Uutiset

Huligaanien laji, jota pelaavat herrasmiehet

Rugby on rajua kontaktiurheilua, jossa pitää nousta aina uudelleen ja tukeutua pelikaveriin joka tilanteessa – aivan kuten tutkimuksessa.
Kolme miestä pelaamassa rugbyä, kuva: Aki-Pekka Sinikoski
Ivan Vujaklija, Eduardo Anaya ja Christopher Jonkergouw ovat päivisin tutkijoita ja iltaisin rugbyn pelaajia. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.

Eduardo Anaya hämmästyi. Hän törmäsi työpaikan käytävällä rugbyharjoituksista tuttuihin kasvoihin. ”Ai, sinäkin olet täällä töissä!” Anaya sanoi Christopher Jonkergouwille. Toisistaan tietämättä he olivat tehneet töitä vierekkäisissä huoneissa Otaniemessä.

Molemmat pelaavat Espoon Rugby Clubissa. Kolmas pelaaja, Ivan Vujaklija, paljastui niin ikään aaltolaiseksi, kun miehet keskustelivat keskenään harjoituksissa.

Anaya on kemisti ja Jonkergouw bioalan tutkija. Tutkijatohtori Eduardo Anayan aiheena on selluloosamateriaali, joka steriloi itse itsensä auringonvalon avulla. Väitöskirjaa tekevä Christopher Jonkergouw tutkii hoitomuotoja antibiootille vastustuskykyistä bakteeria vastaan.

Professori Ivan Vujaklijan tutkimus liittyy lääketieteelliseen tekniikkaan. Hän kehittää teknisiä ratkaisuja, jotka auttavat raajan menettäneitä ihmisiä. Hän tutkii esimerkiksi, miten proteesia voidaan ohjata käyttäjän lihasten ja hermojen tuottamien sähköisten signaalien avulla.

Päivisin he ovat tutkijoita. Iltaisin, muutamana päivänä viikossa, he ovat mutaisia, märkiä miehiä, joiden ainoa tavoite on kuljettaa pallo vastustajan maalilinjan yli ja painaa se maahan – yhdessä joukkueena.

Christopher Jonkergouw pelaa rugbya, kuva: Aki-Pekka Sinikoski.
Christopher Jonkergouw kuvaa itseään taktiseksi ja nopeaksi takarivin pelaajaksi, joka pitää fyysisestä pelistä. Päivisin hän tekee bioalan tutkimusta. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.

Kentällä on kolmekymmentä pelaajaa, molemmissa joukkueissa viisitoista. Osa isoja lihaskimppuja, osa pikajuoksijan näköisiä. Heitä on sekä pitkiä että lyhyitä. Polvet ovat mutaiset, käsivarsissa mustelmia. Jonkun silmäkulma punoittaa. Hengitys höyryää Suomen keväässä.

Yksi miehistä seisoo kentän laidalla ja kohottaa soikean pallon päänsä päälle. Kohta hän heittää sen. Samalla hetkellä, kun pallo sinkoaa voimakkaista käsistä, molempien joukkueiden keskeltä ponnistaa ylös yksi mies. Hän koukistaa polviaan ja hyppää kahden joukkuetoverin avustuksella korkeuksiin. Pää siintelee kahdessa, kolmessa metrissä. Huippupelaajilla kädet nousevat yli neljänkin metrin. Pallo lentää, ja korkeimmalle hypännyt nappaa sen. Taistelu pisteistä jatkuu.

Kaikille on paikka rugbyssä

Eduardo Anaya aloitti rugbyn pelaamisen kaksitoistavuotiaana. Teininä ja nuorena aikuisena hän pelasi Espanjan maajoukkueessa. Rugbyssä häntä viehättää se, että pelaajan koolla ei ole väliä.

”Voit olla iso tai pieni, sinulle on aina paikka rugbyssä”, Anaya sanoo.

Pelipaikkaan vaikuttaa pelaajan fysiikka. Pienemmät pelaajat ovat usein takamiehiä. He kuljettavat ja syöttävät palloa. Silloin on hyvä olla nopea ja ketterä.

Isokokoista ja vahvaa pelaajaa tarvitaan kontaktia vaativissa tilanteissa. Kuten silloin, kun kahdeksan yli satakiloista miestä pakkautuu vieriviereen yhteen rykelmään pienen teknisen rikkeen jälkeisessä aloituksessa.

Kaksi tiivistä pelaajarintamaa työntää toisiaan vastaan. Samalla pelaajat yrittävät tavoitella jaloillaan palloa oman joukkueen puolelle. Pallo on vapaasti pelattavissa vasta sitten, kun se saadaan pois muodostelman alta.

Yhden pelaajan panos ei ratkaise, vaan se, miten pelaajat yhdessä onnistuvat suuntaamaan kahdeksan hengen ryhmän liikkeen. Onnistumisen ratkaisee tekniikka ja luottamus. Pelaajan on luotettava siihen, että kylkeen kiinni pakkautuneet joukkuetoverit tekevät juuri sen, mitä pelisuunnitelmassa on yhteisesti sovittu.

