Uutiset

Jukka Mäkelä Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2018

Espoo, Tapiola ja Otaniemi ovat aina olleet lähellä kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän sydäntä.
Jukka Mäkelä

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis on nimittänyt Espoon kaupunginjohtajan, diplomi-insinööri Jukka Mäkelän, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumniksi 2018.

”Jukka Mäkelä on tehnyt pitkäjänteistä ja ansiokasta työtä sekä Aalto-yliopiston että sen perustajan, Teknillisen korkeakoulun, ja tekniikan alan koulutuksen hyväksi. Hän toimi Aallon perustamista edeltävinä vuosina Aalto-yliopistoa valmistelleen johtoryhmän jäsenenä ja Teknillisen korkeakoulutuksen kansallisen yhteistyöryhmän puheenjohtajana,” toteaa dekaani Marquis.

”Mäkelä on edistänyt myös Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan yhteiskunnallista vuorovaikutusta toimimalla ylioppilaskunnan kunniavaltuuskunnan jäsenenä vuodesta 2016 alkaen. Hän ajoi tekniikan alan opiskelijoiden etua opiskelijajärjestöissä jo opiskeluaikanaan ja myöhemmin Tekniikan Akateemisten Liitto TEK:ssa. Voimme olla ylpeitä alumnistamme,” sanoo Marquis.

Mäkelä on ollut tiiviisti mukana myös kaupungin ja Otaniemen kampuksen kehittämisessä.

”Parhaillaan on käynnissä Otaniemen ja Tapiolan uusi tuleminen, ja uskon että alueelle palaa metron myötä se elinvoimaisuus, mikä siellä oli lapsuudessani ja nuoruudessa”, sanoo Tapiolassa syntynyt Jukka Mäkelä.

”Espoo on tutkitusti Euroopan kestävin kaupunki. Olen aina ollut sitä mieltä, että tekniikalla, tiedolla ja osaamisella on suuri merkitys yhteiskunnassa ja, että näiden merkitys tulee vain korostumaan kestävää tulevaisuutta rakennettaessa,” Mäkelä jatkaa.

Jukka Mäkelä valmistui Teknillisen korkeakoulun materiaali- ja kalliotekniikan koulutusohjelmasta vuonna 1992. Diplomityö käsitteli metron rakentamista. Pitkän työrupeaman jälkeen TEK:issä Mäkelä valittiin vuonna 2007 kansanedustajaksi eduskuntaan, jossa hän toimi muun muassa sivistysvaliokunnan jäsenenä. Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hän oli vuosina 2009–2010 ja Espoon kaupunginjohtajaksi hänet valittiin 1.1.2011.

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu nimittää Vuoden alumnin tukeakseen korkeakoulun sidosryhmätyötä ja edistääkseen keskustelua yhteiskunnallisesti vaikuttavien alumnien ja korkeakoulun välillä. Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni valittiin tänä vuonna kolmatta kertaa.

Jukka Mäkelä, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2018

Dekaani Gary Marquis ojensi Vuoden alumnin kunniakirjan kaupunginjohtaja Jukka Mäkelälle 10.10.2018 järjestetyillä dekaanin kahveilla.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Sininen Pallo event in Dipoli (Otaniemi, Espoo) on November 30th. Event host was Noora Yau, a doctoral candidate from the Aalto University School of Arts and Design. Picture: Sofia Suokko.
Yhteistyö Julkaistu:

Opiskelija auttoi Maj ja Tor Nessling -säätiötä kehittämään kestävän kehityksen palkintogaalan asiakaspolkua

Sininen Pallo -tapahtuman myyntivalttien määrittely oli opiskelijan ensimmäisiä tehtäviä.
Mustaa puuta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Otaniemessä kehitetty uusi supermusta materiaali puusta

Tieteen ja teknologian alati kehittyvässä maailmassa on tiettyjä ilmiöitä, jotka kiehtovat jatkuvasti niin tieteentekijöitä, taiteilijoita kuin suurta yleisöäkin. Yksi tällainen ilmiö on supermustat materiaalit.
Oskari Vilamon palkinnot
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Oskari Vilamon rahasto palkitsi parhaat rakennusalan opinnäytteet

Aalto-yliopistosta palkittiin kolme väitöskirjaa ja kolme diplomityötä.
aula
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Älyrakennukset, käyttäjäkokemus ja kestävyys: Talotekniikan avainasema 2030

Talotekniikka 2030 -ryhmän perustamisen pontimena oli rakentamisen muutos yhä teknisemmäksi ja siitä seuraava tarve muuttaa vakiintuneita toimintatapoja ja talotekniikan asemaa. Talotekniikan rooli rakentamisen arvoketjussa -tutkimus pureutui näihin ydinkysymyksiin. Haastattelimme tutkimuksen tekijöitä.