Uutiset

Lahjoita puhetta -kampanja palkittiin vuoden 2021 parhaana eurooppalaisena audioprojektina

Puheentunnistuksen professori Mikko Kurimo uskoo, että muut pienet kielet ja maat voivat ottaa mallia onnistuneesta ja palkitusta konseptista.
A Person with an ipad
Puheentunnistusta hyödyntäviä palveluita ei ole saatavilla pienemmille kielille, vaan niiden käyttö edellyttää sujuvaa englannin kielen osaamista, kertoo professori Mikko Kurimo. Kuva: Kalle Kataila / Aalto-yliopisto

Lahjoita puhetta -hanke voitti PRIX EUROPA 2021 -festivaaleilla Best European Digital Audio Project of the Year 2021 -palkinnon. PRIX EUROPA on tapahtuma, jonka perustivat Euroopan parlamentti, Euroopan komissio ja Euroopan kulttuurisäätiö vuonna 1987. Tapahtumassa palkitaan eurooppalaisia televisio-, radio- sekä digitaalisen median tuotantoja.

Lahjoita puhetta -kampanjan tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon erilaista puhuttua suomea. Lahjoitetun puheen avulla kehitetään puheentunnistusta ja tekoälyä ymmärtämään paremmin suomenkielistä puhetta. Hankkeessa ovat mukana esimerkiksi Yle, Helsingin yliopisto, Valtion kehitysyhtiö Vake (nyk. Ilmastorahasto) sekä Aalto-yliopisto. Puhetta voi lahjoittaa tietokoneen selaimella tai puhelinsovelluksella. Tutustu kampanjaan tarkemmin täällä.

Puheentunnistuksen tutkimusryhmää Aalto-yliopistossa johtaa professori Mikko Kurimo, joka on ollut mukana hankkeessa alusta asti. Professori Kurimo kertoo, että suomi ja suurin osa maailman 6000 kielestä kärsii samasta ongelmasta – puheentunnistusta hyödyntäviä palveluita ei ole saatavilla, vaan niiden käyttö edellyttää sujuvaa englannin kielen osaamista. 

Hän uskookin, että onnistuneesta ja palkitusta konseptista voivat ottaa mallia myös muutkin pienet kielet ja maat. 

"Keräys on ollut suuri menestys. Osallistujia on ollut paljon, tekniikka on pelannut ja kerätty data on osoittautunut erittäin tärkeäksi. Tällaista julkisen televisioyhtiön vetämää ja markkinoimaa ja täysin virtuaalista keräyskampanjaa, josta kieliteknologiaa kehittävät yrityksetkin hyötyvät, ei ole tietääkseni ennen missään päin maailmaa edes yritetty", professori Kurimo kertoo. 

Nyt kun puhetta on saatu kokoon noin 4000 tuntia, Kurimon tutkimusryhmä työskentelee suuren urakan kanssa, jossa ryhmä kehittää erilaisia automaattisia menetelmiä aineiston tarkasteluun, korjaamiseen, kuvaamiseen ja luokitteluun. Aineistosta on litteroitu jo noin 1500 tuntia ja sen avulla on jo nyt pystytty kehittämään parempi suomen kielen puheentunnistin. Lisäksi ryhmä on aineiston avulla tehnyt tunnistimia, joilla voidaan tunnistaa puhujan ikä, sukupuoli ja murre.

"Tunnistimien avulla voidaan tutkia esimerkiksi sitä, palveleeko nykyinen tekoäly paremmin joitain ihmisryhmiä kuin toisia ja miten siitä voisi tehdä tasa-arvoisempaa", professori Kurimo kertoo. 

Lahjoita puhetta -kampanja on palkittu jo useasti. Huhtikuussa 2021 hanke sai Grand One -mediapalkinnon kategoriassa Paras mobiilipalvelu, ja lokakuussa 2021 Helsingin yliopisto myönsi hankkeelle ja Kielipankille avoimen tieteen palkinnon. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Parannetaan yhdessä suomenkielistä puheentunnistusta! Kampanja on edelleen käynnissä – lahjoita puhetta osoitteessa lahjoitapuhetta.fi!

Lue lisää aiheesta

Lahjoita puhetta -hanke palkittiin aiemmin myös parhaana mobiilipalveluna.

Puheentunnistussovelluksia käytetään yhä enemmän. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Kohti parempaa puheentunnistusta: Lahjoita puhetta -kampanja palkittiin parhaana mobiilipalveluna

Onnistuneen kampanjan vuoksi Suomella on mahdollisuus toimia puheentunnistuksen pienten kielten pioneerina, kertoo professori Mikko Kurimo.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

kuva pikku finlandian puupilarista ja teksti time out
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ravistelee rakentamisen käytäntöjä New European Bauhaus -festivaaleilla Brysselissä

Koko eurooppalaista rakennusalaa kestävään muutokseen kirittävä näyttely Time Out! on esillä Brysselissä 9.–13.4.2024 osana NEB-festivaalia.
Two of the awardees and their robotic arm all holding colorful mugs. Aalto Open Science Award, Honorary mention.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon 2023 kolmas sija – Älykkään robotiikan ryhmän Robotic Manipulation of Deformable Objects -projekti

Haastattelimme Aallon ensimmäisen avoimen tieteen palkinnon kolmannen sijan saavuttaneita Älykkään robotiikan ryhmän jäseniä.
Mustavalkokuvassa hattupäinen mieshahmo katsoo eteenpäin kädet rinnan edessä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Jussi-palkintoja elokuvataiteen laitoksen alumneille

Kotimaisen elokuvan viime vuoden parhaimmistoa palkittiin.
Nanoselluloosaa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto panostaa sellututkimukseen edistääkseen siirtymää kohti vähähiilistä taloutta

Useat yliopistot, tutkimusorganisaatiot ja yritykset perustavat uraauurtavan EFP-tutkimusohjelman (Emission Free Pulping) perinteisten sellunvalmistusprosessien uudistamiseksi. Ohjelman teollisen mittakaavan merkityksellisyys edellyttää tutkijoiden ja teollisuuden kansainvälistä yhteistyötä.