Uutiset

Kiinteistöt kriisinhallinnan apuna – Suomen Akatemialta rahoitus kansallisen kriisivalmiuden parantamiseen 

"Koronapandemia on osoittanut meille, kuinka paljon kiinteistöt ja rakennettu ympäristö vaikuttavat hyvinvointiimme kriisin aikana", muistuttaa apulaisprofessori Saija Toivonen.  
Saija Toivonen

Suomen Akatemia on myöntänyt 20 miljoonaa euroa kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden tieteelliseen tutkimukseen. Rahoituksen sai kaikkiaan 16 hanketta, yhtenä niistä apulaisprofessori Saija Toivosen vetämä Kiinteistöt ja kestävä kriisinhallinta kaupunkiympäristössä -tutkimushanke (Real Estate and Sustainable Crisis management in Urban Environments RESCUE), jossa tutkijat selvittävät kiinteistöjen merkitystä kriisinhallinnassa ja kriisivalmiudessa.  

”Rakennetulla ympäristöllä on suuri vaikutus ihmisten hyvinvointiin ja talouteen. Siksi on tärkeää tunnistaa mahdolliset tulevat kriisit ja varautua niihin hyvissä ajoin,” muistuttaa Toivonen. 

”Tutkimme kriisien vaikutusta ihmisten hyvinvointiin, ja pyrimme löytämään keinoja, joilla suunnittelu, rakentaminen, asuminen voidaan toteuttaa siten, että rakennettu ympäristö – kotona tai työpaikalla – sopeutuu paremmin muuttuviin olosuhteisiin,” hän jatkaa. 

Tutkimus on monialainen ja siinä yhdistyvät tulevaisuudentutkimus, arkkitehtuuri, maankäytön suunnittelu, yhdyskuntasuunnittelu ja kiinteistötalous. Tutkimushankkeessa ovat mukana yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta sekä Turun ja Tampereen yliopistot 

Saija Toivonen toimii kiinteistötalouden apulaisprofessorin Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitoksella. Hän on aiemmin työskennellyt kiinteistötalouden yliopistolehtorina ja tutkijatohtorina Aalto-yliopistossa sekä konseptikehittäjänä NCC:n palveluksessa tehtävänään asuntorakentamiseen liittyvät markkina-analyysit. Toivonen väitteli kiinteistötalouden alalta vuonna 2011 aiheenaan Tulevaisuuden toimitilamarkkinat: muutosvoimat, niiden vaikutukset ja toimitilatoiveet pääkaupunkiseudulla.  

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

People at the campus
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

CESAER Task Force Openness of Science and Technology vierailee Aallossa

Aalto-yliopisto järjestää CESAER Task Force Openness of Science and Technologyn tapaamisen 16.–17.4.2024.
Kesäinen Otaniemen rantanäkymä, jossa Aalto-yliopiston logo ja tapahtuman nimi sekä VTT:n ja Avoimen tieteen logot.
Kampus, Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 järjestetään Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopisto järjestää Avoimen tieteen ja tutkimuksen kesäpäivät 2024 yhdessä Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen koordinaation ja Teknologian tutkimuskeskus VTT:n kanssa.
Cone Calorimeter Testing
Tutkimus ja taide Julkaistu:

BIOSUOJA-hanke pelastaa ihmishenkiä kehittämällä biopohjaisia palonestopinnoitteita

Lahjakas ryhmä nuoria tutkijoita pyrkii tekemään puusta myrkyttömiä palonestoaineita.
Visuaalisen tekoälyn avulla luotu hahmotelma kaupunkialueen kehittämiseksi Batterseassa, Lontoossa
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Arkkitehtiopiskelijat suunnittelivat tekoälyn avulla sosiaalisia innovaatioita Lontooseen

Suunnittelussa yhdistettiin ensimmäistä kertaa laadullinen evolutionaarinen suunnittelu ja visuaalinen generatiivinen tekoäly.