Uutiset

Opiskelijat tutkivat uusia mahdollisia liiketoimintamalleja S-ryhmän ruoan verkkokaupalle

Ehdotettuja liiketoimintamalleja voidaan soveltaa ruoan verkkokaupan toiminnassa, sanoo SOK:n verkkokauppojen kehityksestä vastaava johtaja.
Iloinen nainen ja tabletti. Kuva: Kalle Kataila
”S-ryhmä pyrkii aina löytämään innovatiivisimmat ja asiakaslähtöisimmät digitaaliset palveluratkaisut.” Kuva: Aalto-yliopisto / Kalle Kataila

Teknologinen kehitys ja lisääntynyt verkko-ostaminen ovat jo pitkään haastaneet ruoan vähittäiskauppaa kehittämään toimintojaan. Pitkään odotettu ruoan verkkokaupan läpimurto tapahtui kertaheitolla Suomeenkin iskeneen koronapandemian aikana. Vaikka on selvää, että ruoan verkkokaupalle on kysyntää ja että siihen liittyy merkittäviä mahdollisuuksia, ruoan vähittäiskauppiailla ja supermarketeilla ympäri maailman on ollut vaikeuksia luoda ruoan verkkokaupalle kannattavaa liiketoimintamallia.

S-ryhmä pyrkii aina löytämään innovatiivisimmat ja asiakaslähtöisimmät digitaaliset palveluratkaisut, joten se kutsui tähän avukseen kaksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijaa. Rahoituksen maisteriohjelmassa opiskeleva Florencio Campomanes sekä Global Management ‑maisteriohjelmassa opiskeleva Nina Zhao toteuttivat tarjolla olleen projektin Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit ‑konseptin mukaisesti.

Projektin tavoitteena oli kehittää edelleen S-ryhmän ruoan verkkokaupan nykyistä liiketoimintamallia ja siihen liittyviä tulovirtoja. Opiskelijoita kannustettiin etsimään esimerkkejä innovatiivisista ruoan verkkokaupan liiketoimintamalleista eri puolilla maailmaa sekä tutustumaan myös muihin verkkokaupan liiketoimintamalleihin, joita voisi mahdollisesti hyödyntää ruoan verkkokaupassa. S-ryhmää kiinnostivat erityisesti kiinalaisissa ruoan verkkokaupoissa sovellettavat liiketoimintamallit.

Opiskelijaprojekti toteutettiin kahdessa vaiheessa

Ensimmäisessä vaiheessa opiskelijat keräsivät tietoa soveltamiskelpoisista liiketoimintamalleista ja haastattelivat kahta alan asiantuntijaa, jotka kertoivat näkemyksiään verkkokaupan liiketoimintamalleista ja palveluiden digitalisaatiosta.  Seuraavaksi opiskelijat esittelivät 13 alustavaa ansaintamallia, joita voisi soveltaa ruoan verkkokauppaan S-ryhmässä. Näistä vaihtoehdoista S-ryhmän edustajat valitsivat neljä mallia perusteellisempaa skenaarioanalyysia varten.

Projektin toisessa vaiheessa opiskelijat tekivät valituista malleista markkina- ja vertailuanalyysin ja suunnittelivat S-ryhmälle räätälöityjä ratkaisuja strategisen johtamisen Business Model Canvas -mallin avulla. Jokaiseen ratkaisuun liittyi lisäksi taustoittava analyysi, jossa arvioitiin ratkaisuvaihtoehdon tuottopotentiaali, hinnoittelu ja arvopotentiaali.

Kiittävää palautetta ja erinomaista yhteistyötä

SOK:n vähittäiskaupan verkkokauppojen vastaava johtaja Jarkko Kyttänen oli tiiviisti mukana projektissa ja kertoi olevansa erittäin tyytyväinen siitä saatuihin tuloksiin.

”Pyrimme jatkamaan ruoan verkkokaupan kehittämistä projektista saatujen tulosten perusteella. On ollut ilo tehdä yhteistyötä projektityöryhmän kanssa!”

Opiskelijoita kehuttiin myös selkeiden datavetoisten ratkaisujen tuottamisesta ja onnistuneesta kokonaiskuvan hallinnasta. Projektin loppuesitys oli upea ja opiskelijat saivat siitä paljon myönteistä palautetta.

Projektin akateemisena ohjaajana toimi Kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelujohtamisen laitoksen tutkijatohtori Niina Mallat.

”Nämä yritysprojektit, joissa yhdistyvät suuri käytännön merkitys ja akateemisen tietämyksen luominen, edustavat parhaita oppimismahdollisuuksia Aalto-yliopistossa. Oli inspiroivaa toimia Florencion ja Ninan ohjaajana ja nähdä se laaja innovatiivisten ideoiden kirjo, joita he tutkivat ja testasivat tässä projektissa. Suuret kiitokset myös S-ryhmälle ja Jarkko Kyttäselle, jotka antoivat meille mahdollisuuden toteuttaa tämän projektin ja tekivät kanssamme yhteistyötä.”

Opiskelijoille hanke oli erittäin ajatuksia herättävä ja palkitseva.

”Oli jännittävää saada käytännön kokemusta todellisten liike-elämän ongelmien ratkaisemisesta ja päästä soveltamaan yliopistossa opittuja taitoja. Opimme paljon laajan tapaustutkimuksen toteuttamisesta ja tehokkaasta tiimityöskentelystä. Ohjaajamme ja S-ryhmän edustajat olivat hyvin kannustavia ja täysillä mukana projektissa, mikä teki projektityöskentelystä erittäin antoisaa”, Florencio ja Nina kertovat.

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit / Customized Student Business Projects

Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.

Lue lisää
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Antonina Strzelecka Otaniemessä
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet

Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa

Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Nuoret aikuiset kävelevät ja juttelevat puistopolulla, taustalla polkupyöriä ja suuria puita
Opinnot Julkaistu:

Alumni, vastaathan uraseurantakyselyyn!

Aallosta valmistuneiden asiantuntijoiden siirtymistä työelämään sekä kokemuksia opinnoista ja urasta seurataan vuosittain uraseurantakyselyllä. Uraseurantakyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa korkeakoulutettujen osaajien työelämästä sekä nykyisille opiskelijoille että tulevia opintojaan pohtiville nuorille. Lisäksi kyselyssä kerättyä tietoa käytetään yliopiston opetuksen ja palvelujen kehittämiseen.
Euroopan unionin osarahoittama
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita

Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.