Onerva Vartiainen: ”Olen tavattoman kiitollinen kaikesta, mitä Kauppakorkeakoulu minulle antoi”

Yksitoista virkeää vuosikurssin -52 opiskelutoveria ja alumnia kokoontui perinteiselle kurssilounaalle tällä kertaa Otaniemeen Kauppiksen uusiin tiloihin. Koollekutsuja Onerva Vartiainen muistelee, miten opiskelu syksyllä 1952 alkoi:

Kurssin alussa meitä oli 280 opiskelijaa. Syksy alkoi juhlallisilla avajaisilla juhlasalissa. Sieltä meidät ohjattiin suureen luentosaliin (sittemmin NOKIA-sali), jossa 25-vuotias Fedi Vaivio kertoi meille Kauppakorkeakoulun historiasta ja perehdytti opintojen aiheisiin. Lopuksi hän sanoi: ”Kyllä te tästä Hildenin leipomosta hyvinä pullina pääsette ulos”. Kauppakorkeakoulusta käytettiin tuolloin yleisesti nimitystä Hildenin Leipomo, koska Helsingissä oli sen niminen merkittävä leipomo ja koulun rehtorina Kaarlo Hildén.

Oli lohdullista nähdä lavalla nuori ihminen, sillä juhlallisessa avajaiskulkueessa oli pääosin vanhempia herrasmiehiä. Fedi Vaivio oli tuolloin jo kauppatieteiden lisensiaatti, väitteli tohtoriksi 1959 ja toimi sittemmin Kauppakorkeakoulun rehtorina (1990-1992) ja kanslerina (1992-1995).

Kauppakorkeakoulun uusi rakennus Runeberginkadulla oli valmistunut 1950. Jo ensimmäinen kävely ala-aulaan toi tuulahduksen ”suuresta maailmasta”. Kaikki oli isoa ja mahtavaa varsinkin muualta Suomesta tulleelle opiskelijalle. Paavo Tynellin lamput hehkuivat uutuuttaan.

Ja niin alkoi Meidän kurssin opiskelu

Meidän kurssimme on Kauppiksen historiassa poikkeuskurssi, Onerva Vartiainen jatkaa muisteluitaan. Aiemmin aloittaneilla opiskelijoilla oli ollut vain puolentoista vuoden yhteiset opinnot liiketaloudellisissa aineissa. Koska naisia ei tuohon aikaan kannustettu johtotehtäviin, naisopiskelijat opiskelivat puolentoista vuoden jälkeen pääasiassa kieliä ja kone- ja pikakirjoitusta.

Opettajakunta katsoi, että naiset saavat liian helpolla ekonomitittelin. Tämän vuoksi me opiskelimme kaikki yhdessä kaksi vuotta kansantaloutta, kauppaoikeutta, liiketalous ykköstä ja kakkosta (nykynimet voisivat olla laskentatoimi ja yritystalous) sekä talousmaantietoa. Ensimmäisenä vuonna yhteisiä aineita olivat kauppamatematiikka, kemia ja tavaraoppi. Kielissä ja vapaaehtoisissa aineissa oli pienryhmiä. Yhteiset kahden vuoden opinnot aikaansaivat hyvän kurssihengen.

Opettajakunta huomasi kuitenkin melko pian, että yrityksissä ja yhteisöissä tarvitaan yhä kirjeenvaihtajia ja sihteereitä. Syksyllä 1953 tuli ekonomiopintojen rinnalle myös sihteeri-kirjeenvaihtaja-linja. Joukossa oli myös kaksi miesopiskelijaa.

Valmistuimme keväällä 1955

Enemmistö meistä sai opinnot suoritettua minimiajassa, joten pitkänä parijonona kuljimme toukokuun lopussa juhlasaliin todistusten jakoa varten. Illalla olimme KY:n kerhotilassa juhlimassa opintojen päättymistä. Täällä kurssin isäntä ja KY:n isäntä Pekka Korpinen ehdotti, että tapaisimme joka viides vuosi. Näin olemme tehneet ja aina myös muistelleet, miten Antero Partasen Rafla-radio kuulutti uutisia joka välitunnilla, miten joku joskus esiintyi toisen puolesta nimenhuudossa, miten perustimme opiskelijayrityksiä myynti- ja mainosopin lehtori Arvo Puukarin ehdotuksesta, ja mitä kaikkea hauskaa KY:n lukuisissa kerhoissa tapahtui.

Kurssitapaaminen 1975 on erityisesti muistissa, koska Rafla-ravintolan parketti oli uusittu. Saimme luvan tanssia vain sukkasillamme. Mutta ei hätää, Hyvonin markkinointijohtajana toiminut Olavi Niemi toi kaikille valkoiset pumpulisukat.

Töihin tai opintoja jatkamaan

Ekonomin tutkinto oli tuohon aikaan perustutkinto. Se tarjosi monipuoliset mahdollisuudet varsinkin miesekonomeille. Naisten ajateltiin toimivan yhä edelleen pääasiassa sihteereinä ja useita kieliä hallitsevina kirjeenvaihtajina. Kun toisella vuosikurssilla esiteltiin eri ammatteja, kaksi ekonomimiestä olivat toimitusjohtajia, naisekonomi toimi kirjeenvaihtajana. Muita esimerkkejä ei ollut.

Vuonna 1955 oli helppo työllistyä. Sotakorvausten maksaminen oli loppunut opiskelun alkaessa syksyllä 1952, joten vientitulot voitiin käyttää täysin oman kansantalouden hyväksi. Valuuttapula oli edelleen kova. Lisenssivirasto jakoi neljä kertaa vuodessa tuontiluvat. Onerva Vartiainen kertoo hoitaneensa kansainvälisessä yrityksessä tuontikauppaa ja joutui usein pyytämään eri kielillä pidennystä tarjouksen voimassaololle, koska tuontilupaa ei oltu vielä saatu. Usein tarjous pyydettiin proforma-laskuna, jotta voitiin esittää lisenssivirastolle tarkka tarvittava valuuttamäärä.

Jatko-opintoja lähti suorittamaan viitisentoista kurssin jäsentä. Joukossa olivat väitöskirjan myöhemmin tehneet ja Kauppakorkeakoulussa professoreina toimineet Eero Artto, Veijo Riistama, Eero Pitkänen ja Veikko Jääskeläinen, josta tuli myöhemmin Kauppakorkeakoulun rehtori.

Myös Onerva Vartiainen lähti suorittamaan työn ohessa kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa. Opiskelu oli yksinäistä. Hän muistelee, että oli vain yksi perusluento, jonka piti liiketaloustiede kakkosen assistentti KTM Leo Ahlstedt. Suomenkielistä liiketalouskirjallisuutta ei ollut, joten kirjat olivat ruotsin-, saksan-, englannin-, norjan- ja tanskankielisiä. Samat kirjat oli lukenut myös Fedi Vaivio. Tämä kävi ilmi kevään 1961 promootion iltajuhlassa ravintola Adlonissa. Fedi Vaivio oli promovoitu kauppatieteiden tohtoriksi. Illallispuheessa hän muisteli, miten hän oli erästä kirjaa lukiessaan seikkaillut Kööpenhaminan panimoissa. Nämä panimokäytävät olivat tutut muillekin jatko-opiskelijoille, koska Kööpenhaminan kauppakorkeakoulussa toimi liiketaloustieteen merkittävä professori ja kirjojen tekijä.

Vuoden 1961 promootio ja Kauppakorkeakoulun 50-vuotisjuhla olivat näyttävästi esillä eri lehdissä. Televisiokamera teki parvekkeelta lähetystä illan TV-uutisiin. Uuno Klamin säveltämä Juhlakantaatti esitettiin ensimmäisen kerran. Klami oli itsekin paikalla. Hän menehtyi pari viikkoa promootion jälkeen.

Viisikymmentä vuotta myöhemmin vuoden 2011 promootiossa Vartiainen vihittiin riemumaisteriksi. Mieleen palautuivat franseesin harjoitukset 50 vuotta aiemmin. Tällä kertaa hän katseli franseesia Kalastajatorpalla, sitten nuori kauppatieteiden tohtori haki hänet muihin vanhoihin tansseihin ja toinen nuori kauppatieteiden tohtori lauloi hänelle serenaadin. Loppuilta sujui tuttuun tapaan KY:n tiloissa uudemmissa rytmeissä.

