Uutiset

Meritekniikan tutkimukselle lähes miljoona euroa EU-rahoitusta

Kansainvälisesti merkittävää tutkimusta tehdään laivojen rakenteiden, merenkulun turvallisuuden ja arktisen meritekniikan aloilla.
meritekniikka-web_fi_fi.jpg

Kolme Aalto-yliopiston meritekniikan tutkimushanketta on saanut alkuvuonna 2017 yhteensä lähes miljoonan euron rahoituksen EU:n Horizon 2020 -ohjelmasta. Hankkeissa kehitetään laivojen kerroslevyrakenteiden laskennallisia malleja, tutkitaan uudenlaisia materiaaleja laivanrakennuksen tarpeisiin ja tehostetaan arktisen merenkulun turvallisuutta.

”Tutkimusrahoitus on muuttunut, meritekniikka on mukautunut muutokseen ja onnistunut EU-haussa”, toteaa professori Jani Romanoff konetekniikan laitokselta.

Tavoitteena laivojen taloudellisuus, tuvallisuus ja energiatehokkuus

Romanoffin johtama SANDFECH-hankkeessa (Micromechanics-based finite element modeling of sandwich structures) kehitetään hitsatuille kerroslevyrakenteille teoreettisia ja laskennallisia palkki- ja laattamalleja, jotka helpottavat rakennesuunnittelua. Marie Skłodowska-Curie -hankkeen ohjausryhmässä on mukana myös Meyerin Turun telakan edustaja.

”Laivanrakennuksessa on perinteisesti käytetty jäykistettyjä laattarakenteita. Niiden korvaaminen kevyemmillä kerroslevyrakenteilla on taloudellisempaa ja energiatehokkaampaa. Säästöjä syntyy materiaali-, tila- ja polttoainekustannuksissa. Jotta esimerkiksi risteilyaluksen rakenteiden analysoinnin laskennallinen taakka ei kasvaisi liian suureksi, tarvitaan yksinkertaistettua mallintamista.”

Projekti alkaa elokuussa 2017, jolloin tutkijatohtori Anssi Karttunen lähtee kahdeksi vuodeksi professori J.N. Reddyn laskennallisen mekaniikan tutkimusryhmään Texas A&M -yliopistoon. Alan huippututkija, professori Reddy, työskenteli Aalto-yliopistossa vuosina 2014–2016 FidiPro-professorina (Finland Distinguished Professor).

Kaksi muuta hanketta ovat yhteistyöhankkeita. RAMSESS-hankkeessa (Realisation and Demonstration of Advanced Material Solutions for Sustainable and Efficient Ships) tutkitaan uudenlaisia laivarakenteita ja vastuuprofessorina toimii Heikki Remes. SEDNA-tutkimushankeen vastuuprofessori on Pentti Kujala (Safe maritime operations under extreme conditions; the Arctic case) ja sen tavoitteena on edistää turvallista meriliikennettä arktisella alueella.

Meritekniikan tutkijat tähyävät kauas

Aalto-yliopistossa tehdään kansainvälisesti merkittävää tutkimusta laivojen rakenteiden, merenkulun turvallisuuden ja arktisen meritekniikan aloilla. Meritekniikan ja arktisen tekniikan tutkimusryhmään kuuluu seitsemän professoria, yksi kansainvälinen FiDiPro-professori sekä lehtoreita, tutkijatohtoreita ja tohtoriopiskelijoita. Lisäksi yliopiston johtama huippututkimusyksikkö Arktiset merelliset toiminnat ja merenkulku tarjoaa jatko-opiskelijoille ainutlaatuisen kansainvälisen tohtorinkoulutusverkoston. Monialainen Cruise & Ferry -tutkimushanke tuo meritekniikkaan uusia innovaatioita yhdistämällä siihen talouden ja muotoilun.

”Nykyisten vahvuusalueiden lisäksi tavoitteenamme on laajentaa osaamista jäänmurtajien ja suurten matkustaja-alusten hydrodynamiikkaan sekä jään ja aaltojen vuorovaikutukseen. Tutkimuksessa on katsottava riittävän kauas ja pyrittävä löytämään vastauksia kysymyksiin, joita ei vielä ole edes esitetty”, sanoo professori Pentti Kujala.

Uutta osaamista teollisuuteen

Aalto-yliopistosta valmistuu meritekniikan alalta teollisuuden tarpeisiin vuosittain noin 20–30 diplomi-insinööriä Mechanical Engineering, Cold Climate Engineering ja Maritime Engineering -maisteriohjelmista. Tekniikan tohtoreita väittelee alalta keskimäärin neljä vuodessa. Pääkaupunkiseudun ohella Varsinais-Suomi on toinen meritekniikan vahva keskittymä Suomessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana yliopiston meritekniikasta on valmistunut 180 diplomi-insinööriä, joista noin 60 on työllistynyt Varsinais-Suomessa toimiviin yrityksiin. Yhteistyö alueen yritysten kanssa on tiivistä ja esimerkiksi Meyerin Turun telakalla työskentelee parhaillaan neljä Aalto-yliopiston laivojen lujuuden tohtoriopiskelijaa kehittämässä tulevaisuuden laivanrakennusta.

”Meritekniikka on monialaista ja alalle tarvitaan erilaista osaamista. Vapaasti valittavat meritekniikan sivuaineet tarjoavat kaikille Aalto-yliopiston tekniikan alan opiskelijoille mahdollisuuden suuntautua meritekniikkaan ja tuoda yrityksiin esimerkiksi automaatiotekniikan, tietotekniikan ja energiatekniikan osaamista. Cruise & Ferry -hankkeen kautta myös muotoilu- ja liiketoimintaosaaminen tulevat osaksi yrityksille tarjottavaa kokonaisuutta”, Kujala muistuttaa.

Horizon 2020 on EU:n tutkimuksen ja innovaatioiden puiteohjelma vuosille 2014–2020, ja siitä rahoitetaan eurooppalaisia tutkimus- ja innovointihankkeita yhteensä lähes 80 miljardilla eurolla. Horizon 2020 -rahoitusmuoto on erittäin kilpailtu ja keskimäärin kymmenen prosenttia hakemuksista saa rahoituksen. Ohjelman avulla tavoitellaan Eurooppaan kasvua ja uusia työpaikkoja sekä halutaan parantaa eurooppalaisten yritysten asemaa globaalissa kilpailussa.

Lisätietoja:

Professori Jani Romanoff
[email protected]
puh. 050 5113 250

 

 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Valentina Arrietta's photo by Valentina Arrietta.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Valentina Arrietta: Palaute on aina lahja

"'Joskus tuntuu, että kamppailen yksin hylkäämisen ja julkaisemiseen liittyvien odotusten kanssa. Mutta jos puhun jonkun toisen kanssa, huomaan, että heilläkin on omat taistelunsa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja huomata, että lopulta en kulje yksin näissä kengissä."
A closeup of a woman in green light wearing goggles that reflect colourful pixels
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Syyskuussa aloittaa 15 uutta akatemiatutkijaa

Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle rahoituksen 15 akatemiatutkijan tehtävään.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lähes 20 miljoonaa euroa tutkimukseen

Suomen Akatemian akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 45 aaltolaista.
Tulevat dekaanit Kari Tammi ja Jussi Ryynänen.
Nimitykset, Mediatiedotteet Julkaistu:

Kari Tammi ja Jussi Ryynänen on nimitetty dekaaneiksi

Professori Kari Tammi aloittaa 1. heinäkuuta Insinööritieteiden korkeakoulussa ja professori Jussi Ryynänen 1. elokuuta Sähkötekniikan korkeakoulussa.