Uutiset

Informaatioverkostojen ohjelmassa opiskeleva An Cong kannustaa naisia tekniikan alalle: ”Tulkaa kampukselle katsomaan, miten mahtavaa täällä on”

Cong harkitsi lukioikäisenä opintoja niin lääketieteellisessä kuin kauppakorkeassa. Abivuonna kypsynyt päätös hakea Aalto-yliopistoon tekniikan alalle osoittautui loistoajatukseksi.
An Cong
Kuva: Matti Ahlgren

”Laajalahden alakoulussa olin sellainen seiskan, kasin oppilas ja aika villi lapsi. Ylä-asteella päätin haluavani Etelä-Tapiolan lukioon, jonne oli silloin todella vaikea päästä. Tein valtavasti töitä ja olin ylpeä päästessäni juuri hilkulla unelmieni kouluun”, Aalto-yliopiston informaatioverkostojen ohjelmassa opiskeleva An Cong muistelee.

Lukion alussa Anilla ei ollut tarkkaa tulevaisuudensuunnitelmaa.

”Otin pitkän matikan, fysiikan ja kemian, koska mietin kovasti lääkistä vaihtoehtona – mutta toisena lukiovuotena ymmärsin, ettei kemia ole minun juttuni ja tiputin sen pois. Tekniikan ala kiinnosti kovasti, mutta matikka ja fysiikka eivät olleet parhaita aineitani. Katsoin Aalto-yliopiston tarjonnan tarkkaan läpi nähdäkseni missä opiskellaan kaikkein vähiten fysiikkaa. Silloin löysin Informaatioverkostojen ohjelman”, hän sanoo nauraen.

An kertoo olevansa todella tyytyväinen opiskelupaikkaansa Informaatioverkostojen ohjelmassa, jota opiskelijat kutsuvat tuttavallisesti Infoksi.

”Infolla saa vankat perustaidot teknillisen alan matemaattisten ongelmien ratkaisuun ja oppii ohjelmoinnin perusteet. Sen lisäksi saa laajan kattauksen tietoa eri aiheista.

Infolla voi opiskella tekniikan ohella esimerkiksi viestintää, psykologiaa, yhteiskuntatieteitä ja muotoilua. Se on tosi monipuolinen ja laaja pääaine, jossa pääsee kokeilemaan eri vaihtoehtoja ja sitä kautta löytämään oman kiinnostuksen kohteensa”, An tähdentää.

”Olen harkinnut aika vakavissani uraa markkinoinnissa ja tehnyt töitä opintojen ohella esimerkiksi mainostoimistossa ja Aallon viestinnässä, mutta moni muukin urapolku kiinnostaa. Muutosjohtaminen, HR, konsultointi tai vaikkapa tuotekehitys ovat kaikki minulle mahdollisia vaihtoehtoja. Olin lukioaikana mukana perustamassa kahta yritystä, jotka molemmat palkittiin Vuosi yrittäjänä -kilpailussa. Siitä jäi myös kipinä yrittäjyyteen”, An pohtii.

Vapaus valita oma opiskelurytmi

Vapaus on sana, joka korostuu Anin puheissa usein hänen puhuessaan opinnoistaan.

”Yliopisto-opiskelu on huomattavasti vapaampaa kuin lukiossa aikoinaan. Välillä luentoja tai ryhmätöitä on 4–6 tuntia päivässä, mutta toisinaan jopa nolla tuntia. Riippuu ihan päivästä”, An toteaa.  

”Infossa meillä on aika vähän luentoja, enemmän ryhmätapaamisia, oppimispäiväkirjan kirjoittamista ja muuta itsenäistä tekemistä. Tykkään itse tehdä koulujuttuja iltaisin. Jos aamupäivällä on luento, niin saatan ottaa iltapäivän rennommin ja aloittaa tehtävien teon vasta illalla.”

An korostaa, että opintojen ohella jää hyvin aikaa niin osa-aikatyölle kuin harrastuksille.

”Olen lukioikäisestä asti tehnyt osa-aikatyötä koulun ohella. Nyt teen opintojen ohella työtä markkinoinnin ja sosiaalisen median saralla ja toimin välillä kurssiassistenttina. Yliopisto-opiskelussa on se hyvä puoli, että pystyn tekemään kaikki osa-aikatyöni päiväsaikaan, se sopii minulle parhaiten. Minusta työt ja opiskelun pystyy hyvin yhdistämään, tärkeintä on, että osaa itse pitää huolta jaksamisestaan ja muistaa myös levätä ja rentoutua”, hän kertoo.

