Uutiset

Marsion ovet aukeavat 26.8. – Avajaisia juhlitaan lukuvuoden avajaisten yhteydessä 3.9.

Kampuksen uusi kohtaamispaikka kutsuu kylään. Tule lounaalle, Aalto-yliopiston kauppaan ja tutustu julkiseen taiteeseen ensimmäisten joukossa 26.8. alkaen. Tutkimuksesta kertovat näyttelyt avautuvat 6.9. ja Marsion avajaisia juhlitaan lukuvuoden avajaisten yhteydessä 3.9.
Kuva Marsio-rakennuksesta kampuksen keskellä, Marsio-teksti auringonkukan päällä
Marsio sijaitsee aivan kampuksen ytimessä osoitteessa Otakaari 2. Kuvassa Marsio on keskellä, vasemmalla olevan Väre-rakennuksen ja oikealla olevan Otakaari 1:n amfiteatterin välissä.

Marsio on Aalto-yliopiston kampuksen kaikille avoin kohtaamispaikka aivan metroaseman ja pikaratikkapysäkin vieressä osoitteessa Otakaari 2. Sisäänkäynti on vastapäätä Otakaari 1:n pääsisäänkäyntiä aukion toisella laidalla. Astu sisään milloin tahansa ja uppoudu yliopiston tutkimukseen ja tekemiseen – näyttelyissä ja tapahtumissa, avoimilla luennolla, elokuvissa, ravintolan pöydässä ja ostoksilla Aalto-yliopiston kaupassa. ​

Marsion avajaisten aikataulut

Maanantai 26.8.

  • Marsion ovet aukeavat yleisölle. Aukioloajat ovat ma-to 8–21 ja pe 8–20. Rakennuksen julkiseen taiteeseen alakerrassa sekä portaikossa voi tutustua aukioloaikoina.  
  • Ravintola Middle of Otaniemi eli MOO tarjoaa aamiaista klo 8 alkaen ja lounasta klo 11–14. After work -aukiolo torstaisin klo 19 saakka syyskuun alusta alkaen. Ravintola tiedottaa toiminnastaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.  
  • Aalto University Shop muuttaa Marsioon ja on auki ma-pe klo 9–17. 

Lauantai 31.8.

  • Marsion ovet ovat auki 11.00–15.00 Espoo-päivän kunniaksi! Piipahda alueen uusimman rakennuksen ravintolassa kahvilla ja tutki Aalto Shopin tarjontaa. 
  • Espoo-päivänä tarjoamme myös kampuskierroksia (1,5 h) suomeksi ja englanniksi. 

Lue lisää Otaniemen Espoo-päivän ohjelmasta 

Maanantai 2.9.  

  • Takeout-lainaamon palvelut siirtyvät Marsioon ja niitä voi käyttää rakennuksen aukioloaikoina.  
  • Kaikki yleiset opetustilat aukeavat 2.9. alkaen opetukselle (joitain sovittuja opetuspilotteja tehdään jo aikaisemmin).

Tiistai 3.9.  

  • Marsion avajaisia juhlitaan Aalto Day Onen yhteydessä, jolloin Aalto-palkintojen jakotilaisuus ja vastaanotto järjestetään Marsiossa klo 14.15 alkaen. Katso koko lukuvuoden avajaispäivän ohjelma ja ilmoittaudu
  • Ala-aulan Mahdottoman tekijät -näyttely avautuu yleisölle. Tutustu Suomen ensimmäiseen satelliittiin, kvanttipuutarhaan ja kestävän muodin vallankumoukseen ja moneen muuhun Aallon tutkimuksen läpimurtoon 15 vuoden ajalta. Näyttelyyn voi tutustua vuoden 2025 loppuun saakka.
  • Alakerran tuotanto- ja tapahtumatilat avataan.

Perjantai 6.9.

