Uutiset

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Lisa Schröder

"Säilyköön Aalto-yliopisto edistyksellisenä, voimaannuttavana ja jatkuvasti kehittyvänä instituutiona, jossa minulla oli etuoikeus opiskella!"
Lisa Schröder
Kauppakorkeakoulun alumni Lisa Schröder.

Kertoisitko itsestäsi

Hei, nimeni on Lisa Schröder. Aloitin syksyllä 2016 yrittäjyyden ja innovaatiojohtamisen maisteriopinnot Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Aallossa opiskellessani sain mahdollisuuden olla mukana ’The Missing Entrepreneurs 2017’ -tutkimusraportin tekemisessä. Tätä yrittäjyyskäytäntöjen ja -toimintaperiaatteiden tarpeettomuuksiin ja päällekkäisyyksiin liittyvää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimushanketta käytettiin OECD:n raportissa ’Policies for Inclusive Entrepreneurship’. Lisäksi osana Aallon yrittäjyysosaston tiimiä tein tutkimusta Saksan käytännöistä työttömyyden vähentämiseksi yrittäjyyden avulla.

Suoritin myös vuonna 2017 Sveitsissä kesäharjoittelun eräässä rahoitusteknologian alan yrityshautomossa/kiihdyttämössä, ja sen jälkeen minulle tarjottiin samasta hautomosta ohjelmapäällikön tehtävää Zürichissä, ja muutin sinne vuonna 2018. Hautomossa minusta tuli osa startup -yritysten, yrityskumppaneiden, mentoreiden ja sijoittajien verkostoa, ja löysin oman paikkani innovaattorina heidän joukossaan!

Zürichistä käsin vuonna 2019 tein loppuun maisterintutkielmani aiheesta ‘The Journey is the Reward: Internationalization as a Strategy for the Development of Startup Support Organisations’. Polkuni opiskelijasta täysipäiväiseksi työntekijäksi yritysmaailmaan on siis ollut sujuva, ja olen kiitollinen Aallon tarjoamasta joustavuudesta. Akateeminen ohjaus antoi minulle mahdollisuuden tutkia ja luoda omia mahdollisuuksiani yliopistoelämän ulkopuolella.

Nykyään työskentelen sveitsiläisessä startupissa Singaporessa, johon törmäsin työskennellessäni aikaisemmin mainitsemassani rahoitusteknologia-alan yrityshautomossa ja -kiihdyttämössä. Koska Aalto-yliopisto on käytäntöön keskittyvä koulu, pystyn hyödyntämään työssäni yliopistosta saamiani oppeja. Tietyt kurssit, kuten dataan perustuva liiketoiminta, yrittäjien markkinoillepääsystrategiat tai yritysideointi, tarjosivat täydellisen mahdollisuuden kokeilla eri teorioita käytännössä, ja näitä hyödynnän edelleen työssäni. Suurin osa kursseistani sisälsi ryhmätyöprojekteja, joiden kokemuksista hyödyn edelleen työssäni projektipäällikkönä, jossa tehtävänäni on perustaa kokonaan uutta toimistoa Aasiassa.

Aalto-yliopiston opinnot valmistivat minut todella hyvin työhöni yrittäjyyden ja innovaatioiden maailmassa valitsemallani toimialalla – rahoituksen alalla – enkä olisi voinut valita parempaa maisteriohjelmaa työelämään valmistautumisen ja uran kannalta.

Toivon voivani olla mukana vaikuttamassa monin tavoin Aallon kasvuun tulevaisuudessa.

Lisa Schröder, Kauppakorkeakoulun alumni ja lahjoittaja.

Kerro opiskeluajoistasi, millaista oli opiskella Kauppakorkeakoulussa?