“Harrastan myös sulkapalloa aika tosissani ja olin tänä syksynä Amsterdamissa ja Dublinissa sulkapallokisoissa. Se ei sotkenut opiskelurytmiäni oikeastaan lainkaan. Kisareissujen aikana osallistuin ryhmätöihin etäyhteyksillä ja hoidin itsenäiset kurssitehtävät pois alta omassa aikataulussani.”

Kannattaa valita ala, josta on itse kiinnostunut

An on kotoisin Espoosta, joten opintojen aloittaminen Otaniemen kampuksella oli hänelle helppo siirtymä. Uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut Aalto-yliopistossa mutkatonta.

”Varsinkin PK-seudun ulkopuolelta tulevia opiskelijoita uusien kavereiden saaminen saattaa mietityttää, mutta lupaan, ettei ole mitään syytä huoleen. Opiskelijana on todella helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja ystävystyä – ja opiskelijaelämä Aalto-yliopistossa on aivan mahtavaa, elämän parasta aikaa”, An vakuuttaa.

Anilla on muutama vinkki lukiolaisille, jotka miettivät tulevaisuutta.

”Jos nyt pääsisin ajassa taaksepäin antamaan vinkkejä 15-vuotiaalle itselleni, niin tärkein neuvoni olisi tämä: opiskele matikkaa niin, että oikeasti ymmärrät. Olen välillä aika kova suorittamaan – minulle ei ole ollut tärkeintä oppia, vaan saada kurssi pois alta. Mutta matikan kanssa olisi hyvä aidosti ymmärtää asiat, se helpottaa tulevaisuutta.”

”Yleisesti kaikille lukiolaisille tärkein vinkkini on se, että hae opiskelemaan alaa, joka sinua itseäsi kiinnostaa. Älä valitse opiskelupaikkaa vain siksi, että ystäväsi suosittelevat sitä, tai vanhempasi toivovat sitä. Kannustaisin etenkin nuoria naisia harkitsemaan tekniikan alaa. Meillä on todella mielenkiintoisia mahdollisuuksia, joihin kannattaa tutustua. Aalto-yliopisto järjestää myös monenlaisia tutustumispäiviä, jotka löytää helposti googlaamalla. Tule paikan päälle Aallon kampukselle katsomaan, miten mahtavaa täällä on opiskella!”

Aalto University students on campus. Photo by Aleksi Poutanen.

Hae maisteriohjelmiin

Aalto-yliopiston kaksivuotisiin maisteriohjelmiin haetaan yliopiston maisterihaussa.
Hakuaika maisteriohjelmiin on kerran vuodessa.
Hakuaika syksyllä 2026 alkaviin opintoihin on 1.12.2025 - 2.1.2026.

Opiskelu Aallossa
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö punaisessa neuleessa seisoo parvekkeella modernissa toimistossa, jossa on pinkki lattia
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Saad Ahmed löysi Aallosta täydellisen tasapainon akateemisen huippuosaamisen ja hyvinvoinnin välillä

Etsiessään maailman parhaita rakennesuunnittelun maisteriohjelmia pakistanilainen Saad Ahmed löysi Aalto-yliopistosta jotain odottamatonta: yhdistelmän korkeatasoista opetusta, käytännönläheistä oppimista ja opiskelijakulttuuria, jossa hyvinvointi ja tasapaino ovat aidosti tärkeä osa akateemista huippuosaamista.
Otaniemi kestävällä tiellä -teksti ja kuva kahdesta ihmisestä kävelemässä kampuksella.
Kampus, Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuussa liikutaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Pitkähiuksinen henkilö sinisessä paidassa seisoo vehreiden pensaiden edessä
Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Emma Lahtinen haluaa suunnitella puurakenteita ja edistää paloturvallisuutta sekä kiertotalousyhteiskunnan periaatteita rakennusalalla

Emma Lahtinen kiinnostui rakennustekniikasta, koska siinä yhdistyvät luonnontieteet, visuaalinen suunnittelu ja kolmiulotteinen hahmotuskyky. Aallossa hän on erityisesti arvostanut käytännönläheisiä projekteja ja tiivistä yhteisöä.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistaan 18.5.

Tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn uusi työkalu tohtoriopiskelijoille ja vastuuprofessoreille