M8 Art Space avaa uuden näyttelysarjan

Aalto-yliopiston M8 Art Space järjesti kesällä avoimen haun uuden median ja elokuvien parissa työskenteleville taiteilijoille ja kollektiiveille esitellä viimeaikaisia tai käynnissä olevia projektejaan Sähkötekniikan korkeakoulun tiloissa sijaitsevassa galleriassa.
"Haluamme kutsua taiteilijoita työskentelemään ja hyödyntämään näyttelytilaamme. Aalto-yliopiston taiteen ja luovien käytäntöjen aloitteen tavoitteena on lisätä monialaisia työskentelytapoja", kertoo kuraattori Ksenia Kaverina Aalto-yliopistosta.
Jemina Lindholmin videoteokset valittiin tulevan näyttelysarjan avaajaksi. Lindholm (s.1991) on kuvataiteilija, tuottaja ja taidekasvatuksen maisteriopiskelija Aalto-yliopistossa. Hän viimeistelee maisterin tutkintoaan ja työskentelee pääasiassa liikkuvan kuvan, valokuvauksen ja yhteisöllisen taiteen alalla. Hän on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2014.
Lindholm käsittelee teoksissaan usein sairauden kokemusta sekä läheisyyttä ja ihmissuhteita. Valitut teokset käsittelevät siten haun teemoja - epävarmuutta ja järjestelmää - eri näkökulmista. Ensinnäkin, ne käsittelevät kroonisen sairauden kanssa elämisen aiheuttamaa epävarmuutta ja toiseksi kehoa tai ihmisenä olemista suhteessa "järjestelmän" erilaisiin ilmentymiin.
“Hain näyttelyaikaa M8 Art Spacesta, koska tila ei ole tyypillinen galleriatila ja se tuntui erityisen kiinnostavalta. Myös haun teemat kiinnostivat. Lähestyn teemoja kehon ja sairauden näkökulmista, ja on kiinnostavaa nähdä mitä uutta tila ja ympäristö tuovat teoksiin”, kertoo Lindholm.
M8 Art Space esittelee objektiivipohjaisia ja digitaalisia taideteoksia. Näyttelytila, jossa on neljä korkean resoluution näyttöä, sijaitsee Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun rakennuksessa, missä sijaitsee myös Aalto Ventures.
Viimeksi tilassa nähtiin Aalto-yliopiston residenssitaiteilija Pilvi Takalan näyttely. Lisäohjelma julkistetaan myöhemmin syksyllä - taiteilijoiden ehdotukset ovat tervetulleita. Ohjelma rakentuu kutsutuista taiteilijoista, joilla on yhteys Aalto-yliopistoon (opiskelijat, opettajat tai alumnit).
Aika: 14.9.–31.10.2018
Paikka: M8 Art Space, Maarintie 8, Otaniem, Espoo
Lisätietoa:
Kuraattori Ksenia Kaverina, Aalto-yliopisto, [email protected]
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia
Otaniemessä kehitetty uusi supermusta materiaali puusta
Tieteen ja teknologian alati kehittyvässä maailmassa on tiettyjä ilmiöitä, jotka kiehtovat jatkuvasti niin tieteentekijöitä, taiteilijoita kuin suurta yleisöäkin. Yksi tällainen ilmiö on supermustat materiaalit.
Älyrakennukset, käyttäjäkokemus ja kestävyys: Talotekniikan avainasema 2030
Talotekniikka 2030 -ryhmän perustamisen pontimena oli rakentamisen muutos yhä teknisemmäksi ja siitä seuraava tarve muuttaa vakiintuneita toimintatapoja ja talotekniikan asemaa. Talotekniikan rooli rakentamisen arvoketjussa -tutkimus pureutui näihin ydinkysymyksiin. Haastattelimme tutkimuksen tekijöitä.
Veera Repka: Otaniemi-kuplaan imautuu helposti mukaan
"Jos joku kävelisi kengissäni samalla tapaa opintojen alkuvaiheessa, toivoisin, että hän ei yrittäisi heti saavuttaa kaikkea. Itselleen voi antaa aikaa ja käydä omalla painollaan asioita läpi."