Aikani Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa oli verrattain lyhyt – kaksivuotisesta maisteriohjelmasta vietin vain 12 kuukautta Helsingissä, koska olin yhden lukukauden Pariisissa vaihdossa, tein kesäharjoittelun Sveitsissä yrityshautomossa, ja tein loppuun maisterintutkielmani Sveitsistä käsin sen jälkeen, kun olin suorittanut kaikki kurssit Suomessa. Otin Kauppakorkeakoulun dekaanin tervetulopuheen sanat ​​varmaan hieman liian vakavasti. Hän sanoi: ”Et ole täällä opiskelemista varten; olet täällä valmistautumassa elämään. Hanki ystäviä, laajenna verkostoasi, keskity kiinnostuksen kohteisiisi ja syvennä ja/tai laajenna osaamistasi.” No, taisin tehdä juuri niin kuin dekaani kehotti; venytin henkilökohtaisia rajojani ja mukavuusaluettani, kun asuin ja työskentelin erilaisissa kulttuuriympäristöissä. Kiitos siis, dekaani!

Helsingissä viettämäni aika oli uskomatonta! Uuden opiskelijajohtoisen organisaation perustaminen opiskelutovereiden kanssa (180 Degrees Consulting), työskentely opiskelijaryhmissä suomalaisten yritysten kanssa strategiaprojekteissa, vapaaehtoistyö Slushissa tai yksinkertaisesti suomalaisen elämäntavan omaksuminen (sauna ja mökki) – minulla on niin paljon hyviä muistoja että en pystyisi luettelemaan niitä kaikkia!

Mikä inspiroi sinua lahjoittamaan Kauppakorkeakoululle?

Mahdollisuuksia, joita Aalto tarjoaa opiskelijoilleen, on lukuisia, ja aikani tässä yliopistossa on muokannut omaa polkuani monissa ilmeisissä (yrittäjyys) ja vähemmän näkyvissä asioissa. Kiitollisuuteni siitä hienosta työstä, jota kaikki Aallon työntekijät ja professorit tekevät, on rajatonta, ja toivon voivani olla mukana vaikuttamassa monin tavoin Aallon kasvuun tulevaisuudessa.

Terveisesi 110-vuotiaalle Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle?

Hyvää syntymäpäivää, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu!

Säilyköön Aalto-yliopisto edistyksellisenä, voimaannuttavana ja jatkuvasti kehittyvänä instituutiona, jossa minulla oli etuoikeus opiskella!

Terveisesi Kauppakorkeakoulun muille alumneille ja opiskelijoille?

Onnea olla osa suurta joukkoa yrittäjiä, suunnittelijoita, ekonomeja, teknologiaosaajia ja yksinkertaisesti uskomattomia yksilöitä, jotka uskaltavat vaikuttaa! Parannetaan jatkuvasti itseämme ja ympäröivää maailmaa. 

Lämpimät kiitokset sinulle Lisa koulumme tukemisesta ja tarinasi jakamisesta!

Lue lisää lahjoittamisesta

Kauppakorkeakoulun rakennus ulkoa kuvattuna

Lahjoittajaterveiset

Kauppakorkeakoulun lahjoittajien tervehdyksiä Kauppakorkeakoululle.

Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulun opiskelijoita koulun edustalla

Kauppakorkeakoulu – tulevaisuutta rakentamassa

Me Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta kouluttamalla tulevaisuuden osaajia.

Kauppakorkeakoulu
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan.

Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulun alumneille
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Avara sali, jossa lava, porrastetut istuimet ja kahvila
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen

Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Aalto Running Clubin jäseniä seisomassa portaissa.
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijat haastavat Aalto‑yhteisön tukemaan yrittäjyyttä ja innovaatioita

Aalto Running Clubin opiskelijat kutsuvat Aalto‑yhteisön mukaan keräykseen, joka tukee opiskelijoita ja vahvistaa Aallon innovaatiotoimintaa.
verkostoitumista
Yhteistyö Julkaistu:

Kauppakorkeakoulu on liittynyt Amcham Finlandin jäseneksi

Amcham edistää kansainvälistymistä, innovaatioita, liiketoiminnan kehittämistä ja kestäviä kumppanuuksia Suomessa.