Uutiset

Miten vauhditetaan innovaatioita, saadaan ruoka riittämään ja tehdään kaupungeista vihreitä? Sustainability Science Days etsii vastauksia aikamme isoihin kestävyysongelmiin

Sustainability Science Days on Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston vuosittain järjestämä, Suomen suurin kestävän kehityksen tiedekonferenssi. Kaksipäiväinen tapahtuma keskittyy tänä vuonna globaaleihin systeemitason ratkaisuihin esimerkiksi ruoan, kaupunkien ja hallinnon osalta.
Sustainability Science day banneri

”Tapahtumassa ei tyydytä ongelmien listaamiseen, vaan tavoitteena on löytää ratkaisuja kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Toivon, että tapahtuma avaa muutosta tuovia keskusteluja. Ilmasto- ja luonnon monimuotoisuuskriisit sekä suuret jännitteet maailmanpoliittisessa tilanteessa ovat tehneet näistä keskusteluista tärkeämpiä kuin koskaan”, sanoo Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin johtaja Susanna Lehvävirta.

Kaksipäiväisen tiedekonferenssin teemoja ovat muun muassa systeemiset ratkaisut, ruoka, hallinto ja kaupunkien muutokset. Tapahtumassa keskustellaan myös muun muassa siitä, mitä voisimme oppia alkuperäiskansoilta.

”Tarvitsemme paljon luovuutta ja mielikuvitusta, jotta voimme siirtyä kohti uudenlaista, kestävää yhteiskuntaa. Tämän vuoden teemaksi on valittu systeemitason muutokset, koska aikamme haasteita ja kriisejä ei voi käsitellä erillään toisistaan. Kaikki liittyy kaikkeen”, sanoo kestävän muotoilun apulaisprofessori İdil Gaziulusoy Aalto-yliopistosta.

Sustainability Science Days 2022 on kansainvälinen Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kestävyystieteiden instituutti HELSUS:n järjestämä tiedekonferenssi. Se pidetään Espoon Otaniemessä 18.-19.toukokuuta. Lisätietoja tapahtumasta täältä.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Seminariin osallistujia kuuntelemassa esityksiä.
Yhteistyö Julkaistu:

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen biotuotealan yhteistyö vahvistuu – puulle lisäarvoa innovatiivisista biomateriaaleista

Suomessa vieraili toukokuun lopulla laaja yhdysvaltalaisdelegaatio, joka tutustui maamme metsä- ja puusektoriosaamiseen. Aalto-yliopiston ja VTT:n lippulaivahanke FinnCERES on mukana kehittämässä uutta liiketoimintaa biopohjaisten materiaali-innovaatioiden avulla.
Sofia Guridi pictured in a lab setting.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Sofia Guridi muotoilee maailmaa paremmaksi älykkäiden tekstiilien avulla

Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtoriopiskelija Sofia Guridi haluaa luoda bio-pohjaisia älytekstiilejä, jotka auttavat ihmisten arjen parantamisessa.
A dog and two researchers. Photo: Aalto University/Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

PAWWS – People and Animal Wellbeing at Work and in Society -konsortiohankkeelle merkittävä rahoitus Suomen Akatemialta

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Astrid Huopalainen, Hankenin apulaisprofessori Linda Tallberg ja Helsingin yliopiston dosentti Anna Hielm-Björkman ovat hankkeen vastuullisia tutkijoita.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.