Uutiset

Nordean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeessa tutkitaan tekoälyn tulevaisuutta sekä ihmisen ja teknologian vuorovaikutusta

Nordea ja Aalto-yliopisto aloittavat pitkäjänteisen tutkimus- ja koulutusyhteistyön, jonka tarkoituksena on selvittää, miten tietoteknisten laitteiden kasvava itsenäisyys muovaa tulevaisuuden palveluja, kuten pankkiasiointia. Ihmisten ja älykkäiden koneiden suhde kehittyy nopeasti, kun tekoäly muuttuu tukityökalusta aktiiviseksi päätöksentekijäksi.
Nykyaikainen punatiilirakennus, korkeat mustat pilarit, puita edessä ja ihmisiä kävelee kadulla
Nordea ja Aalto-yliopisto lanseeraavat yhteistyössä Future Interfaces Lab -nimisen soveltavan tutkimuksen alustan. Kuva: Aalto-yliopisto / Vera Adolfo

Ihmiskunnan arki mullistui, kun internet ja sovellukset tulivat saataville puhelimiin. Lähitulevaisuudessa on luvassa jälleen perustavanlaatuinen muutos, kun tekoäly oppii ymmärtämään elämäämme ja asiayhteyksiä moniulotteisesti. Tätä teknologiaa pystytään hyödyntämään tekoälyagenteissa, jotka hoitavat esimerkiksi ostoksia, terveydenhoitoon liittyviä asioita ja pankkiasioita ihmisten puolesta. Nordean ja Aalto-yliopiston yhteistyössä keskitytään ajankohtaiseen kysymykseen: miten asiakkaat pystyvät valitsemaan luotettavia digitaalisia avustajia ja miten nämä avustajat osaavat toimia asiakkaiden edun mukaisesti, kun ne asioivat asiakkaan puolesta? 

”Luottamus on meillä Nordeassa kaiken toiminnan perusta. Kun tekoälystä tulee osa arkea, on meidän vastuullamme varmistaa, että uudet teknologiat parantavat aidosti asiakaskokemusta, pitävät huolta asiakkaiden eduista ja tekevät pankkiasioinnista entistä helpompaa, turvallisempaa ja henkilökohtaisempaa. Yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa voimme tutkia näitä teknologioita vastuullisesti – akateeminen tietoyhdistyy aitoihin asiakastarpeisiin”, Nordean teknologiastrategiasta ja tekoälystä vastaava johtaja Heikki Henttu sanoo. 

Nordea ja Aalto-yliopisto lanseeraavat yhteistyössä Future Interfaces Lab -nimisen soveltavan tutkimuksen alustan. Osana sen toimintaa opiskelijat, tutkijat ja kumppaniyritykset voivat tutustua ihmisten ja koneiden rajapinnassa käytettäviin uusimpiin teknologioihin. Nordea on yksi perustajajäsenistä ja tuo hankkeeseen asiantuntemustaan, osaamistaan ja rahoitusta. Yhteistyö sisältää yhteisiä tutkimusprojekteja, uusia kursseja sekä käytännön kehitystyötä, jossa akateemista tutkimusta sovelletaan käytäntöön. Erityisenä painopistealueena ovat tosielämän asiakasesimerkit ja pankin asiakkaiden tulevaisuuden asiointikokemukset.

”Nordea on rahoituspalveluiden tarjoajana täydellinen kumppani perustamaan Future Interfaces Labia. Yhteistyö Nordean kanssa tarjoaa Aalto-yliopistolle mahdollisuuden hyödyntää tutkimustamme ja opetustamme sellaisten käytännönläheisten ja yhteiskunnallisten tekoälyyn liittyvien kysymysten ratkaisuun, joissa agenttien toimijuus, luottamus ja inhimillinen ote ovat keskeisiä asioita”, Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen johtaja Jens Schmidt sanoo. 

Suomen on vahvistettava kilpailukykyään tekoälyn saralla 

Kumppanuuden tavoitteena on vahvistaa Suomen pitkän aikavälin kilpailukykyä tekoälypalveluissa. Myös uudet yhteistyökumppanit ovat tervetulleita täydentämään Future Interfaces Lab -alustaa.

”Tärkeä osa kumppanuutta on tarjota opiskelijoille käytännönläheisiä mahdollisuuksia kehittää omia taitojaan. Niin Suomen, Pohjoismaiden kuin koko Euroopankin on kehitettävä tekoälyosaamistaan, jotta säilytämme kansainvälisen kilpailukykymme. Tässä Nordealla on pohjoismaisena rahoituslaitoksena merkittävä rooli. Haluamme varmistaa, että meillä on parhaat osaajat kehittämässä entistäkin helppokäyttöisempiä, turvallisempia ja hyödyllisempiä pankkipalveluja asiakkaillemme”, Heikki Henttu Nordeasta sanoo.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kuva opiskelijoista juttelemassa
Opinnot Julkaistu:

Back on track –työpajasarja 29.9. & 27.10.2026

Starting Point of Wellbeing järjestää kahden kerran työpajasarjan sinulle, joka olet edennyt opinnoissa toiveitasi hitaammin tai palaat tauon jälkeen opintoihin. Workshop on monikielinen, yhteisenä kielenä käytämme englantia.
Two students and a professor sitting around a table, talking and looking at laptop screen.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi lukuvuonna 2026-2027

lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Kolme puhujaa lavalla Aalto Founder Talks -tilaisuudessa, yleisö istuu hämärässä salissa.
Opinnot Julkaistu:

Tutustu Aalto Founder Schooliin

Aalto Founder School auttaa opiskelijoita kehittämään ajattelutapaa ja taitoja, joiden avulla voi luoda jotain uutta. Kaikille Aallon opiskelijoille avoin Founder School tarjoaa useita tapoja tutustua yrittäjyyteen Founder Talksin, Founder Minorin ja Founder Sprintin kautta.
Qutub Minor Delhi
Yhteistyö Julkaistu:

Hae joustavan liikkuvuuden rahoitusta Intia yhteistyöhön

Aallon sisäinen Joustavan liikkuvuuden rahoitushaku Intia yhteistyöhön on avoinna.