Uutiset

Laaja tutkimusaineisto paljastaa: Uudet asunnot lämpenevät vanhoja lievemmin, mutta tulevaisuuden hellekesinä sekään ei enää auta

Tutkimuksessa havaittiin, että jo nykyisin koettavat, pitkittyneet hellejaksot nostavat kaikkien rakennusten sisälämpötiloja liikaa – ja tulevaisuudessa sisätilojen kuumuus vain pahenee.
Sisälämpömittari, jossa lämpötilakohonnut 29 asteeseen.
Uudet asuinrakennukset on Suomessa suunniteltava niin, että 27 asteen lämpötilaa ei ylitetä enempää kuin 150 astetuntia kesän aikana. Kuva: Tiina Forsberg / Aalto-yliopisto

Vanha uskomus kertoo, että vanhat kivitalot lämpenevät uusia, ohutseinäisempiä taloja hitaammin. Tuore, poikkeuksellisen laajaan mittausaineistoon perustuva tutkimus kertoo kuitenkin, ettei uskomukseen ole luottamista: tuhansien asuntojen lämpötila-aineiston perusteella rakennuksen iällä tai asunnon koolla ei juuri ole vaikutusta sisälämpötiloihin – etenkään enää tulevaisuuden hellekesinä.

Rakennusmääräysten mukaan uudet asuinrakennukset on Suomessa suunniteltava niin, että 27 asteen lämpötilaa ei ylitetä enempää kuin 150 astetuntia kesän aikana. Astetunti taas tarkoittaa lämpötilan ja ajan tuloa, eli esimerkiksi kahden asteen ylitys viiden tunnin ajan on yhtä kuin 10 astetuntia.

Vielä rakennusten suunnitteluvaiheessa kesänvietto sisätiloissa voikin vielä houkutella, mutta määräykset eivät kuitenkaan takaa leppoisia sisäolosuhteita, kertoo Aalto-yliopiston LVI-tekniikan professori Risto Kosonen. Suurena ongelmana on se, että uusien rakennusten suunnittelussa käytössä on keskiarvokesän lämpötilat 30 vuoden ajalta, eikä hellekesän lämpötiloja.

”Siksi jo nykyisinä hellekesinä sisälämpötilat nousevat myös uusissa rakennuksissa epämukavan ja jopa vaarallisen korkeiksi”, hän toteaa.

Kosonen on ryhmineen ollut mukana Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa, jonka tavoitteena on selvittää, miten ilmastonmuutos vaikuttaa rakennusten sisälämpötiloihin ja erityisesti ikääntyneiden ihmisten lämpöviihtyvyyteen. Mukana tutkimuksissa ovat myös THL, Itä-Suomen yliopisto ja Ilmatieteen laitos.

Tutkijoilla poikkeuksellisen laaja asuntotietokanta

Tutkimushankkeessa Aalto-yliopiston tutkijoilla oli käytössä mittausdataa, joissa he analysoivat yhteensä noin 10 000 helsinkiläisasunnon lämpötiloja. Mukana on dataa vuosien 2018 sekä 2021 kesiltä, jotka olivat poikkeuksellisen lämpimiä. Näin suurta asuntotietokantaa ei ole aiemmin ollut käytössä missään rakennusten lämpenemistä käsittelevissä tutkimuksissa Suomessa tai kansainvälisestikään.

Tutkimuksessa tehtiin myös simulointeja, joista havaittiin, että uudet asunnot lämpenevät jonkin verran vanhoja lievemmin, mutta todellisuudessa kaikki asunnot lämpenivät liikaa. Kun uusien asuntojen suunnittelussa ei sallita kuin 150 astetunnin ylitys 27 asteesta, niin hellekesän 2018 aikana 27 astetta ylitettiin jo 10 000 astetuntia. Tulevaisuuden ilmastossa, eli vuoden 2050 kesälle voidaan ennakoida, että ylitys on jo 14 000 astetuntia.

