Uutiset

Ramboll mukana kehittämässä Aalto-yliopistoa

Ramboll tukee Aalto-yliopistoa rahalahjoituksella.

Suunnittelu- ja konsultointialan yritys Ramboll Finland on mukana kehittämässä Aalto-yliopistoa yhä kansainvälisemmäksi. Ramboll ja Aalto-yliopisto ovat tehneet pitkään yhteistyötä esimerkiksi teknisen alan opiskelijoiden opinnäytetöiden ja työllistymisen eteen.

― Asiantuntevista osaajista on pulaa. Teknisen alan suunnannäyttäjien on tärkeääolla mukana panostamassa tulevaisuuden tekijöihin, jotta saamme osaajia alalle myös jatkossa. Lahjoitus on pitkäaikaisen yhteistyömme ohella osoitus siitä, että haluamme olla mukana kehittämässä yliopistosta oman alansa huipputoimijaa, kertoo Rambollin infratoimialan johtaja Jarkko Niittymäki.

Ramboll on vuosien mittaan tarjonnut lukuisille Aalto-yliopiston opiskelijoille opinnäytetyön aiheita ja harjoittelupaikkoja. Yhtiön asiantuntijoita käy säännöllisesti luennoimassa yliopiston kursseilla, ja se on saanut omiin projekteihinsa vahvistusta Aalto-yliopiston asiantuntijoista.

Keväällä Ramboll ja Aalto-yliopisto sopivat kumppanuudesta, jonka tavoitteena on kehittää sekä tutkimuksellista että opetuksellista yhteistyötä. Mahdollisia yhteistyöalueita ovat muun muassa rakentamiseen liittyvä tutkimustoiminta, kokeelliset tutkimukset, osaamisen kehittäminen, opinnäytetyöt ja asiantuntijayhteistyö. 

― Yliopiston ja yrityksien yhteistyö on hyödyllistä molemmille osapuolille. Yliopiston opiskelijat ja opettajat saavat tietoa ajankohtaisista käytännön työhön liittyvistä kysymyksistä ja yritys yliopiston opiskelijoista ja tutkimuksesta. Aallon ja Rambollin yhteistyöllä on pitkät perinteet ja olen iloinen, että Ramboll osoittaa arvostustaan tälle yhteistyölle myös osallistumalla käynnissä olevaan Aalto-yliopiston varainkeräykseen, toteaa emeritusprofessori Matti Pursula, joka avustaa Aalto-yliopistoa varainkeräyksen toteuttamisessa.

Rambollin lahjoittama summa on 10 000 euroa.

Lue lisää Rambollin ja Aalto-yliopiston yhteistyöstä

Lisätietoja:

Aalto-yliopiston varainhankintajohtaja
Teppo Heiskanen
p. 050 363 3223
teppo.heiskanen@aalto.fi

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.
Viisi ihmistä istuu modernissa toimistotilassa kannettavien tietokoneiden ja muistikirjojen kanssa keskustelemassa. Punainen matto ja värikkäitä huonekaluja.
Yhteistyö Julkaistu:
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
OP Pohjolan opiskelijaprojektiryhmä
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat tarkastelivat private credit -markkinaa OP Pohjolalle

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja OP Pohjola tekivät yhteistyötä opiskelijaprojektissa, jossa tutkittiin private credit -liiketoiminnan kehitystä ja mahdollisuuksia Euroopassa.