Riemuteekkarit innostuivat satelliiteista ja sähköpajasta

Vuonna 1969 opintonsa TKK:lla aloittaneet riemuteekkarit kokoontuivat Aalto-yliopistolla lukuvuoden avajaispäivänä 3.9. Avajaisjuhlallisuuksien jälkeen 35 alumnin ryhmä pääsi tutustumaan Sähkötekniikan korkeakoulun uusiin tiloihin sekä opetukseen ja opiskeluun.
”Juhlimme Otaniemessä viimeksi 10 vuotta sitten, josta kehitys tähän päivään on ollut huimaa”, sanoo kokoontumisen järjestäjä Martti Susitaival.
”Opiskelu on nykyään lähes kokonaan verkkopohjaista ja on ilo huomata, kuinka tyytyväisiä teekkarit ovat opintoja auttaviin järjestelmiin. Avaruustekniikka ja piensatelliitit ovat huikea juttu, ja niin myös esittelyn pitänyt professori Jaan Praks. Myös Sähköpaja ihmeellisine tuotoksineen lämmitti mieltä. Pajalla järjestetyt kurssit ja pajan vastaava lehtori Kimmo Silvonen innostavat opiskelijoita varmasti!”
Aikaa riitti myös Sähköinsinöörikillan tiloihin tutustumiseen. Killan toiminnasta ja opiskelusta koulussa kertoivat killan puheenjohtaja Tuukka Syrjänen ja sihteeri Emmaleena Ahonen. Myös moni riemuteekkareista on aikanaan ollut mukana killan hallituksessa ja toiminnassa.
Tapaamisesta vierailijat jatkoivat riemumielin matkaansa juhlimaan lukuvuoden avajaisia.
Lue lisää uutisia
Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle
Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti
Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.
Ehdota uutta nimeä Otakaari 2B -rakennukselle
Lähetä oma nimiehdotuksesi viimeistään 14.6.!