Eduardo Anaya pelaa rugbya, kuva: Aki-Pekka Sinikoski
Rugbyjoukkueen valmentaja Eduardo Anaya tutkii Suomen Akatemian rahoittamassa FinnCERES-hankkeessa selluloosamateriaalia, joka steriloi itse itsensä auringonvalon avulla. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.

Sosiaalista peliä

Ivan Vujaklija aloitti lajin parissa kymmenen vuotta sitten, mutta hän on välillä pitänyt taukoa pelaamisesta. Tutkijan työnsä takia hän on muuttanut usein: kotimaastaan Serbiasta Saksaan, sieltä Itävaltaan ja lopulta Suomeen. Uudessa maassa hän on etsinyt aina paikallisen joukkueen ja liittynyt siihen. Rugbyssa tutustuu ihmisiin ja yhteisöön.

Sekä Vujaklija että Jonkergouw korostavat lajin kannustavaa ilmapiiriä.

”Pelaajien välille syntyy side, jota minusta ei ole muissa joukkuelajeissa”, Vujaklija sanoo.

Rugbystä sanotaan, että se on huligaanien laji, jota pelaavat vain herrasmiehet. Pelissä tuomarin sana on laki. Pelaajat hillitsevät itsensä, vaikka olisivatkin eri mieltä tuomarin kanssa. Ainoastaan joukkueen kapteeni saa puhutella tuomaria.

Neljä vuotta pelannut Chris Jonkergouw innostui lajista muutettuaan Hollannista Walesiin. Laji on vaativa, mutta reilu. Ottelun jälkeen pelaajat muodostavat kunniakujan vastustajan joukkuetta varten. Sinut taklannut satakiloinen vastustaja on yhtäkkiä kaverisi. Monet pelaavat rugbyä pelin sosiaalisen luonteen vuoksi.

”Pelin jälkeen menemme kaljalle vastustajajoukkueen pelaajien kanssa.”

Ivan Vujaklija pelaa rugbya, kuva: Aki-Pekka Sinikoski.
Ivan Vujaklija on muuttojen myötä etsinyt aina uudessa maassa paikallisen joukkueen ja liittynyt siihen. Rugbyssa tutustuu paikallisiin ihmisiin ja yhteisöön. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.

Keskittymistä vaativa laji

Joukkue harjoittelee huhtikuusta syyskuuhun kaksi kertaa viikossa, kaksi tuntia kerrallaan. Talvikaudella he pitävät kuntoa yllä ulkokuntosalilla. Hyvä kunto antaa voimaa ja suojelee vammautumisilta.

Riski loukkaantua on kuitenkin suuri. Lajissa ollaan fyysisessä kontaktissa sekä omien joukkuetovereiden että vastustajien kanssa. Fyysisestä rankkuudesta kertoo se, että jokainen pelaaja kaatuu maahan tai osuu yhteen toisen kanssa keskimäärin joka toinen minuutti koko 80 minuuttia kestävän pelin aikana. Syke huitelee hurjissa lukemissa, jopa kahdessasadassa.

Rugbyjoukkueen eri pelipaikat ja roolit vaativat pelaajilta hyvin erilaisia fyysisiä ja teknisiä ominaisuuksia. Tämä on yhteistä myös aaltolaisten pelaajien työssä.

”Tutkimusryhmän jäsenilläkin on omat eriytyneet roolinsa. Tutkimusprojektimme tähtää kaupallistamiseen. Ryhmässä on sekä tutkijoita että liiketoimintasuunnitelmaa tekeviä asiantuntijoita”, Jonkergouw sanoo.

Kaikkien on kuitenkin oltava samaa tiimiä. Rugbyn sääntöjen mukaan palloa saa syöttää vain taaksepäin. Joukkueen täytyy toimia saumattomasti yhdessä. Pelaaja ei yksinään saa aikaan paljoakaan: vain yhtenäisenä joukkueena pelaajat voivat viedä palloa kohti vastustajan maalilinjaa ja lopulta voittaa pelin.

MIehet pelaavat rugbya lumessa, kuva: Aki-Pekka Sinikoski.
Lumirugbya pelataan pakkasessa lumihangessa. Kuvassa Ivan Vujaklija (vasemmalla), Christopher Jonkergouw ja Eduardo Anaya. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.

Sisukkuutta ja tahdonvoimaa

Tutkijan työ vaatii sinnikkyyttä ja on toisinaan turhauttavaa: ei voi vain astella laboratorioon ja olettaa, että kaikki toimii niin kuin on suunniteltu. Tutkiminen on yrittämistä ja erehtymistä.

Sisua vaaditaan myös rugbyssä.

”Vaatii sitkeyttä nousta märästä, kylmästä ja mutaisesta maasta ylös uudestaan ja uudestaan. Ja näin on tehtävä niin kauan, että lopputulos on sitä, mitä on hakemassa”, Anaya sanoo. 

