Uutiset

Metroaseman julkisivu kuvaa yhteisöllistä kampusta

Skill Shapes -teoksen on suunnitellut Aallon alumni Emilia Ahonen.
Emilia Ahonen on helsinkiläinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun koulutusohjelmasta vuonna 2015. Ahosen teosten aiheiksi nousevat uusiutuminen, muuntuminen, yllätyksellisyys ja leikki.

Värikkäät hahmot Aalto-yliopiston tulevan metroaseman pääsisäänkäynnillä Otaniemessä näyttävät lähes tanssivan. Niiden takana yhdistyy toisiinsa kolme erilaista, pastellinsävyistä muotoa. Graafinen suunnittelija Emilia Ahonen kertoo nostaneensa yliopiston opiskelijat ja monialaisuuden metroaseman julkisivua koristavan teoksen pääosaan.

– Skill Shapes -teoksen teemana on opiskelijoiden taitojen yhdistyminen Otaniemen kampuksella. Värikkäät hahmot edustavat opiskelijoita ja niiden taustalla olevat muodot Aallon aloja – taloutta, taidetta ja tekniikkaa. Muotojen yhdistyminen kielii yliopiston monialaisesta lähestymistavasta, Ahonen kertoo.

Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Ahonen halusi lähestyä kampuksen metroaseman teosta yhteisöllisyyden kautta.

– Teos viestii yhteistyöstä ja yliopiston yhteisöllisistä arvoista. Myös itselleni Aallossa opiskelussa antoisinta oli juuri se, kuinka opiskelijat kohtasivat erilaisissa monialaisissa ja kansainvälisissä yhteistyöprojekteissa. Kuva-aihe on kuitenkin muillekin tulkinnoille avoin, hän sanoo.

Ahoselle oli palkitsevaa suunnitella kaupunkitilassa vaikuttava, ei-kaupallinen teos.

– Pidän siitä, että kaupunkipinnoilla esiintyy muitakin kuin kaupallisia viestejä. Olin opiskelijavaihdossa Argentiinassa, missä seinämuraalit värittivät kaupunkia. Ne olivat kiehtova esimerkki estetiikan ja viestinnän yhteisvaikutuksesta kaupunkitilassa.

Ahosen teosluonnos voitti Aalto-yliopiston graafisen suunnittelun opiskelijoille järjestetyn kutsukilpailun vuonna 2015. Kilpailun työryhmässä on ollut mukana taiteellinen koordinaattori Tuula Isohanni ja graafisen suunnittelun professori Saku Heinänen Aalto-yliopistosta, sekä fasilitaattorina toiminut asiantuntija Ilona Törmikoski. Teos on toteutettu läheisessä yhteistyössä Verstas Arkkitehdit Oy:n kanssa.

Länsimetron liikennöinnin käynnistyessä ensi elokuussa tervehtii Skill Shapes -teos Aalto-yliopiston metroaseman käyttäjiä osoitteessa Biologinkuja 1.

Kuva: Aalto-yliopisto, Mikko Raskinen

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Illustration image of an early autumn day, depicting Otakaari 2B from the opposite side of Tietotie. Some leaves are on the ground, there are people walking on campus, undistinguishable faces.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Ehdota uutta nimeä Otakaari 2B -rakennukselle

Lähetä oma nimiehdotuksesi viimeistään 14.6.!
Aalto Acoustics Lab, image: Mikko Raskinen
Kampus Julkaistu:

Vierailut Aalto-yliopiston akustiikan laboratorioon syksyllä 2023

Voit varata vierailuajan verkkolomakkeella.
Multiple coils of different shapes within the same transcranial magnetic stimulation device: figures of eight, loops and circles. Photo: Aalto University
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näkymätön: Minikokoisesta supersensorista unohdettuun rakennusmateriaaliin – uusi näyttely tekee näkymättömän näkyväksi

Näe tulevaisuus uusin silmin Otaniemessä. Syyskuun 2023 Designs for a Cooler Planet -festivaalin teemana on Näkymätön.
Jason Selvarajan, photo by Jessica Sinikoski.
Kampus Julkaistu:

Jason Selvarajan: Yhteisen keittiön avulla voin tuoda ihmisiä yhteen

"Kun aloitin tehtävässä, minulle kerrottiin, että Space 21:een etsitään ”mood manager” -tyyppiä, jonka tehtävä on luoda hyvä ja positiivinen ilmapiiri sellaisella asenteella, että kaikki on mahdollista. En tosin ole aina hyvällä tuulella, vaikka muut ihmiset väittävätkin niin."