Uutiset

Panu Sainiosta Insinööritieteiden korkeakoulun teknologiapäällikkö

Yli-insinööri Panu Sainion nimike on muutettu 1.5.2019 teknologiapäälliköksi toimipaikkana Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu. Sainio vastaa korkeakoulun teknisten palvelujen ja tulevan Aalto Works –korttelin kehittämisestä yhdessä lukuisten kortteliin sijoittuvien toimijoiden ja Aalto-yliopistokiinteistöt Oy:n (ACREn) kanssa.. 
Teknologiapäällikkö Panu Sainio

Sainio on aikaisemmin toiminut korkeakoulun teknisten palveluiden koordinaattorina ja yli-insinöörinä ollen jaettu resurssi koulun ja konetekniikan laitoksen kesken.

”Opetuksen, tutkijoiden ja professorien tarvitsemia teknisiä palveluja täytyy tarkastella yli laitos- ja koulurajojen. Haluan edistää yhteistyötä, hyvien käytänteiden leviämistä sekä parantaa palveluihin liittyvää tiedonkulkua. Puumiehen korttelin muutos Aalto-yliopiston Works -kortteliksi on iso askel yhteistyön rakentamisessa ja kampuksen kehittämisessä”, toteaa Panu Sainio.

”Aalto Worksin rakentamisessa erilaiset näkökulmat ja ajatukset ovat tervetulleita. Mikään remontti tai rakennusprojektihan ei ole toiminnan kannalta valmis silloin, kun rakennusmiehet poistuvat. Sen jälkeen on vuorossa niin sanottu taloksi asettuminen, jolle on hyvä varata oma aikansa”, Sainio muistuttaa.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Työelämäprofessori Irina Viippola
Nimitykset Julkaistu:

Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiöltä merkittävä tuki muotoiluopetuksen vahvistamiseksi

Suomen Taideteollisuusyhdistyksen 100-vuotissäätiön mahdollistamaan työelämäprofessorin tehtävään on nimitetty MA Irina Viippola
image of Aaltodoc main page
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aaltodoc-julkaisuarkisto päivitetty uuteen versioon

Aaltodoc on päivitetty uuteen versioon
Black and white portrait of Apurva Ganoo.
Nimitykset Julkaistu:

Apurva Ganoo on nimitetty yrittäjyyden lehtoriksi

Kauppakorkeakoulu ja koko Aalto-yliopisto satsaavat nyt voimakkaasti yrittäjyyden edistämiseen.
Jarek Kurnitski
Nimitykset Julkaistu:

Professori Jarek Kurnitski uuden ilmastopaneelin jäseneksi

Valtioneuvosto on asettanut kaudelle 2024-2027 uuden ilmastopaneelin, jonka jäseneksi nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Puheenjohtajaksi valittiin Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.