Eduardo Anaya ei tällä hetkellä pelaa vaan toimii joukkueen valmentajana. Hän uskoo valmentajana oppivansa paljon akateemista uraansa eli oman tutkimusryhmän vetämistä varten.

”Menestyminen pelissä tai tutkimuksen tekemisessä vaatii kykyjen lisäksi myös sitkeyttä ja sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen.”

Tutkijana on opittava nauttimaan pienistä hetkistä. Rahoitushakemukset menevät vain harvoin läpi eikä jokaista tiedelehteen lähetettyä artikkelia julkaista. Tutkijan on iloittava silloin, kun laboratoriokoe onnistuu, uusi projekti alkaa tai kun saa ohjata opiskelijan kiinnostavaa projektia.

Sama pätee urheiluun. Jos nauttii lajista vain silloin kun voittaa, puolet ajasta joutuu pettymään. On myös jaksettava harjoitella, vaikka ei juuri sillä hetkellä huvittaisi.

”Pelaajan on nautittava pienistä onnistumista, kuten hetkistä kun onnistuu taklaamaan tai kaappaamaan pallon vastustajalta”, Anaya sanoo.

Luottamusta puolin ja toisin

Professori Ivan Vujaklija on johtanut tutkimushankkeita muutaman vuoden ajan. Tutkimusryhmän vetäjänä hänen on luotettava tiimin muihin tutkijoihin ja siihen, että muut luottavat häneen.

Saman tunteen voi kokea pelikentällä.

”Olen usein joukkueen pienin. Silti minulle annettiin nykyisessä joukkueessa vastuuta heti ensimmäisissä harjoituksissa. Sain pelisuunnitelman mukaisen roolin hyökkäyksessä ja puolustuksessa. Muut pelaajat luottivat, että teen oman osuuteni suunnitelmasta. Se oli palkitseva tunne.”

Rugbyssä pelikelloa ei pysäytetä. Kun satakiloinen vastustaja törmää pelaajaan, tämän on noustava nopeasti ylös ja otettava taas oma paikkansa. Muuten puolustukseen tulee aukkoja. Ja vastustaja käyttää ne varmasti hyödykseen.

”On oltava varma siitä, että vieruskaveri tekee kaikkensa tai enemmänkin”, Vujaklija sanoo.

Luottamuksen läsnäolo rugbyssä kiteytyy näyttävään line-out-rajaheittoon, jossa joukkueet kilvoittelevat pallosta nostamalla yhden pelaajistaan korkealle ilmaan. Kun keikkuu kaksimetristen miesten käsivarsilla, on luotettava kannattelevien käsien voimaan. Ja siihen, että kädet auttavat myös turvallisesti alas.

Rugby

  • Englannista lähtöisin oleva joukkuepeli, jossa kuljetetaan soikion muotoista palloa vastustajan maalialueelle.
  • Suomessa pelattavassa versiossa, rugby unionissa, kentällä on 15 pelaajaa kummastakin joukkueesta.
  • Täysimittaisessa rugbyottelussa pelataan kaksi 40 minuutin mittaista puoliaikaa sekä lisäminuutteja tuomarin harkinnan mukaan.
  • Harrastajia on Suomessa noin 1000. Joukkueita on naisille, miehille ja junioreille.

Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 28, toukokuussa 2021.

Lue näköislehdet issuu.com-sivustolta.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto University Magazinen suomenkielisiä ja englanninkielisiä numeroita pöydällä
Aalto Magazine Julkaistu:

Aalto University Magazine tarkastelee luottamusta digitaalisessa maailmassa, kaupankäynnissä ja ihmisten välillä

Lehden jutuissa aiheesta kertovat Aallon alumni Mårten Mickos, filosofi Esa Saarinen ja Swappien perustaja Sami Marttinen.
Kuvituskuvassa mieshenkilö katsoo näyttöruutua, josta lähtee verkosto erilaisiin laitteisiin. Verkostossa näkyy lukkoja sekä teksti VPN.
Aalto Magazine Julkaistu:

Tietoturvaa erityisverkoista

Tieto ei ole internetissä turvassa. Apuun tulevat mobiiliverkkoja hyödyntävät erityisverkot.
Sami Marttinen kuvattuna Swappien tehdastiloissa.
Aalto Magazine Julkaistu:

Unelmana uusiopuhelinten maailmanvalloitus

Sami Marttinen osti nettikirpputorilta kännykän, joka ei koskaan saapunut. Kokemuksesta sai alkunsa käytettyjä älypuhelimia huoltava ja myyvä Swappie, joka kasvaa vauhdilla Euroopassa.
Piirroskuva ihmisestä digimaailmassa, piirros: Sanni Wessman
Aalto Magazine Julkaistu:

Digiluottamuksen rakentajat

Verkkoon mennyt yhteiskunta tarvitsee salaajia, valkohattuja ja sopivan epäluuloisia kansalaisia.