Uutiset

Lisää tilaa innostavalle oppimiselle – Aalto EE:n uudet tilat avattu

Uudet tilat sijaitsevat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun historiallisessa päärakennuksessa.

Innostava ja laadukas ympäristö on jo pitkään ollut tärkeä osa Aalto University Executive Education Oy:n (Aalto EE) asiakas- ja oppimiskokemusta. Kasvun myötä myös tilantarve lisääntyi ja siksi Aalto EE:llä on nyt Mechelininkadun tilojen lisäksi käytössään lisäsiipi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun historiallisessa päärakennuksessa.

- Tilassa on haluttu säilyttää 1950-luvun alun ainutlaatuinen henki. Jokaisen salin ja huoneen tunnelmaa kohottavat sinne huolella valitut teokset maamme eturivin taiteilijoilta, kertoo Aalto EE:n toimitusjohtaja, professori Pekka Mattila.

Syyskuisten avajaisten yhteydessä paljastettiin joukko tuoreita teoksia eturivin taiteilijoilta. Marjatta Tapiola, Riitta Nelimarkka, Chris af Enehielm, Jaakko Veijola ja Heikki Marila ovat kukin synnyttäneet opetustilalle omaleimaisen ja vaikuttavan ilmeen. Konkareiden vastapainoksi lämpiötilaan avautuu samaan aikaan nykyvalokuvaan keskittyvä galleria, jonka avajaisnäyttelyssä esitellään Aalto-yliopiston oma kasvatti ja jo tunnustusta saanut Kimmo Metsäranta.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on rakennettu Runeberginkadulle vuonna 1950 suunnittelijoinaan Hugo Harmia ja Woldemar Baeckman. Tämä Kauppakorkeakoulun päärakennus on Suomen jälleenrakennusajan arkkitehtuurin merkittäviä edustajia. Aalto EE:n tilat Kauppakorkeakoulun A-siivessä ovat valmistuneet toukokuussa 2015.

 

Lisätiedot

Video ”Aalto EE:n tilat ja taide Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päärakennuksessa” »

 

Pekka Mattila, valtiot. tri, toimitusjohtaja, professori

Aalto University Executive Education Oy

Puhelin: 040 738 7221

[email protected]

Aalto University Executive Education Oy

 

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa sekä Baltiassa ja Venäjällä. Aalto University ExecutiveEducationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,4 prosentin parhaimmistoon.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Drone image of Otaniemi campus in early December, light covering of snow everywhere, with low sun shining
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Otaniemi, nimen taustalla mystinen menneisyys

Mistä yliopiston kampusalue on saanut nimensä?
Maria Joutsenvirta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

U-teoria – Miten johdetaan tulevaisuudesta käsin samalla kun tulevaisuus syntyy?

Luovat ihmiset, kuten taiteilijat ja tieteilijät, keksivät ja luovat uutta astumalla näkyvästä maailmasta näkymättömään mielikuvituksen maailmaan ja sieltä takaisin näkyvään. Tätä luovuuden edellyttämää herkkyyttä ja intuitiota voi oppia ja edesauttaa.
Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin toista tuotantokautta vetävät Aalto-yliopiston professorit Robin Gustafsson ja Timo Seppälä, juontaa William von der Pahlen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Alustatalouden faktat ja myytit -podcast sukeltaa alustatalouden saloihin

Uusi tuotantokausi: Aalto-yliopiston asiantuntijat ja vaihtuvat vieraat keskustelevat alustataloudesta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista aiheista.
Ville Vuorinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ville Vuorinen: Hengitysilman parantaminen on avain pandemian torjuntaan

Korona leviää ilmateitse, ja siksi sitä ei pysäytetä käsien pesulla, sanoo apulaisprofessori Ville Vuorinen. Paukut pitäisi pistää ilmahygieniaan, ja siinä tarvitaan sekä tehokasta ilmanvaihtoa että oikeanlaisia maskeja.