Uutiset

Pienyrityskeskuksen toiminta siirtyy Mikkelin ammattikorkeakoululle

Pienyrityskeskuksen henkilöstö jatkaa Mikkelin ammattikorkeakoulun palveluksessa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen (PYK) toiminta Mikkelissä, Helsingissä, Pietarissa ja Tallinnassa siirtyy 1.5.2016 alkaen Mikkelin ammattikorkeakoululle (Mamk) liikkeenluovutuksena.

Mamkiin siirtymisen myötä PYK tulee osaksi fuusiossa syntyvää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulua (Xamk) vuoden 2017 alussa.

Yrittäjyyttä tukeva toiminta jatkuu

Pienyrityskeskus tarjoaa palveluita ja kehittämisratkaisuja yrittäjyyteen ja pk-yrityksille. Toiminta on keskittynyt pääasiassa hankerahoituksella tapahtuvaan tutkimus- ja kehittämistyöhön sekä täydennyskoulutukseen. Yksikkö perustettiin vuonna 1980 ja siinä työskentelee yli 20 henkilöä.

Aalto-yliopisto päätti kuluvan vuoden alussa luopua asteittain Pienyrityskeskuksen toiminnoista osana säästötoimenpiteitä ja toimintojen uudelleen organisointia. Samalla Pienyrityskeskuksen toiminnoille etsittiin jatkajaa.

– On hienoa, että Pienyrityskeskukselle löytyi nyt uusi omistaja. Aalto-yliopisto jatkaa vahvaa toimintaansa kasvuyrittäjien kouluttamiseksi ja valmentamiseksi sekä tutkimuslähtöisten innovaatioiden kaupallistamiseksi. Pyrimme jatkossakin tekemään yhteistyötä myös Pienyrityskeskuksen kanssa, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Kansainväliseen hanketoimintaan vahvistusta

Mikkelin ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa nähdään, että PYKin osaaminen tukee hyvin ammattikorkeakoulun strategisia tavoitteita.

– Pienyrityskeskuksen siirtyminen ammattikorkeakouluun nostaa erityisesti yritystoiminnan kehittämisen uudelle tasolle.  Emme myöskään menetä sitä osaamista, mikä PYKille on vuosikymmenten mittaan kertynyt, tiivistää Mamk Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko.

PYK-siirto vahvistaa Xamkin asemaa vahvana tutkimus- ja kehittämistyön toimijana myös kansainvälisesti, erityisesti Suomen lähialueilla.

– Hankkeet istuvat hyvin Xamkin tutkimuksen ja kehittämisen painoaloihin. PYK tuo lisäarvoa erityisesti Itämeri-ohjelmiin, suoriin EU-hakuihin ja kansainvälisiin verkostoyhteyksiin liittyen. Yrittäjyyden tukeminen ja lähialueyhteistyö sopivat kaikin puolin uuden, kahdessa maakunnassa toimivan ammattikorkeakoulumme toimintaan, toteaa Xamk Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Lehtinen.

Siirto on osa suomalaisen korkeakoulukentän rakenteellista uudistumista ja työnjaon selkiyttämistä.

– Tätä työtä Mamk ja Kyamk ovat tehneet aktiivisesti jo vuosia.  Yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa halutaan edelleen kehittää, toteaa Lehtinen.

Aalto-yliopisto jatkaa tiivistä yhteistyötä Pienyrityskeskuksen kanssa. Aalto-yliopistolla ja Mamkilla on jo nyt yhteistyöhankkeita, kuten Savonlinnassa toimivan Kuitulaboratorion hyödyntäminen.

Lisätietoja:

  • Marianna Bom, talousjohtaja, Aalto-yliopisto, puh. 050 575 3762
  • Esa Ahonen, talouspäällikkö, Aalto-yliopisto, puh. 050 566 5671
  • Jyrki Koivikko, hallituksen puheenjohtaja,
    Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy, puh. 040 670 5509
  • Jussi Lehtinen, hallituksen puheenjohtaja,
    Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy, 0400 644 206
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, Yhteistyö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
The SisuSemi team in lab coats, smiling at the camera. 6 people, 5 men and 1 woman
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu startuppiimme: SisuSemi puhdistaa puolijohteet atomitasolla

Kun yksikin atomi ratkaisee, virheille ei ole varaa. Syväteknologiayritys SisuSemin keksintö voi mullistaa puolijohdeteollisuuden, joka käy jatkuvaa taistelua epäpuhtauksia vastaan.