Lauri Nummenmaalle vuoden 2015 akatemiapalkinto
Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston akatemiatutkijalle, professori Lauri Nummenmaan vuoden 2015 akatemiapalkinnon yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.
Lauri Nummenmaa (s. 1977) on kansainvälisesti arvostettu aivotutkija, joka yhdistää tutkimuksessaan lääketiedettä, psykologiaa ja tietojenkäsittelytiedettä uudella ja ainutlaatuisella tavalla. Nummenmaa tutkii ryhmänsä kanssa tunteiden ja sosiaalisen kanssakäymisen taustalla olevia molekyylitason aivomekanismeja ja toiminnallisia hermoverkkoja. Toinen hänen tärkeistä tutkimusaiheistaan ovat liikalihavuuden taustalla olevat aivomekanismit.
Nummenmaan ryhmän tutkimukset siitä, miten erilaiset tunteet muuttavat kehon toimintaa ja miten kehon kosketuskartat säätelevät sosiaalisia suhteita ovat saaneet tiedeyhteisön lisäksi valtavasti huomiota myös yleismedioissa, niin Suomessa kuin ulkomailla.
Lauri Nummenmaan lisäksi Suomen Akatemia myönsi palkinnon Jyväskylän yliopiston Tuuli Lähdesmäelle tieteellisestä rohkeudesta.
Lue myös
Aalto-yliopiston tutkijat paljastavat tunteiden kartat kehossa
Kehon kosketuskartat säätelevät sosiaalisia suhteita
Lihavuusleikkaus palauttaa aivojen välittäjäaineiden tasapainon
Kuva: Anni Hanen
Lue lisää uutisia

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan
Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
Suomen Akatemia palkitsee Ville Vuorisen COVID-19-taudin leviämistä koskevasta tutkimuksesta
Ilma- ja nestevirtausten fysiikkaa tutkiva Ville Vuorinen palkitaan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.
Professori Visa Koivunen Academia Europaea -järjestön jäseneksi
Signaalinkäsittelyn professori ja Aalto-professori Visa Koivunen on valittu Academia Europaean jäseneksi.