Rakennustekniikan opiskelijoille Pro Quality -palkinnot

Rakennustuotteiden Laatu Säätiön jakoi syyskuussa kuusi 5 000 euron arvoisia Pro Quality -palkintoa rakentamis- ja talotekniikka-alan opinnäytetöille, jotka ovat valmistuneet kuluvan vuoden tai viime vuoden aikana. Aalto-yliopistosta Anna Antonova palkittiin väitöstyöstään ja Katriina Ruskeeniemi diplomityöstään. Pro Quality -palkinnolla halutaan kannustaa alan opiskelijoita ja oppilaitoksia tutkimaan alaa ja kehittämään innovatiivisia ratkaisuja tämän päivän toimintaympäristöön.
Pro Quality on säätiön toimitusjohtaja Jaakko Tuomisen mukaan yksi tapa nostaa esille osaamista, jota korkeakouluissamme syntyy vuosittain. Palkitut työt edustavat suomalaista tutkimustyötä ja ammattitaitoa, jolla tulee olemaan merkitystä laajassa mittakaavassa koko alalle.
Vuonna 2022 palkintojen saajat ovat:
Anna Antonova, palkittiin väitöskirjasta Teräskuidun pinnan sekä ympäröivän sementtikiven ominaisuuksien vaikutus teräskuidun ja sementtikiven väliseen tartuntaan.
Katriina Ruskeeniemi sai palkinnon dplomityöstä, jonka aiheena oli Vähäpäästöisten betonien käyttömahdollisuudet korjausrakentamisessa.
Muita pakittuja olivat Tampereen yliopistosta: Toni Simolin väitöskirjasta Sähköajoneuvojen ja latausjärjestelmän ja -keskuksen kehittäminen, Daniel Lehtonen diplomityöstä Tilaelementeistä kootun puukerrostalon jäykistäminen, Miika Lundell diplomityöstä Maalämpökerrostalojen verkostovaikutukset, ja Tatu Saastamoinen diplomityöstä CLT-betoni-liittolaatan mitoitus ja poikkileikkauksen valitseminen.
Säätiö jakoi Pro Quality -palkintoja nyt ensimmäistä kertaa, mutta tarkoituksena on tehdä palkitsemisesta joka vuotinen perinne. Palkittavien opinnäytetöiden edellytettiin käsittelevän rakennustuoteteollisuuden, talotekniikan ja rakentamisen laadunhallintaa, sekä ympäristöön ja turvallisuuteen liittyvien haittavaikutusten eliminointia.
Säätiön avustuksia ja apurahoja voidaan antaa muun muassa oppilaitoksissa suoritettaviin opinnäytetöihin ja jatko-opintoihin liittyvään tutkimustyöhön. Vuosien varrella palkitsemisia on tehty lähes kuudella miljoonalla eurolla.
Vuonna 2007 perustettu Rakennustuotteiden Laatu Säätiö SR jakaa vuosittain pääomansa tuotosta merkittävänä osan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Säätiön tarkoituksena on edistää rakennus- ja rakennustuoteteollisuuden sekä talotekniikkateollisuuden teknistä ja laadunhallintaan liittyvää kehitystä alan kilpailukyvyn parantamiseksi ja tuotteiden vaatimustenmukaisuuden varmentamiseksi. Lisätietoja: rtl-saatio.fi
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Pro Quality -palkinnot vuoden merkittävimmille rakentamisalan opinnäytetöille
Aallon palkitut ovat TkT Joonas Jaaranen , DI Jan-Markus Rajala ja DI Yangmin Wang .
Paavo Penttilälle myönnetty vuoden 2022 Hayashi Jisuke -palkinto
The Cellulose Society of Japan on myöntänyt Paavo Penttilälle Hayashi Jisuke -palkinnon merkittävistä kansainvälisistä saavutuksista selluloosatutkimuksen alalla. Palkinto luovutettiin virallisesti erityisessä seremoniassa, joka järjestettiin kansainvälisen selluloosakonferenssin yhteydessä Hiroshimassa Japanissa viime viikolla.
"Butter Churner" (Kirnu) voitti arvostetun vuoden 2023 Red Dot Concept Award -palkinnon
Aalto ARTSin opiskelijan Anurag Sardan voitokas maisterityö (CoID) sai inspiraationsa intialaisesta perinteisestä voin kirnuamistekniikasta.