Lisättyä todellisuutta, startupeja ja täsmämetsänhoitoa
Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen (FGI) johtama laserkeilauksen huippuyksikkö toimi vuosina 2014 - 2019. Huippuyksikössä olivat mukana lisäksi Helsingin ja Oulun yliopistot sekä Aalto-yliopisto. Suomen Akatemian huippuyksikkö koulutti 30 uutta professoria 12 eri yliopistoon tai tutkimuslaitokseen, 24 tohtoria ja saman verran maistereita. Huippuyksikkö julkaisi yli 400 tieteellistä julkaisua – monet palkittuja ja alansa viitatuimpia.
Huippuyksikön tutkijat ovat edistäneet merkittävästi alan teknologiaa, kuten laserkeilauksen elektroniikkaa, uusia laserkeilausmenetelmiä ja -järjestelmiä sekä liikkuvan kartoituksen mahdollistavan reppulaserkeilaimen kehitystä. Tutkijat kehittivät ja testasivat myös autonomiseen ajamiseen perustuvia ja mini-UAV-pohjaisia laserkeilausmenetelmiä, joiden avulla on muun muassa edistetty rakennetun ympäristön virtualisointia ja mallintamista sekä täsmämetsätalouden ratkaisuja.
“Huippuyksikkö on merkittävästi edistänyt metsäteollisuuden Tehokas puuhuolto 2025 -visiota, jossa tavoitellaan 30 prosenttia tehokkaampaa puun arvoketjua”, kertoo yksikköä johtanut Juha Hyyppä Paikkatietokeskuksesta.
Huippuyksikkö on myös tehnyt pioneerityötä tieteen ja tutkimusdatan avoimuuden edistämisessä. Vuonna 2019 professori Hannu Hyypän vetämä Aalto-yliopiston ja Paikkatietokeskuksen yhteinen MeMo-tutkimusryhmä sai ensimmäisen kansallisen avoimen tieteen palkinnon.
MeMo on muun muassa luonut Ylen urheilutoimitukselle 3D-mallit Lahden perinteisiltä hiihtoreiteiltä, tehnyt Svenska Ylen kanssa Helsingin Juhlaviikoille Lapinlahden sairaalaan sijoittuvan maailman ensimmäisen virtuaalikuunnelman, rikastuttanut näyttelyitä ja teatteria lisätyllä todellisuudella ja ollut useasti mukana lasten taidefestivaali Kutituksessa. Aalto-yliopisto on myös mallintanut Espoon kulttuurikeskusta helpottaakseen taideinstallaatioiden rakentamista sekä tehnyt 3D-mallinnuksia monista muista kulttuurikohteista.
Räppiä tieteestä
Huippuyksikössä on syntynyt myös lukuisia talouden ja kaupan alan julkaisuja sekä kymmenen startup-yritystä, jotka työllistävät nykyisin jo lähes sata henkeä.
“Huippuyksikön yhteiskunnalliset ja tieteelliset vaikutukset kantavat vielä kauas, jopa vuosien tai vuosikymmenten päähän”, Juha Hyyppä toteaa.
Yksi ainutlaatuisista saavutuksista on myös Helsingin yliopistossa tehty väitöskirja, ja etenkin väitöskirjan aihepiirin tunnetuksi tehnyt, huippuyksikön rahoittama musiikkivideo. Arvostettu Science-tiedelehti järjestää vuosittain Dance your Ph.D. -kilpailun, jossa palkitaan parhaat videot, jotka onnistuvat luovalla tavalla viestimään tieteestä. Tämän vuoden kilpailun fysiikan sarjan voittaja oli metsätieteiden tohtori Samuli Junttilan tekemä musiikkivideo: Idän Proffa – Keilaa puita feat. Linda Ilves, jossa Junttila viestii ilmastonmuutokseen liittyvästä tutkimuksestaan räpin avulla. Junttila toi palkinnon Suomeen ensimmäistä kertaa.
Lisätietoja
Osastonjohtaja Juha Hyyppä, juha.coelasr@gmail.com
Mittauksen ja mallinnuksen professori Hannu Hyyppä, etunimi.sukunimi@aalto.fi
Tiedetuottaja Marika Ahlavuo, puh 050 512 2509, etunimi.sukunimi@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.