Uutiset

Professori Gary Marquis palkittiin Walter Edström -mitalilla

Kansainvälinen hitsausjärjestö IIW, The International Institute of Welding, myönsi professori Gary Marquisille vuoden 2023 Water Edström -mitalin. Palkinto luovutettiin järjestön vuosikokouksessa Singaporessa heinäkuussa.
Gary Marquis recived the Walter Edstrom Medal
Professori Gary Marquis (vas.) ja Johan Ankre (Svetskommissionen)

Palkinto on tunnustus ansioituneille henkilöille, jotka Walter Edströmin tapaan ovat antaneet merkittävän panoksen järjestön toiminnalle. Ruotsalainen Walter Edström (1891–1962) oli yksi järjestön perustajista (1948) ja sai aikoinaan useita teollisuusyrityksiä mukaan IIW:n toimintaan. 

Gary Marquis valmistui diplomi-insinööriksi Illinoisin yliopistosta ja väitteli tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta. Hän on toiminut TKK:ssa lujuusopin professorina vuodesta 2008 alkaen ja Insinööritieteiden korkeakoulun dekaanina vuosina 2013–2023. 

Professori Marquis on osallistunut yli kahteenkymmeneen IIW:n vuosikokoukseen ja hoitanut ​​useita vaativia luottamustehtäviä. Hän on muun muassa toiminut kahdeksan vuotta komission XIII puheenjohtajana, yhdeksän vuotta järjestön hallituksen jäsenä, joista kolme vuotta presidenttinä.


 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Oskari Vilamon palkinnot
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet

Aalto-yliopistosta palkittiin kolme väitöskirjaa ja kolme diplomityötä.
Janne Naapuri
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

TkT Janne Naapuri sai Gustaf Kompan väitöskirjapalkinnon

Suomalaisten Kemistien Seuran Gust. Kompan vuoden 2023 väitöskirjapalkinto myönnettiin tekniikan tohtori Janne Naapurille Aalto-yliopistosta ja tekniikan tohtori Jussi Isokuorttille Tampereen teknillisestä yliopistosta.
Nomaji landscap architects Kaapelipuisto park view. Photo Tommy Kankkonen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden 2023 Arkkitehtuurin valtionpalkinto Nomaji-maisema-arkkitehdeille

Aalto-yliopiston tutkija ja pitkäaikainen tuntiopettaja Mari Ariluoma on Nomajin osakas ja tutkija Caroline Moinel Nomajin suunnittelija.
Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Nokia Säätiön tunnustuspalkinto emeritusprofessori Antti Räisäselle radiotekniikan tutkimuksen ja opetuksen kehittämisestä

Emeritusprofessori Antti Räisänen tunnetaan korkeisiin radiotaajuuksiin liittyvän tieteellisen tutkimuksen uranuurtajana sekä intohimoisena radiotekniikan opetuksen kehittäjänä.