Kauppakorkeakoulu ja KY eivät unohdu koskaan

Onerva Vartiainen kertoo päätyneensä opiskelemaan Kauppakorkeakouluun luokanvalvojan ehdotuksesta. Tämä oli sanonut, että sinulla Onerva on niin hyvä käsiala, että sinusta tulisi hyvä pikakirjoittaja, joten Kauppakorkeakoulu olisi hyvä opiskelupaikka.

Alku oli hankalaa. Onerva Vartiainen olisi mieluiten mennyt opiskelemaan historiaa, kirjallisuutta tai sosiologiaa, mutta tuohon aikaan tehtiin, mitä opettaja sanoi. Vartiainen muistelee, miten hän alkuun maanantaiaamuisin kauppamatematiikan tunneilla katseli suuren luentosalin ikkunoista syysvärikkäitä pihapuita ja ajatteli, että on väärässä paikassa. Sitten kauppaoikeuden professori Väinö Vihma mainitsi Rooman kahdentoista taulun lait ja kansantalouden professori Mikko Tamminen mainitsi Malthuksen väestöteorian. Nämä olivat tuttuja asioita Lahden yhteiskoulun historian tunneilta. Vartiainen päätti jäädä Kauppakorkeakouluun.

Onneksi, hän sanoo nyt. Missään muualla en olisi saanut niin monipuolista opetusta. Ja kun kurssi oli tiivis, tuli elämään vähän kerrassaan lukuisia tärkeitä ystävyyssuhteita.

Ensimmäinen lähempi tutustuminen kurssitovereihin tapahtui opiskelijayritysten kautta. Vartiainen oli mukana tyttöjen yrityksessä, joka painoi lautasliinoihin eli servietteihin nimikirjaimia. Keksittiin, että Helsingissä on taatusti niin hienostuneita rouvia, että nimikirjaimin varustetut lautasliinat tekevät kauppansa. Puukarin avustuksella saatiin kirjapainosta kirjasimia ja värejä. Pojilla oli Mainos Junior -niminen opintoyhtiö ja toinen, joka valmistutti apinamaskotteja autojen etulasiin roikkumaan. Henkilöautoja oli tuohon aikaan vähän. Jostain kumman syystä etulasissa riippui jokin maskotti. Keväällä 1953 opiskelijayritykset purettiin ja rahat jaettiin. Apinamaskotteja tehneen opiskelijayrityksen jäsenet tekivät rahoilla opintomatkan Yhdysvaltoihin kesällä 1953, Vartiainen puolestaan rahoitti osin matkaansa AIESEC-vaihto-opiskelijana pankkityöhön Stuttgartiin.

Kurssi järjesti hyväntekeväisyyskonsertteja ja kurssilounaita

Huhtikuussa 2006 Onerva Vartiainen kuunteli radiosta Jake Nymanin ohjelmaa Tähtisumua. Musiikkina oli kappaleita, joita oli tanssittu KY:n juhlasalissa. Hän soitti oitis Pekka Korpiselle, voisiko kurssi ryhtyä järjestämään hyväntekeväisyyskonsertteja Kauppakorkeakoulun juhlasalissa. Pekka Korpinen innostui heti. Ensimmäinen Nostalgia-konsertti oli jo samana syksynä. Sitten kuusi konserttia lisää. Kauppaneuvos Yrjö Kokko hankki suhteillaan lukuisat esiintyjät. Avustuksia saivat SPR:n katastrofirahasto, Unicef ja erityisesti Pelastusarmeija. Lukuisat Kauppakorkeakoulun alumnit tapasivat konserteissa kurssitovereitaan.

Samana vuonna Vartiainen ehdotti, että ryhdytään tapaamaan vuosittain kurssilounaalla. Moni kurssitoveri oli menettänyt puolisonsa, oli muita menetyksiä, muutama teki omaishoitajana vaativaa työtä. Tuntui hyvälle tavata tuttuja ja viettää hetki iloa tuottavien asioiden parissa. Kokoontuminen on ollut maaliskuun ensimmäinen maanantai. Ravintola Proffassa on miltei joka kerta muisteltu siellä keväällä 1954 pidettyä Virkkusen kustannuslaskennan tenttiä.