  • Designs for Cooler Planet -festivaalin päänäyttely on tänä vuonna Marsiossa. Tapahtumia ja satelliittinäyttelyitä on myös eri puolilla Otaniemen kampusta 6.9. –3.10.2024. Tutustu Aalto-yhteisön luoviin kokeiluihin ja taidonnäytteisiin, jotka muuttavat ajattelua ja maailmaa kestävämmäksi: uusiutuvia materiaaleja, kiertotaloutta, avaruusteknologiaa ja kestävää luksusta. Festivaali on osa Helsinki Design Week -tapahtumaa. 
  • Festivaalin aikana Marsiossa on esimerkiksi kaksi Emilia Hernesniemen ohjaaman Radical Creatives -dokumenttielokuvan ilmaisnäytöstä sekä ohjattuja näyttelykierroksia ja julkisen taiteen kierroksia. Tutustu tapahtumakattaukseen ja varaa paikkasi kierroksilla.

Maanantai 9.9.

  • Opetuksen digitalisointiin tarkoitetut tilat aukeavat: A pod, Podcast-studio, Ministudio ja Self-service studio. Huomaathan, että Opetusstudio aukeaa vasta 30.9.2024 alkaen.

Marsion opastetuista kierroksista infotaan myöhemmin, kun toiminta avajaisten jälkeen alkaa vakiintua.  

Huomioithan, että aikatauluihin voi tulla pieniä viivästyksiä, joten olethan kärsivällinen. Avajaisviikolla tiloissa myös asennetaan ja rakennetaan vielä mm. näyttelyjä ja siirrellään tavaroita.  

Nähdään Marsiossa!

Yhteyshenkilöt ja lisätiedot

Marsio

Aalto-yliopiston kaikille avoin kohtaamis- ja tapahtumapaikka aivan kampuksen ytimessä.

Lisätiedot Marsion tapahtumista ja ohjelmasta
Kolmeosainen kuva: vasemmalla keltainen kukka ja teksti Marsio,  keskellä kuva Aino-Marsio-Aallosta, oikealla Aallon logo o
Colorful hands on white background.

Tapahtumakalenteri – Designs for a Cooler Planet 2024

Löydä omasi yli kolmenkymmenen kaikille avoimen tapahtuman joukosta.

Tapahtumat
Aalto Shop items

Aalto University Shop (ulkoinen linkki)

Löydät Aalto University Shopista laajan valikoiman Aalto-tuotteita, Aalto ARTS Booksin julkaisuja ja opiskelijoidemme suunnittelemia tuotteita. Niistä esimerkkeinä hupparit, upeat kirjat ja muut opiskelijatuotteet, kuten julisteet, lasiesineet ja keramiikkaa.

Tanssijan motion-capture tallennustilanteessa

Aalto Studios

Aalto-yliopiston Aalto Studios -mediakeskuksessa luovan talouden toimijat kohtaavat toisensa: muotoilijat, elokuvantekijät, tubettajat, pelisuunnittelijat, esiintyvät taiteilijat, kouluttajat, enkelisijoittajat, julkisen sektorin toimijat ja muut toimijat Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella.

Tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurit
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Graphic illustration of distruptions in internet signal, electricity, water and other maintenance items
Kampus, Poikkeustilanteet Julkaistu:

Vesikatko Otaniemen alueella

Vesikatko Otaniemen alueella.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, Yhteistyö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
The SisuSemi team in lab coats, smiling at the camera. 6 people, 5 men and 1 woman
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu startuppiimme: SisuSemi puhdistaa puolijohteet atomitasolla

Kun yksikin atomi ratkaisee, virheille ei ole varaa. Syväteknologiayritys SisuSemin keksintö voi mullistaa puolijohdeteollisuuden, joka käy jatkuvaa taistelua epäpuhtauksia vastaan.
OpenLearning
Opinnot Julkaistu:

Tehty: Aalto OpenLearning päivitys ma 29.6. klo 9-12

OpenLearningin päivitys ma 29.6. klo 9-12. Päivityksen aikana palvelu ei ole käytössä.