Uutiset

Insinööritieteiden kandihakukohteet uudistuvat

Uudistuneet hakukohteet valmistavat opiskelijoita entistä paremmin maisteriohjelmiin. Uudistus astuu voimaan 2022 syksyllä.
Students walking down a nature path.

Nykyisessä Insinööritieteiden korkeakoulun kandiohjelmassa on kolme hakukohdetta: energia- ja ympäristötekniikka, kone- ja rakennustekniikka ja rakennettu ympäristö. Kandiopintojen jälkeen on mahdollisuus jatkaa koulun kahdeksaan eri maisteriohjelmaan. ”Kandiohjelmat uudistettiin noin 10 vuotta sitten ja tällöin painotus oli yleissivistyksessä insinööritieteisiin sekä kurssien määrän pudottaminen, jotta opetuskuormaa ja laatua saataisiin parannettua. Vastaavasti maisteriohjelmat uudistettiin noin 5 vuotta sitten.”, kertoo Jani Romanoff, joka aloittaa elokuussa opetuksen varadekaanina.

Kandihakukohteiden uudistamisen tarve on lähtöisin ohjelman saamasta palautteesta, jonka mukaan nykyisisten hakukohteiden ja maisteriohjelmien välinen polku ei ole selkeä ja osa maisteriohjelmista ei saa tarpeeksi näkyvyyttä kandiopintojen aikana. Uudistuksella pyritään puuttumaan tähän epäkohtaan ja polku maisteriopintoihin tulee olemaan selkeämpi, sekä maisteriohjelmat tulevat saamaan tasapuolisemmin näkyvyyttä.

Kandiohjelman suunnittelija Saara Kanerva kertoo, että uudistuksen suurimmat muutokset tulevat kandiopintojen sisältöihin, joita muokataan siten, että ne tulevat vastaamaan entistä paremmin maisteriohjelmien tarpeita. Sisältömuutoksien myötä hakukohteiden nykyisiin nimiin tulee muutoksia. Lisäksi rakenteiden muutos tulee vaikuttamaan jonkin verran sisäänottomääriin.

Tulevia opiskelijoita uudistus hyödyttää siten, että opintopolku kandiopinnoista maisteriin on jatkossa paljon selkeämpi ja eri maisterivaihtoehdot saavat tasapuolisemmin näkyvyyttä opintojen aikana. Nykyisestä ohjelmasta tuttu opintojen joustavuus kuitenkin säilyy ja opiskelijoilla on edelleen vapaus räätälöidä oma opintopolkunsa. ”Otamme vahvuudet edellisistä uudistuksista täysin huomioon ja korvaamme heikkouksia lisävahvuuksilla.”, Romanoff kommentoi uudistusprosessia.

Uudistus astuu voimaan syksyllä 2022. Tämä tarkoittaa sitä, että kevään 2022 yhteishaussa ovat uudistuneet hakukohteet. ”Hakijoiden kannattaa pitää silmänsä auki siitä, mitkä uudet hakukohteet ovat”, Kanerva kommentoi. Uusien hakukohteiden kohdalla hakijoiden on entistä helpompi hahmottaa mitä he lähtevät opiskelemaan ja millainen heidän mahdollinen opintopolkunsa on, kun maisteriohjelmat ovat paremmin näkyvillä hakukohteissa.

2020 ja 2021 aloittaneisiin opiskelijoihin uudistus ei tule merkittävästi vaikuttamaan, vaikka tulevien kurssien sisältöihin tuleekin muutoksia. He pystyvät viemään opintonsa loppuun nykyisen ohjelman mukaisesti mahdollisen siirtymäajan puitteissa.

Palautetta ja kysymyksiä kandohjelman uudistuksesta voi lähettää linkin kautta.

Yhteydenotot:
Jani Romanoff, professori
[email protected]

Konseptiryhmän jäsenet:
Jani Romanoff (puheenjohtaja), professori
Mirka Jalonen, päällikkö, opintoasiat
Marko Keskinen, professori
Heidi Falkenbach, apulaisprofessori
Olli Seppänen, professori
Kari Tammi, professori 
Annukka Santasalo-Aarnio, apulaisprofessori
Sampo Sainio, opiskelija 
Camilla Vornanen-Winqvist, yliopisto-opettaja
Saara Kanerva, suunnittelija (oppimispalvelut)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) -kurssi tulossa jälleen keväällä

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään keväällä suomeksi ja englanniksi!
Isoisänsilta Helsingissä.
Opinnot Julkaistu:

Fabian ja Jaakko Ahvenaisen rahaston apurahat haettavissa 31.1.2024 asti

Apurahoja myönnetään talon- ja sillanrakennuksen aloilla suoritetuista opinnoista tai kannustuksena aihealueiden jatko-opiskelijoille.
Professori Ville Alopaeus.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu professoreihimme: Ville Alopaeus

Ville Alopaeus on toiminut kemian tekniikan professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2008. Erotusoperaatioita ja prosessien mallitusta tutkiva Alopaeus pyrkii edistämään siirtymää kohti uusiutuvaa energia- ja materiaaliympäristöä.
Esa Saarisen Filosofia Systeemiajattel, kuva: Mikko Raskinen
Opinnot Julkaistu:

Kuuletko muumipilvien kutsun? Esa Saarinen luennoi taas Aalto-salissa tammi- ja helmikuussa

Filosofi ja emeritusprofessori Esa Saarinen tekee paluun Aalto-saliin 10. tammikuuta ja 28. helmikuuta.