Uutiset

Kotimaisten kielten osaamista vahvistetaan kansallisessa yhteistyössä

Aalto-yliopisto edistää kotimaisten kielten oppimista osana laajempaa kansainvälistymisohjelmaa ja sen Talent boost -kokonaisuutta.
Kaksi opiskelijaa juttelee keskenään. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Talent boost -kokonaisuudessa kehitetään useamman yliopiston ja korkeakoulun yhteisenä toteutuksena koko korkeakoulukenttää palvelevia toimenpidekokonaisuuksia, joilla vahvistetaan kansainvälisten opiskelijoiden yhteyksiä työelämään ja parannetaan näin muun muassa heidän edellytyksiään työllistyä Suomeen.

Kotimaisten kielten projektissa tavoitteena on kehittää kotimaisten kielten koulutusta niin, että se vastaa nykyistä tehokkaammin Suomeen rekrytoitavien ja maassa jo olevien kansainvälisten osaajien kielitaitotarpeisiin. Kehittämiskokonaisuutta ohjaavat kolme perusajatusta:

  1. jatkuva oppiminen ja arviointi
  2. kielenoppiminen osana ihmisen sosiaalista toimintaa
  3. opettajasta oppimisen tukijaksi, oppijasta toimijaksi 

Koordinaatio tehdään yhdessä Helsingin yliopiston kanssa ja työtä tehdään molemmilla korkeakoulusektoreilla kansallisessa verkostossa.

Aalto-yliopiston osalta vastuuhenkilöt ovat Jepa Piirainen ja Pasi Puranen Kielikeskuksesta. He edustavat yhdessä kokemusta ja osaamista sekä kansallisesta laaja-alaisesta kielten- ja viestinnän opetuksen kehittämisestä, digitaalisen opetuksen edistämisestä, että kielten opettamisesta.

”Hienoa olla mukana rakentamassa uutta digipedagogiikkaan pohjaavaa kotimaisten kielten opetuksen yhteistyötä ja verkostoa. Näen erittäin tärkeänä sen, että opetus- ja oppimistarjonta on mahdollisimman laajasti saavutettavissa. Näin voidaan tukea korkeakoulujen kansainvälisiä opiskelijoita, henkilöstöä ja heidän perheitään työelämän kielellisessä sosiaalistumisessa”, toteaa Pasi Puranen

”Hanke on hieno mahdollisuus päästä luomaan toimintamalleja ja välineitä siihen, miten tuetaan kielenoppijaa aktiivisena toimijana, joka oppii kieltä myös itsenäisesti ja työyhteisön jäsenenä. Myös työyhteisöt tarvitsevat konkreettisia toimintatapoja siihen, kuinka tukea kielenoppijan kielellistä sosiaalistumista, ja hanke vastaa myös tähän tarpeeseen”, jatkaa Jepa Piirainen.

Kansainvälisille opiskelijoille mahdollisuus päästä sujuvasti suomalaiseen työelämään

Kehittämistyön tuloksena syntyy valtakunnalliseen käyttöön yhteiselle toiminta-alustalle skaalautuvaa digitaalista opintotarjontaa, kielenoppimispolkuja ja -malleja, digipedagogisia malleja opetuksen ja ohjaamisen tueksi sekä pohja yhteistyöverkostolle. 

”Aalto-yliopisto haluaa kantaa vastuuta siitä, että Suomeen saadaan kansainvälisiä opiskelijoita, joilla on mahdollisuus päästä sujuvasti suomalaiseen työelämään. Kotimaisten kielten osaaminen on yksi tärkeä keino tässä laajemmassa työssä”, sanoo Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Lisätietoja:

Pasi Puranen (ensisijainen kontakti Aallossa), [email protected], p. +358 40 3538 211
Jepa Piirainen, [email protected]
Petri Suomala, [email protected]
 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Shcool of Business alumna Riikka Davidkin
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Riikka Davidkin: Vaikuttavuus on työni keskiössä – emme tee mitään, jos sillä ei ole mahdollista ensisijaisesti saada aikaan positiivista vaikutusta yhteiskunnassa

Alumnimme Riikka Davidkin haaveili jo lapsena kansainvälisestä urasta. Nyt New Yorkissa Social Financella impact-rahastoihin sijoittavan tiimin vetäjänä hän kokee suurta merkityksellisyyttä työssään, sillä kokee, että juuri rahoitussektori on parhaiten asemoitunut vaikuttamaan aikamme isojen ongelmien ratkaisemiseen.
Students sitting at Aalto University School of Business
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:
Opinnot Julkaistu:

Uusi 3:n op:n kurssi Mind & Study - hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki tulossa 2. periodissa

Aallon opintopsykologien kehittämä kaikille avoin opintopisteytetty ryhmämuotoinen verkkokurssi alkaa loppusyksystä!
kuva hyvinvointiviikon logosta jossa keltaisia kuvioita
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vielä ehdit ilmoittautua Aalto Wellbeing Week 2023 tapahtumiin!

Hyvinvointiviikolla taas paljon tapahtumia kampuksella