Asumisterveysasetuksen mukaan kotien lämpötila ei saisi milloinkaan ylittää 32 astetta, ja vanhainkodeissa ja palvelutaloissa raja on tätäkin alhaisempi, eli 30 astetta. Kososen mukaan rajat ovat liian korkeat – ja ylittyvät jo nykyisin hellekesinä, esimerkiksi hellekesänä 2018 32 asteen raja ylittyi 1 000 astetuntia. Vuonna 2050 ylityksen arvioidaan olevan jo 3 000 astetuntia.

Asumisterveysasetuksen lämpötilavaatimuksen valvonnasta ovat vastuussa työsuojeluviranomaiset. Kuitenkin on paljon ikääntyneitä ihmisiä, joiden lämpöolosuhteita ei valvota, Kosonen toteaa.

Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneillä hellejaksoilla on merkittävät vaikutukset suomalaisten koteihin – ja riskiryhmillä myös kuolleisuuteen. Liiallinen kuumuus ei siis tee sisätiloista vain epämukavia vaan myös terveydelle vaarallisia. Tutkimusten mukaan pitkittyneestä, joitakin viikkoja kestävästä hellejaksosta voi aiheutua Suomessa 200–400 ennenaikaista kuolemaa, mikä on enemmän kuin tulipaloissa menehtyy vuodessa.

Kosonen uskoo kuitenkin vahvasti, että lämpöviihtyvyyteen kiinnitetään jatkossa yhä enemmän huomiota, kun hellejaksot tulevat nykyistä yleisemmiksi myös Suomessa.

”Ihminen viettää kuitenkin 90 prosenttia ajastaan sisätiloissa. Rakennusten lämpenemisellä on suuret vaikutukset paitsi siihen, että nukkumisesta tulee tukalaa, myös esimerkiksi siihen, että sisätiloissa työskennellessä työteho laskee”, Kosonen muistuttaa.

Helteet tekevät kodeista jopa hengenvaarallisia pätsejä – nyt tutkijat selvittävät tulevaisuuden jäähdytystarpeita

Tuore tutkimushanke selvittää rakennusten lämpötiloja ja niiden vaikutusta ihmisten viihtyvyyteen – sekä etsii tehokkaita ja helposti käyttöön otettavia jäähdytyskeinoja.

Lue lisää
Kuva puisesta lämpömittaista, joka näyttää yli 30 asteen lämpötilaa.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

mika_sillanpaa_11_en.jpg
Nimitykset Julkaistu:

Mika A. Sillanpää: Olisi hyödyllistä, jos meillä olisi laboratoriossa pari mustaa aukkoa

Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen kiertämisestä kvanttigravitaation osoittamiseen – professori venyttää kvanttifysiikan rajoja.
Pärttyli Rinne, photo by Nora Rinne
Yliopisto Julkaistu:

Pärttyli Rinne: Vaakakupissa painaa työn sisäinen merkityksellisyys ja taloudellinen hauraus

"Ilman vakituista virkaa olevat akateemiset ihmiset kokevat epävarmuutta ja stressiä, joka liittyy etupäässä taloudelliseen haurauteen. Se ei ole vain minun kokemukseni."
Rakkauden lajit muodostavat tilastollisesti samankaltaisuusjatkumon, jossa rakkauden kokemuksen voimakkuus heikkenee. Kuva: Philosophical Psychology -lehti, https://doi.org/10.1080/09515089.2023.2252464.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Missä tuntuu rakkaus? Uusi tutkimus valottaa rakkauden luonnetta aiempaa tarkemmin

Aalto-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet 27:ään eri rakkauden lajiin liittyviä tunnekokemuksia ja muodostaneet niiden perusteella kehokarttoja, joista selviää missä rakkaus tuntuu.
Värikkäitä ja läpinäkyviä pinnoitenäytteitä puupölkyn päällä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita

Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita.