Uutiset

Hakuaika Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin 15.12.2016–25.1.2017

Aalto-yliopiston kauppatieteellisen, taiteiden ja tekniikan alan maisteriohjelmat tarjoavat hyvät lähtökohdat huippu-uralle.
Irena Bakić, Kemian tekniikan korkeakoulun alumni. Kuva: Aalto-yliopisto/Aki-Pekka Sinikoski

Hakuaika Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin alkaa torstaina 15.12.2016. Vuonna 2017 tarjolla on 77 hakukohdetta kauppatieteen, taiteen ja tekniikan aloilla. Valtaosa maisterihaun hakukohteista on englanninkielisiä. Hakuaika päättyy 25.1.2017 kello 15.00. Hakukohteista ja hakemisesta voi lukea lisää Studies-sivuilla. (aalto.fi/studies)

Lisätietoa hakemisesta sekä [email protected].

Suomessa on otettu käyttöön lukuvuosimaksut muille kuin Euroopan unionin (EU) tai Euroopan talousalueen (ETA) jäsenmaiden tai Sveitsin kansalaisille. Lukuvuosimaksut koskevat opiskelijoita, jotka aloittavat englanninkieliset opinnot kandidaatti- ja maisterikoulutuksissa syksystä 2017 alkaen. Aalto-yliopiston englanninkielisissä maisteritutkintoon johtavissa ohjelmissa lukuvuosimaksu on 15 000 euroa lukuvuodessa. Aalto-yliopistolla on apurahaohjelma maksuvelvollisten opiskelijoiden tukemiseksi. Lisätietoa löytyy verkkosivulta Lukuvuosimaksut ja apurahat.

Kansainvälisissä yhteistyöohjelmissa on erilliset hakuajat ja hakumenettelyt. Lisätietoa kansainvälisiin yhteistyöohjelmiin hakemisesta löytyy verkkosivulta Kansainväliset yhteistutkinto-ohjelmat.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
First Time Manager program workshop with students / photo: Johnny Jussila/AaltoEE
Opinnot Julkaistu:

Uusien esihenkilöiden keskinäinen vertaistuki korostui Aallon First Time Manager -ohjelmassa

Ohjelman vertaistapaamiset saavat osallistujilta kiitosta, ja osa on jatkamassa niitä koulutuksen jälkeenkin.
Group of students working together on laptops
Opinnot Julkaistu:

Kurssipalaute osaksi MyCoursesia syksyllä 2023

Aalto-yliopistossa otetaan käyttöön uusi kurssipalautetyökalu ensi syksyn II opetusperiodilla.
Se tukee suositeltujen palautekäytäntöjen toteuttamista sujuvasti osana kurssin toimintaa.
Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.