaa tai opettajaa, mutta yhtä hyvin myös esimerkiksi opinto-ohjaajaa tai kansainvälistä työyhteisöä.
Kielibuusti on Opetus- ja kulttuurirahaston rahoittama Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen hanke, jolle on myönnetty rahoitus vuosille 2025–2028. Aiemmalla hankekaudella vuosina 2021–2024 mukana olivat myös ammattikorkeakoulut Haaga-Helia, Laurea ja Metropolia.
Kielibuusti tarjoaa merkittävän avun ajankohtaiseen haasteeseen
Palkinnon myöntäneet Kielikoulutuspolitiikan verkosto ja Soveltavan kielentutkimuksen keskus pitivät Kielibuustia merkittävänä toimijana ajankohtaisessa keskustelussa Suomeen muuttaneiden mahdollisuuksista oppia ja opiskella kotimaisia kieliä.
Kielibuustia kiitettiin siitä, että hankkeen materiaalit ovat käytettävissä monenlaisissa yhteisöissä ja että niiden pohjana on tuore tutkimus. Kaikki materiaalit ovat vapaasti saatavilla kielibuusti.fi-sivustolla, jolla voi halutessaan tilata myös Kielibuustin uutiskirjeen.
Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa koordinoitava Kielikoulutuspolitiikan verkosto on kansallinen kielikoulutuspolitiikan tutkimus- ja kehittämisverkosto, joka tuo yhteen kielikoulutuksen toimijoita, lisää tietoisuutta kielikoulutuksen moniulotteisuudesta ja vaikuttaa kielikoulutusta koskeviin päätöksiin Suomessa. Toimintaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Kari Sajavaara -palkinto on nimetty suomalaisen ja eurooppalaisen kieltenopetuksen ja korkeakoulujen kielipolitiikan tutkimuksen pioneerin mukaan. Kielikoulutuspolitiikan verkosto ja Soveltavan kielentutkimuksen keskus järjestävät muistoluennon vuosittain professori Kari Sajavaaran (1938–2006) kunniaksi.
Kari Sajavaara -tunnustuspalkinto 2026 jaettiin ja tieto julkistettiin Jyväskylän yliopistossa pidetyn 16. Kari Sajavaara -muistoluennon yhteydessä perjantaina 23.1.2026.
Tutustu, miten Kielibuustissa kehitetään suomi ja ruotsi toisena kielena -koulutusta.
Kansainväliset osaajat kotimaisten kielten taitajiksi.