Kurssitapaaminen uudessa Kauppiksessa

Nyt maaliskuun ensimmäisenä maanantaina lounas oli Kauppakorkeakoulun uusissa tiloissa ravintola Arvossa. Lounaan jälkeen tehtiin kävelykierros osin jo hitaasti kävellen. Uusi rakennus herätti ihastusta. Ylimmästä kerroksesta nähtiin opiskelijaporukoita pöytien ääressä tietokoneineen, silmäiltiin myös alimmassa kerroksessa olevia verstaita. Ala-aulan vihreät nojatuolit palauttivat mieleen vanhan Kauppiksen. Palaammekin taas Töölöön lounaalle ensi vuonna maaliskuun ensimmäisenä maanantaina, kertoo Vartiainen ja lupaa hoitaa kurssin kokoon kutsumisen yhdessä Kauppakorkeakoulun alumnikoordinaattorin kanssa.

Onerva Vartiainen iloitsee siitä, että Kauppakorkeakoulussa opiskelleet häntä nuoremmat naiset pitävät nykyään itsestään selvänä etenemisen yrityselämässä pitkälle. Hänen aikanaan ei ollut mentoreita ohjaamassa opinnoissa ja työelämässä. Vartiainen muistaa yhä, miten kolmannen vuosikurssin miesopiskelija kertoi aineiden sisällöstä ja sanoi: ”En suosittele naisille liiketalous ykköstä, koska se on niin vaikeaa”.  Vartiainen ensi alkuun pelästyi ja otti vain kahden vuoden opinnot. Myöhemmin häntä suututti neuvo niin, että hän kanditutkinnon jälkeen meni työn ohessa luennoille ja suoritti laskentatoimen pitkän kurssin, valmistui kurssin priimuksena ja sai erikoismaininnan ”erinomaisesti suoritettu”. Päätyönsä Onerva Vartiainen teki Lahden kauppaoppilaitoksen yritystalouden ja hallinnon lehtorina ja ulkomaankaupan linjanjohtajana. Hän oli WSOY:n tieto- ja oppikirjatyöryhmän jäsen ja kuuluu Suomen Kirjailijaliittoon. Valtakunnallisilla kauppaopettajapäivillä 2004 Vartiainen piti esityksen aiheesta ”Kulttuurin yhdistäminen liiketaloudellisten aineiden opetukseen”.

Onerva Vartiaista haastatteli Terhi Ollikainen.

***

Lisäys tekstiin (6.4.2020):

Saatuaan 31. maaliskuuta tiedon ekonomi Jaakko Salonojan kuolemasta Onerva Vartiainen täydensi muistojaan näin: Kesken ensimmäisen Nostalgia-konsertin järjestelyjen, jonka työryhmässä ahkeroivat monia kurssitapaamisia hoitaneet Raili Laitinen ja Marja Toivio, keksin soittaa ekonomi Jaakko Salonojalle. Hän oli Yleisradion monien musiikkiohjelmien legendaarinen juontaja ja tiesin, että hän oli Kauppiksen kasvatti. Salonoja lupautui heti juontajaksi, kun kuuli että kyseessä on hyväntekeväisyyskonsertti. Hänen joviaalisilla ja monilla musiikkitiedoilla höystetyt välipuheensa ilahduttivat yleisöä myös jatkokonserteissa.

Hyväntekeväisyyskonsertit, kuten Unicef-konsertti, yhdistivät monin tavoin nyt jo eläkkeellä olevia kurssitovereita. Jotta saatiin mahdollisimman paljon rahaa kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen, vaatenaulakon vapaaehtoistyöhön tuli eläkkeellä olevia toimitusjohtajia, talousjohtajia ja markkinointijohtajia. Yhteisellä kahvihetkellä todettiin, että kurssillamme on  yhä vahva yhteishenki ja tekemisen meininki. Juontojensa lomassa Jaakko Salonoja mainitsi aina, että hän oli mielellään Meidän kurssin "ottopoika".