Uutiset

Planmecan ja FCAI:n yhteistyö: Koneoppiminen suun ja leuan alueen kuvantamisessa

Yliopistojen ja teollisuuden yhteistyö voi olla todellinen win-win. Suomen tekoälykeskus FCAI:n uudessa videosarjassa esitellään menestyksekkäitä yhteistyöprojekteja. Sarjan toinen video kertoo FCAI:n, terveyslaitteita valmistavan Planmecan ja Tampereen yliopistollisen sairaalan yhteistyöstä.
A man and a woman looking at computer screen.
Kuva: Planmecan arkisto

Hampaiden hermojuurikanavan löytäminen ja sen koon määrittäminen on yleensä aikaa vievää. Nyt se voidaan tunnistaa automaattisesti kone- ja syväoppimismenetelmien avulla, mikä nopeuttaa ja helpottaa terveydenhuollon ammattilaisten työtä sekä tekee hoidosta turvallisempaa. Hanke syntyi yhteistyöstä FCAI:n kanssa ja siihen osallistui alusta alkaen lääkäreitä Tampereen yliopistollisesta sairaalasta.

”Kliinikot vaikuttivat suuresti myös tutkimusaiheiden valintaan. Meille oli tärkeää, että aiheet valittiin niin, että niillä on todellista kliinistä vaikutusta. Tutkimusaiheiksi valittiin alaleuan hermokanavan segmentointi ja kefalometristen pisteiden merkitseminen 3D-kuviin”, kertoo tutkimuspäällikkö Ari Hietanen Planmecasta.

Innovointi terveysalalla vaatii tietoa ja taitoja monelta osa-alueelta, minkä vuoksi FCAI:n, Planmecan ja Tampereen yliopistollisen sairaalan kolmikantainen yhteistyö on voittava yhdistelmä. Tarvittava dataan liittyvää ja kliininen asiantuntemus tulevat kliinikoilta, koneoppimismenetelmiin liittyvä metodologinen tutkimus ja asiantuntemus yliopistolta sekä tekninen sovellus- ja liiketoimintaosaaminen yritykseltä.

Planmeca on ollut yksi FCAI:n alkuperäisistä kumppaneista toukokuusta 2018 lähtien. Tämän yhteistyön kautta saatu rahoitus on tukenut erityisesti professori Kimmo Kasken ohjauksessa olevaa väitöskirjatutkija Jaakko Sahlstenia ja professori Simo Särkän ohjauksessa olevaa väitöskirjatutkija Joel Jaskaria. He ovat kehittäneet syväoppimismenetelmiä projektia varten ja julkaisseet tuloksiaan aktiivisesti. ”Julkaisut ovat tärkeä osa yhteistyöprojektia. Ne edistävät tohtoriopiskelijoiden opinnäytetöitä sekä tarjoavat kriittistä tietoa lääketieteen asiantuntijoille”, Sahlsten sanoo.

Planmecalle yhteistyö merkitsee uusia ja merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. ”Päätuotteemme ovat digitaaliset röntgenlaitteet ja hammashoitokoneet. Meille on aina ollut tärkeää olla kehityksen kärjessä ja olemme panostaneet voimakkaasti tutkimukseen ja kehitykseen. Koneoppimisratkaisut ovat luonnollinen jatke tälle, sillä ne ovat tärkeä osa tulevaisuuden teknologiaratkaisuja”, Hietanen sanoo.

Lisätietoja

Lue lisää FCAI-Planmecan yhteistyöstä

Computer image of human skull and jawline

Yliopistoyhteistyö tuo Planmecan liiketoiminnalle aivan uusia mahdollisuuksia

FCAI, Planmeca ja Tampereen yliopistollinen sairaala kehittivät tekoälymenetelmän, joka auttaa esimerkiksi hammasimplanttien asennuksessa.

Uutiset
CBCT scan showing the location of the mandibular canals in the lower jaw

Tekoälystä apua hammasimplanttien asennukseen – Suomessa kehitetty malli paikantaa tarkasti alaleuan hermokanavan

Syväoppimismenetelmään perustuva malli paikantaa mandibulaarikanavan ihmistä nopeammin ja muita automatisoituja menetelmiä tarkemmin.

Uutiset
FCAI

Suomen tekoälykeskus FCAI (ulkoinen linkki)

Suomen tekoälykeskus FCAI on osaamiskeskittymä, jonka ovat käynnistäneet Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Teknologian tutkimuskeskus VTT. FCAI:n tavoitteena on kehittää uudenlaista tekoälyä, joka voi toimia ihmisen kanssa monimutkaisessa ympäristössä ja auttaa uudistamaan suomalaista teollisuutta. FCAI on yksi Suomen Akatemian lippulaivoista.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Jokainen porras vie lähemmäs huippua – osallistu UniSportin Mount Everest -haasteeseen HeiaHeiassa

Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta juhlistavat tämän vuoden Porraspäiviä yhteisellä matkalla kohti Mount Everestin huippua. UniSportin uusi HeiaHeia-hyvinvointisovellus innostaa liikkumaan arjessa, tekee hyvinvointiteot näkyviksi ja tuo koko yhteisön mukaan yhteiseen haasteeseen.
Hymyilevä suorahiuksinen nainen vihreässä paidassa, sisällä kasvien edessä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttihypen anatomia

Väitöskirjatutkija Christa Schauman kertoo, miten Suomi ja Eurooppa pärjäävät kisassa, johon kaikki haluavat mukaan – palkinnon epävarmuudesta huolimatta.
Kaksi hymyilevää naista ripustaa kehyksissä olevaa Toolkits for Co-creation -infojulistetta seinälle.
Yhteistyö Julkaistu:

Toolkits for Co-creation: käytännön työkaluja yhteiskehittämiseen

Yhteiskehittämisen työkalusarja opiskelijoille, opettajille ja ammattilaisille tarpeiden tunnistamiseen, haasteiden määrittelyyn, ideointiin, kokeiluihin ja testaamiseen.
Musta käsi koskettaa tabletin näyttöä, jossa on valkoisia muotoja. Paperit ja kynä ovat vaaleanpunaisella pinnalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ilmoittaudu tutkimuspalveluiden koulutuksiin – aiheina tekoäly, datanhallinta, avoin tiede ja paljon muuta

Koulutustarjonnassa on jälleen paljon uusia aiheita. Rekisteröityminen syksylle 2026 on avattu.