Uutiset

Muutoksentekijät kehittämässä suomalaista yhteiskuntaa

Aikajana kertoo henkilöistä, tapahtumista tai innovaatioista, joilla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan ja talouteen.
capture_screen_700x400_fi_fi.jpg

Tarinat kerrotaan sanoin ja kuvin. Ne liittyvät eri tavoin Aalto-yliopistoon tai sen edeltäjiin ja ulottuvat 1800-luvulta tulevaisuuteen. Aikajanalla julkaistaan myös videoita. Ensimmäisessä kerrotaan professori Gustaf Kompasta, joka toimi kemian opettajana ja tutkijana lähes viidenkymmenen vuoden ajan.

Ehdota tarinaa

Pyydämme sinun panostasi Aallon tarinaan. Tutustu Muutoksentekijöihin (gamechangers.aalto.fi) ja lähetä sivulla olevan ehdota-painikkeen kautta oma tarinasi Aallon menneisyydestä tai sen tulevaisuudesta. Samalla tavalla voit lähettää muiston, joka liittyy suoraan jo julkaistuun tapahtumaan.

Muutoksentekijät-sovellusta kehitetään jatkuvasti, muun muassa mobiililaitteille sopivaksi. Aikajanasta on myös fyysinen versio ja se on nähtävissä yliopiston Kandidaattikeskuksessa, Otakaari 1, Espoo.

Muutoksentekijät on yksi Aalto-yliopiston noin kahdestakymmenestä Suomi 100 -hankkeesta (aalto.fi/suomi100).

#suomi100  #aalto

Lisätietoja:

Tatu Pohjola
projektipäällikkö, Suomi 100
Aalto-yliopisto, viestintä
p. 050 576 0125, tatu.pohjola@aalto.fi

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
Vasemmalla sateenkaaren värit gradienttina. Oikealla Outi Elina Kansanen nojatuolissa.
Yliopisto Julkaistu:

Outi Elina Kansanen hyväksyy epätäydellisyyden itselleen ja muille

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun kehityspäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.