Uutiset

Kauppakorkeakoulun opiskelijavalinta muuttuu

Opiskelijavalinnassa kasvaa sekä ylioppilastodistuksen että pelkän valintakokeen perusteella valittujen määrä.
unto_rautio_aalto_unt9400_weblarge_ed_fi_fi.jpg

Vuonna 2018 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun suomenkieliseen kandidaattiohjelmaan otetaan yhteisvalinnassa sisään 60 prosenttia ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella ja 40 prosenttia valintakokeiden perusteella.

”Ylioppilastodistukseen perustuva valinta oli käytössä Kauppakorkeakoulussa ensimmäistä kertaa vuonna 2017 ja sen kautta valittiin 20 prosenttia yhteisvalinnan hakijoista. Vuonna 2018 peräti 60 prosenttia valitaan ylioppilastodistuksen perusteella”, kertoo Kauppakorkeakoulun varadekaani Kristiina Mäkelä.

Myös pelkän valintakokeen perusteella valittujen määrä kasvaa

Mäkelä korostaa, että myös pelkän valintakokeen perusteella valittujen opiskelijoiden määrä nousee hieman johtuen yhteispistevalinnan poistumisesta, jonka perusteella valittiin puolet opiskelijoista vielä vuonna 2017.

”Vuonna 2017 Kauppakorkeakouluun otettiin 30 prosenttia sisään pelkän valintakoepistemäärän perusteella ja vuonna 2018 tämä määrä nousee 40 prosenttiin. Tämä nousu johtuu siitä, että kauppakorkeakouluissa luovutaan yhteispistevalinnasta, joka on perustunut sekä ylioppilastodistuksen että valintakokeen pistemäärään”, sanoo Mäkelä.

Myös valintakoe uudistuu, kun erillisestä valintakoekirjallisuudesta luovutaan. Valintakoe perustuu lukiokursseihin. Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan verkkosivuilta löytyy tarkempaa tietoa valintakokeesta.

”Valintamuutoksista hyötyvät ylioppilaskirjoituksissa sekä hyvin että heikosti menestyneet”, sanoo Mäkelä. ”On tärkeää huomioida, että valintakokeet ovat edelleen merkittävä väylä Kauppakorkeakouluun, vaikka ylioppilastutkinnon perusteella sisään pääsevien määrä on suurempi."

Lisätietoa:
Kristiina Mäkelä, varadekaani
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
[email protected]
040 559 3454

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kandidaattitason opiskelijavalinta
Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta
Opintopolku-palvelu

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

An EU flag with the text European Universities Community, the voice of European students.
Opinnot Julkaistu:

Haku avoinna vuoden 2024 European Student Assemblyyn

Joka vuosi eurooppalaisten yliopistoallianssien opiskelijat kokoontuvat keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä ja laatimaan poliittisia suosituksia Euroopan tulevaisuudesta. Hae 5. marraskuuta mennessä.
Shcool of Business alumna Riikka Davidkin
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Riikka Davidkin: Vaikuttavuus on työni keskiössä – emme tee mitään, jos sillä ei ole mahdollista ensisijaisesti saada aikaan positiivista vaikutusta yhteiskunnassa

Alumnimme Riikka Davidkin haaveili jo lapsena kansainvälisestä urasta. Nyt New Yorkissa Social Financella impact-rahastoihin sijoittavan tiimin vetäjänä hän kokee suurta merkityksellisyyttä työssään, sillä kokee, että juuri rahoitussektori on parhaiten asemoitunut vaikuttamaan aikamme isojen ongelmien ratkaisemiseen.
Students sitting at Aalto University School of Business
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:
Opinnot Julkaistu:

Uusi 3:n op:n kurssi Mind & Study - hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki tulossa 2. periodissa

Aallon opintopsykologien kehittämä kaikille avoin opintopisteytetty ryhmämuotoinen verkkokurssi alkaa loppusyksystä!