Uutiset

Kauppakorkeakoulun opiskelijoilta hyvä arvosana koululleen: ”Kauppiksessa luodaan parempaa maailmaa”

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on kivunnut toiseksi ylimmälle tasolle kansainvälisessä Positive Impact Rating (PIR) -arvioinnissa, jossa opiskelijat arvioivat oman koulunsa toimintaa kestävän kehityksen ja vastuullisuuden osalta.
Kuvassa näkyvät kaksi opiskelijaa opiskelemassa ja PIR-arvioinnin logo.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yhteiskunnallinen vaikuttamistyö ja työ kestävän kehityksen edistämiseksi saivat koulun opiskelijoilta hyvän arvosanan kansainvälisessä Positive Impact Rating (PIR) -arvioinnissa. Kauppakorkeakoulu sijoittui PIR-arvioinnissa viisiportaisen asteikon toiseksi ylimmälle eli neljännelle tasolle ja on siten transforming eli muotoaan muuttava kauppakorkeakoulu. PIR-arviointiin osallistui yhteensä 47 kauppakorkeakoulua 21 maasta.

”On tärkeää kartoittaa meidän opiskelijoiden näkemyksiä yhteiskunnallisista asioista ja etenkin kestävästä kehityksestä. Opiskelijat haluavat saada äänensä kuuluviin, vaikuttaa myönteisiin muutoksiin koulussamme ja olla sitä kautta luomassa parempaa maailmaa”, sanoo kauppatieteiden opiskelija Helmi Nuortimo, joka vastaa KY:n hallituksessa kestävään kehitykseen liittyvästä työstä.

Haluamme edelleen parantaa tekemistämme

PIR-arvioinnin hyvä tulos ilahdutti Kauppakorkeakoulun johtoa, mutta myös opiskelijoiden antamia kehitysehdotuksia kuunnellaan tarkalla korvalla.

”Poikkitieteellinen kestävää kehitystä tukeva työ sekä opetuksessa että tutkimuksessa on koulumme strategian keskiössä. On hienoa, että se näkyy opiskelijoillemme, joiden arvioiden pohjalle Positive Impact Rating rakentuu. Maailman kauppakorkeakoulut vaikuttavat merkittävästi yhteiskuntaan valmistuvien opiskelijoidensa kautta. Meille Aallossa Positive Impact Rating on tärkeä mittari sille, miten hyvin onnistumme noudattamaan Better Business - Better Society -mottoamme”, sanoo dekaani Timo Korkeamäki.

”Pärjäsimme PIR-arvioinnissa hienosti, mutta haluamme edelleen parantaa tekemistämme. Käymme tulokset ja opiskelijoiden arvioinnissa antamat kehitysehdotukset huolellisesti läpi ja otamme ne huomioon tulevaa toimintaamme suunnitellessamme.”

PIR-arvioinnin keskeisenä tavoitteena on toimia työkaluna, jonka avulla kauppakorkeakoulut ympäri maailmaa oppivat ymmärtämään, mitä kestävä kehitys ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen tarkoittavat niiden opiskelijoiden näkökulmasta. Perinteisiä yliopistorankingeja täydentävän arvioinnin tavoitteena on myös saada kauppakorkeakoulut kehittämään ja parantamaan toimintaansa.

”PIR tuo myös johtaville kauppakorkeakouluille näkyväksi sen, miten ne voivat edelleen parantaa toimintaansa”, sanoo Positive Impact Rating -järjestön johtaja Katrin Muff.

Vuodenvaihteessa 2020-2021 toteutetussa PIR-arvioinnissa opiskelijat arvioivat muun muassa sitä, miten Kauppakorkeakoulu vastaa kestävän kehityksen haasteisiin ja miten se valmistaa opiskelijoitaan toimimaan työelämässä vastuullisina asiantuntijoina ja johtajina. Aineiston keruusta vastasivat Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat KY ja Aalto Sustainability Club. Yhteensä 189 kandidaatti- ja maisteritason opiskelijaa vastasi kyselyyn.

PIR-arvioinnin ovat perustaneet kaupallisen korkeakoulutuksen asiantuntijat yhdessä maailmanlaajuisten kansalaisjärjestöjen, kuten ympäristöjärjestö WWF:n, Oxfamin ja YK:n Global Compactin kanssa. Myös kansainväliset opiskelijajärjestöt oikos, AIESEC ja Net Impact ovat mukana PIR-arvioinnissa.

Lisätietoa:

www.positiveimpactrating.org

https://www.positiveimpactrating.org/report2021

Students outside and Positive Impact Rating logo

Kauppakorkeakoulu on mukana Positive Impact Rating -arvioinnissa

Positive Impact Rating (PIR) on kansainvälinen arviointi, jossa kauppakorkeakoulujen opiskelijat arvioivat oman koulunsa valmiutta vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Opinnot Julkaistu:

Prototyping and Validation Grant: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Hehkuva neonpallo, geometrinen ydin ja valojuovat leijuvat tumman tabletin yläpuolella
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ensimmäinen suprajohtava kvanttilämpökone osoittaa, että lämpö voidaan valjastaa työksi myös kvanttimaailmassa

Suprajohtava kvanttilämpökone paitsi edistää termodynamiikan perustutkimusta, voi myös merkittävästi pienentää tulevaisuuden kvanttitietokoneiden hintalappua.
Portrait of Kimmo Järvinen, from the Xiphera team. A man smiling at the camera
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Tutkijoiden perustama Xiphera kasvaa vauhdikkaasti

Yhdeksänvuotisjuhliaan viettävä Xiphera Oy on kehittänyt tietoturvauhkien torjuntaan laitepohjaisia salausratkaisuja. Yritys on ns. deep tech eli syväteknologiayritys, jonka tuotteet nojaavat tutkimukseen ja tuottavat uusia teknologisia ratkaisuja.