Uutiset

Nuoret uudistavat kauppareissusi 5G-teknologialla

Lukiolaisten ja korkeakouluopiskelijoiden 5G-ratkaisuja testattiin A Bloc -kauppakeskuksessa syyskuussa.
Aalto University / a child trying out VR glasses / photo: Atte Leskinen
A Blocin asiakkaat pääsivät testaamaan VR-laseja opiskelijoiden opastuksella.

5G Hack the Mall -opintojakso haastoi viime kesänä lukiolaisia ja korkeakouluopiskelijoita pohtimaan, mitä uutta 5G-teknologia voisi tuoda kauppakeskuskokemukseen. Opiskelijoiden kehittämät 5G-ratkaisut, kuten sisäisen 5G-verkon ja sitä hyödyntävien VR-laitteiden tuominen kauppakeskuksiin, pääsivät testiin syyskuussa, kun Back to the Mall 5.0 pop-up -viikot järjestettiin A Bloc -kauppakeskuksessa.

Back to the Mall 5.0 -projektissa A Bloc muuttui kahden viikon ajaksi futuristiseksi 5G-ostoskeskukseksi. Tapahtuma esitteli tulevaisuuden 5G-palvelumahdollisuuksia ja toi kauppakeskukseen viimeisimmät 5G-demot, kuten 5G-matkapuhelimia, toimivan 5G-verkon sekä alan huippuasiantuntijoita ja yritysjohtajia.

”5G mahdollistaa tiedon ja älykkyyden jakamisen ympäristöön – ei vain ihmisten vaan myös tuotteiden välillä – ja siten aivan uudenlaisten palveluiden kehittämisen. Nuorilla taas on mahdollisuus valjastaa 5G tavalla, joita vanhemmat eivät osaa edes kuvitella”, sanoo Nokian edustaja Veli-Pekka Luoma, joka oli yksi pop-up -viikoilla vierailleista asiantuntijoista.

Aalto University / Emma Niemenmaa trying out VR glasses in Aalto Shop / photo: Atte Leskinen
Emma Niemenmaa kokeili AR-laseja Aalto University Shopissa.
Aalto University / customers in front of the pop up stand / photo: Atte Leskinen
Back to the Mall -projekti esitteli tulevaisuuden 5G-palvelumahdollisuuksia.

Oppimismatkalla ostoskeskuksessa

Back to the Mall 5.0 -projektin tavoitteena oli kehittää oppimis- ja kokeiluympäristö, jossa nuoret pääsevät tutustumaan 5G-teknologiaan ja sen tarjoamiin koulutus- ja työmahdollisuuksiin. Taustalla on ajatus kauppakeskuksesta paikkana, jonne nuoret voivat tulla oppimaan, verkostoitumaan sekä hyödyntämään siellä olevaa teknologiaa, kuten 5G:tä ja virtuaalitodellisuutta.

”Aikaisemman 5G Hack The Mall -kurssin tarkoituksena oli saada korkeakouluopiskelijat ja lukiolaiset kiinnostumaan 5G-teknologiasta ja sen soveltamisesta. Nyt pääsimme soveltamaan kurssin tuotoksia käytännön ympäristössä”, kertoi projektiin osallistunut Mikko Nikkanen.

A Blocin kävijöille tarjottiin mahdollisuus kokeilla yhteistyöyritysten ja -yliopistojen paikalle tuomia VR- ja AR-laitteita sekä 5G-matkapuhelimia. Samalla opiskelijat keräsivät kokeilijoilta palautetta palvelukokemuksesta sekä palvelun tarpeesta.

Aalto University / Emma Niemenmaa and Mikko Nikkanen explaining how to use VR glasses / photo: Atte Leskinen
Emma Niemenmaa ja Mikko Nikkanen opastivat VR-lasien käytössä.

”Sain projektityön kautta kokemusta asiakaspalvelutyöstä ja katsauksen siihen, mitä kaikkea vastaavien esittelypisteiden ylläpitäminen vaatii. Oli mahtavaa päästä kehittämään kesällä aloitettua projektia”, projektiin osallistunut Emma Niemenmaa sanoo.

Seuraavaksi projektiryhmä matkustaa Kaliforniaan, jossa se tekee markkinatutkimusta ja toteuttaa asiakaspilotointeja kahdessa ostoskeskuksessa lokakuun aikana. Marraskuussa opiskelijat järjestävät kaksipäiväisen tapahtuman kauppakeskus Sellossa.

Back to the Mall -projekti tuotettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston, Nokia Oyj:n, Aalto-yliopiston kiinteistöt Oy:n, Helsingin yliopiston, Oulun yliopiston, Ernst & Young Oy:n, Elisa Oyj:n, Telia Finland Oyj:n, DNA Oyj:n, OnePlus Finland Oy:n, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom:n, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:n kanssa. Ohjelman käytännön järjestämisessä auttoi Start North -nuorten yhteisö.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Veera Repka, photo by Veera Repka
Opinnot Julkaistu:

Veera Repka: Otaniemi-kuplaan imautuu helposti mukaan

"Jos joku kävelisi kengissäni samalla tapaa opintojen alkuvaiheessa, toivoisin, että hän ei yrittäisi heti saavuttaa kaikkea. Itselleen voi antaa aikaa ja käydä omalla painollaan asioita läpi."
Opiskelijat tietokoneen ääressä. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto
Opinnot Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun dekaani: Jaamme huolen opiskelijoiden jaksamisesta

Haluamme varmistaa, etteivät opiskelijat uuvu opintojen aikana.
Student Guide illustration, news items
Opinnot Julkaistu:

Opetusassistentin paikkoja auki keväälle 2024

Opetusassistentteja Sähkötekniikan ja automaation laitokselle kevätlukukaudelle 2024
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!