Uutiset

Raide-Jokerin rakentaminen alkoi Maarintiellä

Jalankulku ja pyöräilyn reitti siirtyy kesäkuun ensimmäisellä viikolla.
Raide-Jokeri havainnekuva Ainonaukio, Otaniemi Kuva: Raide-Jokeri
Kuva: Raide-Jokeri
Raide-Jokeri Maarintien reittimuutos
Kuva: Raide-Jokeri

Maarintien eteläpuolella aloitetaan kadunrakentamistyöt ja kadun linjaus muuttuu.  Maarintien jalankulku ja pyöräily ohjataan kulkemaan tien pohjoispuolta ja reittiä levennetään kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Rakennustyöt aiheuttavat reittimuutoksia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin sekä myöhemmin myös moottoriajoneuvoliikenteeseen.

Maarintiellä kadun nykyinen linjaus siirretään ja pikaraitiotien linjaus rakennetaan kadun nykyiselle paikalle. Kadunrakentamistyöt aloitetaan kesäkuun alussa pintamaanpoistoilla, maaleikkauksilla ja pohjanvahvistustöillä. Katutyöt saadaan valmiiksi kesällä 2020, jonka jälkeen siirrytään rakentamaan kiskoja.

Maarinrannantiellä rakennustyöt alkavat syyskuussa 2019

Maarinrannantiellä uusitaan kunnallistekniikkaa, tehdään johtosiirtotöitä, pohjanvahvistustöitä sekä rakennetaan uusi katu- ja ratalinjaus. Työstä aiheutuu muutoksia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin. Uusi katualue valmistuu kesäkuussa 2020 ja sen pohjoispuolelle tuleva raitiotien osuus lokakuussa 2020.

Lisätietoja

Raide-Jokeri

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Eero Eloranta
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti

Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.
Illustration image of an early autumn day, depicting Otakaari 2B from the opposite side of Tietotie. Some leaves are on the ground, there are people walking on campus, undistinguishable faces.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Ehdota uutta nimeä Otakaari 2B -rakennukselle

Lähetä oma nimiehdotuksesi viimeistään 14.6.!
Jessica Sinikoski, photo by Heli Sorjonen
Yliopisto Julkaistu:

Jessica Sinikoski: Tapahtumissa pitää olla tilaa taikapölylle

"Tehtäväni on viestiä, miltä Aalto kuulostaa, näyttää, tuoksuu, maistuu ja tuntuu. Koska olemme luonnonläheisellä kampuksella, tuoksussa pitää olla mukana vähän neulasta ja multaa, mutta toisaalta sen pitää edustaa myös innovaatioita, luovuutta ja yhteiskunnallista vaikuttamista."