Uutiset

Luovuus on uhkapeliä

Ensimmäinen suomalainen satelliitti oli luova ja uhkarohkea projekti.
Aalto-yliopisto, Otaniemi stories: Jaan Praks, apulaisprofessori, radiotieteen ja -tekniikan laitos / Kuvaaja: Sinikoski
"Odotan tulevaisuudelta eniten täysin uusia ja ennennäkemättömiä innovaatioita, jotka hyödyntävät tulevaisuuden avaruusteknologiaa tavalla, jota kukaan ei ole vielä edes osannut kuvitella,” sanoo apulaisprofessori Jaan Praks. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

 

Tarvitsemme luovia ratkaisuja globaalien ongelmien ratkaisemiseksi ja paremman maailman luomiseksi – ratkaisuja, jotka perustuvat tieteeseen. Yliopistokoulutuksen ytimessä oleva tiede on luova prosessi. Siksi yliopistot ovat aina luovuuden tyyssijoja. Konservatiivinen kilpailuympäristö kannustaa kuitenkin enemmän asteittaiseen kuin radikaaliin luovuuteen.

Miten siis voisimme olla luovempia ja radikaalimpia? Radikaali luovuus vaatii riskinottoa ja valmiutta suunnata resursseja myös riskialttiisiin hankkeisiin. Joskus se kannattaa. Kun riski on suuri, myös palkkioiden on oltava suuret. Radikaali luovuus on uhkapeliä.

Aalto 1 satellite: Photo: Aleksi Poutanen
Aalto-1 oli ensimmäinen suomalainen satelliitti. Kuva: Aleksi Poutanen

Radikaali luovuus myös tarvitsee raaka-aineita radikaalisti uusien asioiden rakentamiseen. Raaka-aineita voivat olla yllättävien näkemysten sekoitukset, uudet tietoyhdistelmät, yhteistyö ja intohimo – ja joskus jääräpäisyys. Ennen kaikkea radikaali luovuus tarvitsee kuitenkin radikaaleja tekijöitä, joilla on taito kuvitella uutta.

Aalto-yliopisto, jos jokin, on luova yhteisö. Uskon, että olemme jo jossain määrin radikaalisti luovia. Meillä on monitahoinen organisaatio, hyvät kehykset vuorovaikutukselle, erinomainen infrastruktuuri, resursseja ja monia muita tarvittavia elementtejä. Ennen muuta meillä on kuitenkin lahjakkaat, kunnianhimoiset aaltolaisemme.

Ensimmäinen suomalainen satelliitti oli luova ja uhkarohkea projekti. Aalto-yliopisto otti suuren riskin kohdentaessaan resursseja kokemattomille, mutta kunnianhimoisille opiskelijoille – ja se totisesti kannatti.

Jaan Praks 
Apulaisprofessori
Elektroniikan ja nanotekniikan laitos
Sähkötekniikan korkeakoulu

Unfolded

Unfolded -lehti esittelee luovuuteen ja vastuullisiin muutoksiin liittyviä monialaisia hankkeita, kokeiluja ja ajattelumalleja.

Read more
Unfolded_logo

Radikaali luovuus

Rakennamme vahvan, luovan yhteisön tukemaan uutta ajattelua.

Lue lisää
Radical creativity illustration: Anna Muchenikova
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023

Huoltokatko ACRIS-tutkimustietojärjestelmässä 5.6.2023
The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
Eero Eloranta
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi kirja tuotantotalouden kehittymisestä tieteenalana Suomessa ja kansainvälisesti

Eero Elorannan kirja kuvaa tuotantotalouden kehitystä osana talouden muutosten ja tekniikan yliopistojen kehitystä.